Töissä aloin käydä levottomaksi siinä kahden maissa, kun tiesin, että lähteä pitäisi hieman ennen kolmea. Esiintymistä en jännitä, mutta kaikkea muuta mahdollista kyllä: sain ravata koko päivän vessassa.
Aurinko vyöryi kuumana päälleni, kun singahdin viilennetystä toimistosta vapaaseen ilmaan. Taivas oli heleän sininen eikä pilviä näkynyt missään. Ensin hymyilytti, sitten kuumuus muuttui tuskalliseksi, ja olin viimein kiitollinen, kun pääsin rakennusten varjoon ja rakennuttajan toimiston ovista sisään.
Välittäjä tuli minua aulaan vastaan, kättelimme ja siirryimme syömään mansikkaviinerit neukkarin puolelle. Juttelimme niitä näitä, ja jouduin itse asiassa kärsimättömyyttäni kysymään, milloin pääsisimme oikein asiaan. Niin se sitten vihdoin alkoi: kaikkien kaupantekoon liittyvien asiakirjojen kahlaaminen. Mapillinen papereita näyttää ja kuulostaa ehkä pelottavalta, mutta on kaikkea muuta. Ei edes pitkäveteistä tai ehkä minulla on sen suhteen kieroutunut tradenomin mielenlaatu, sillä lähestulkoon nautin sopimusteksteistä, pykälistä ja ehdoista. Minua lähinnä harmitti, ettei minun edes oletettu lukevan niitä kaikkia papereita tarkasti läpi. Pyysin kyllä kopioita tarkempaa tutustumista varten, ja välittäjä lupasi ne minulle toimittaakin. Lisäksi ajattelin tutustua asunto-osakeyhtiölakiin, jota välittäjä niin kovasti väitti monimutkaiseksi.
Mielenkiintoisen parituntisen jälkeen tultiin siihen vaiheeseen, että oli aika ottaa kynä kauniiseen käteen ja jakaa nimikirjoituksia papereihin. Minua hieman hirvitti sutaista allekirjoitukseni, kun en ollut saanut lukea kaikkia papereita pilkuntarkasti läpi kaikessa rauhassa. Välittäjä oli kuitenkin selostanut kaiken sen verran selkeästi ja ymmärrettävästi sekä vakuuttanut, ettei kukaan oletakaan, että olisin lukenut ne kaikki mapin paperit läpi ja opetellut ulkoa, että uskalsin nimeni kirjoittaa.
Ei siinä sitten ollutkaan mitään sen ihmeellisempää. Koko kaupantekotilaisuuden ajan olin ihan rauhallinen, minua ei edes jännittänyt. Jännitys jäi kai sinne työpaikan portaisiin tai viimeistään ulos, kun astuin sisään rakennuttajan toimistolle. Eikä olo ollut sen kummoisempi sittenkään, kun minulle ojennettiin kansio asiakirjoineen ja kaupantekijäislahjana HeiRolin suola- ja pippurimyllyt. Siinä sitä sitten oltiin, käteltiin ja kiiteltiin, lausuttiin hyvät kesät ja lomat ja toivoteltiin kuulumisiin.
Osakkeenomistajien kokous onkin sitten elo-syyskuussa. Mielenkiintoista. Näkee tulevia naapureitaan. Kyttääjien riemujuhlaa... Sitä ennen pitäisi saada Oman kodin valinnat -kansio, jossa on enemmän infoa muutostöistä ja materiaalivalinnoista sekä niiden aikatauluista. Heinäkuu taitaa olla melko hiljaista aikaa, mutta tapahtuu sitä kesälläkin, ihme kyllä.
Sain siinä kaupantekotilaisuudessa myös tietää, että asuntoalueen reunalla on vanha omenapuutarha, joka on aikoinaan ilmeisesti kuulunut jollekin rannan valitettavasti tuhotuista huviloista. Siellä on säilynyt teollisuusalueen liepeillä kaikki nämä vuodet. Kuulostaisiko keväinen huviretki omenankukkien katveessa hyvältä? Muutan keskelle satumaisia piknik-paikkoja! Omenatarha, Hatanpään kartanon kasvitieteellinen puutarha ja ruusutarha, Härmälänsaari nuotiopaikkoineen...
Kaupantekijäiskahvit on nyt juotu äidin ja mummun kanssa. En vieläkään aio kertoa muulle suvulle. Täytyy vähän odottaa, että tilanne rauhoittuu tädin putkiremontin ympärillä. Kaikki touhottavat sitä niin kovasti (ja syystä, onhan siitä saanut yksi jos toinenkin pahemmanlaatuisen päänsäryn). Eikä muutenkaan niin kiire ole kertoa. En minä oikeastaan tiedä, haluankokaan minä kertoa. Mikä hätä tässä nyt muka on... Puolitoista vuotta joudun itsekin odottamaan. Kärsivällisyyttä tämä kasvattaa, jos ei muuta.
Vinkki tupaantulijaisvieraille: ei maustemyllyjä, niitä on jo kaksi paria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti