18. lokakuuta 2010

Aika asiakasvastaavalle

Voi voi, täytynee näköjään skipata yksi määrällisen tutkimuksen luento, jotta pääsen juttelemaan asiakasvastaavan kanssa kotini muutostöistä ja niiden tarpeellisuudesta. Jotenkin minua ei harmita laisinkaan. Joskin voisin käydä piipahtamassa luennon alussa, jos tarkempi aika sen puitteissaan sallii. Lontoon jälkeen sitten heti keskiviikkona pitäisi päästä kuitenkin juttelemaan asioista. Tämähän on kuin terapia-aikaa varaisi.

17. lokakuuta 2010

Kiire ja päätöksien vaikeus

Huh huh, voinpa ensimmäisen kerran sanoa, että tämä on ihan kamalaa. En ole stressannut näin paljon pitkään aikaan. Pelko kaiken pilaamisesta on niin suuri, että illalla ei tunnu saavan unen päästä kiinni.

Kirjoitin nyt asiakasvastaavalle ja toivoin yhteydenottoa ennen Lontoota ja tapaamista ennen deadlinea, jotta saamme puhua muutostöistä yhdessä saman pöydän ääressä. Ehkä tapaaminen selkeyttäisi ajatuksiani hieman. Tällä hetkellä en olisi tekemässä keittiöön mitään muutoksia, mutta en pidä nykyisestäkään pohjasta. Työtaso on pirstottu liiaksi pieniin pätkiin.

On se nyt taas vaikeaa. Päätökset ovat aina, koska niihin sisältyy erottamattomasti myös epäonnistumisen mahdollisuus. Eikä kiire millään muotoa helpota asiaa.

14. lokakuuta 2010

Härkää sarvista

Koska sähkö-, putki- ja seinämuutostöiden marraskuinen deadline sai aikaan vain kasvavan ahdistuksen ja kun soppaan heitettiin murheenkryynikeittiö tuskastuneisuutta korostamaan, päätin ottaa härkää sarvista. Huomenna olisi töiden jälkeen tarkoitus suunnata kohti keittiöliikkeitä ja katsastaa hieman, miten toteutetaan pieni mutta näppärä keittiö. Joskin keittiöni ei liene kerrostalokeittiöksi pieni 10,5 neliöllään, mutta omakotitalon suuressa keittiössä touhuamaan tottuneelle ajatus tuntuu vieraalta. Miten mahduttaa keittiö 10,5 neliöön?

Keittiössä arvostan ennen kaikkea yhtenäistä työtasoa ja hyvää kaappitilaa, mutta myös keveyttä ja tunnelmallisuutta. Selkeyttä, ennen kaikkea. Ajattelin lisätä keittiööni yhtenäistä työtilaa siirtämällä lieden kulmittain nurkkaan. Olen kotona tottunut tällaiseen ratkaisuun ja olen kokenut sen hyväksi. Näin saisin sen suuremmitta huolitta säilytettyä myös pakastinvarauksen, jonka tilalle tulee korkea 60-senttinen kaappi eli sitä kaivattua kaappitilaa.

Törmäsin joskus asuntoa etsiessäni aivan ihanaan keittiöön pienessä keskusta-asunnossa. Tuo asunto lienisi nyt minun, jos sen pesutiloihin olisi saanut mahtumaan pyykinpesukoneen, mikä kuitenkin oli täysin mahdotonta. Olen kyllä hyvin tyytyväinen, etten siihen asuntoon langennut, mutta toisaalta minulla olisi unelmieni Aurinkoista maalaiselämää Provencessa -keittiö. Olin tallentanut siitä kuviakin, mutta ilmeisesti olen tuhonnut kaikkia aikaisempia asuntohaaveitani käsitelleet tiedostot, kun Tukikohta astui kuvioihin. Joka tapauksessa keittiön tunnelma oli kuin Provencen auringon alta. Saatoin kuvitella, miten keittiön ikkuna antaisi suoraan auringossa kylpeville viiniviljelmille. Seinä oli maalattu auringonkeltaiseksi eikä yläkaappeja ollut juuri lainkaan. Ne oli korvattu suklaanruskeilla avohyllyillä, joilla kasvoi purkeissaan vihertäviä yrttejä ja viherkasveja. Kaunis, rosterinen liesituuletin veti huomion puoleensa. Kaikki oli jotenkin viehättävän huoletonta mutta silti hillittyä ja leikittelevää. Tuossa keittiössä olisin mielelläni juonut aamukahvini. Tällaista kokonaisuutta en kuitenkaan uskalla omaan Tukikohtaani toteuttaa, kun kyse on kuitenkin avokeittiöstä. En tahdo pannuja ja kapustoja näkyville roikkumaan tai liian hallitsevia värejä dominoimaan myös olohuonetta. Ja kun kaappitilaa on muutenkin asunnossa rajoitetusti, en lähde sitä tieten tahtoen tuhoamaan vain siksi, että voisin kokeilla jotain "jännää" sisustusratkaisua.

En pyydä mahdottomia. Vain toimivan, kauniin, näppärän ja persoonallisen keittiön kotini sydämeksi.

13. lokakuuta 2010

Mohair-viltti

Bloggaajan huomio: Tarina saattaa sisältää voimakkaita kohtauksia ja voi aiheuttaa villavilttejä tai yleisesti sisustamista rakastaville hengenahdistusta!

Olen ehkä itse tarpeeksi toipunut tapauksesta voidakseni kirjoittaa siitä. Olin äidin ja mummun kanssa Lempäälän Ideaparkissa ruokaostoksilla. Päädyimme kuitenkin yläkerran huonekaluliikkeisiin koeistumaan sohvia. Muutamia mukavia sohvia löytyi, mutta niiden suhteen himoni ovat varsin hillittyjä ainakin näin toistaiseksi. Suurimpana hillitsevänä tekijänä toimii säilytystilan puute. Minnekäs sitä säilöisi yhden ylimääräisen sohvan? Ei ainakaan minun nurkkiini.

Mutta mitä minä Iskussa näinkään! Kauniita, ihania mohair-villaisia vilttejä. Sataprosenttinen mohair kutsui käpertymään sisäänsä ja mykkyröitymään sohvannurkkaan. Olisin ollut heti valmis ostamaan itselleni yhden (no, mieli teki kahta, tunnustan) tuollaisen jumalaisuuden, mutta äidin kylmän realistinen ääni jysäytti minut takaisin maan päälle. "Et tarvitse enää yhtään vilttiä, peittoa, ponchoa tai viittaa. Niitä on sinulla ihan tarpeeksi." Tosiasiahan on, että minulla on kyseisiä lämmikkeitä muutama, mutta niistä tällä hetkellä vaatimukseni täyttävät vain marjapuuronvärinen villaponchoni ja kaakaonruskea villaviittani. Muutossa mukaan ei lähde yksikään vilteistäni. Joka tapauksessa tyydyin haikeaan hipelöintiin ja jätin 170 x 137 cm 100% mohair-vilttini sinne. 25 euroa jäi majailemaan lompakkooni. Niin minä ja vilttini erosimme toisistamme, ja jatkoin matkaani kärräämään ruokaostoksia pitkin Prismaa.

Ehkä vielä jonain päivänä tiemme jälleen kohtaavat eikä meitä silloin ole mikään erottamassa.

Kokouspöytäkirja ja aikatauluja

Esimieheni passitti minut tänään kesken työpäivän kotiin sairastamaan flunssaani. Olin jo kokonaan ehtinyt unohtaa, että minun pitäisi saada kokouspöytäkirjakin osakkeenostajien kokouksesta, ja tänäänhän se odotti minua postilaatikossa, kun kotiin päin taapersin.

Pöytäkirja sinällään ei sisällä mitään erikoista. Itse olisin ehkä kirjoittanut hieman seikkaperäisemmän pöytäkirjan kokonaisin virkkein ja muotoillut sen muutenkin asiallisemman näköiseksi ja helppolukuisemmaksi. No, kukin tyylillään. Pääasia, että asia käy ilmi.

Saatekirje puolestaan oli rutkasti mielenkiintoisempi. Se aiheutti lieviä sydämentykytyksiä. Materiaalivalintojen takarajat. Edelleenkään ei minuun olla oltu yhteydessä asiakasvastaavan puolesta eikä minulla varsinaisesti mitään hätää olekaan - paitsi että on kohta!

Tarjouspyynnöt saunamuutoksista sekä kantaviin seiniin tai väliseiniin vaikuttavista muutoksista (myös sähkö- ja putkimuutokset!) tulee olla asiakasvastaavalla rappuni kohdalla viimeistään 15.11.2010. Elikäs tuota noin... suunnilleen kuukauden päästä. Tiesin, että näillä asioilla on kiire, mutta että näin kiire - se tuli yllätyksenä. Muutenhan aikaa olisi ihan riittävästi, mutta tässä välissä ehdin viettää viikon Lontoossa, jossa tuskin tulee pohdittua pistorasioiden paikkoja, ja uusi periodikin alkaa koulussa heti Lontoon jälkeen, joten sekin kysyy huomiota ja energiaa. Samoin kuin tanssileirikin. Täytynee tässä alkaa tosissaan pohtia asioita ja värkätä tarjouspyyntöä. Onneksi olen jo aikaisemmin käynyt kirjeenvaihtoa välittäjän ja muutosinsinöörin kanssa, ja jonkinlaiset tarjoukset minulla onkin sähkötöistä.

Toinen todellinen yllätys oli loppujen materiaalivalintojen takaraja: 14.1.2011! Sissus, sehän on ihan justiinsa! Aikaisemmin minun tietoisuuteeni on kantautunut vain ympäripyöreä "sitten joskus keväällä/kesällä 2011". Olen tämän aavistuksen kanssa elänyt ja ollut vielä sen suurempia stressaamatta lattioista, kaakeleista ja kalusteista sun muista. Tämä taitaa tarkoittaa sitä, että on ryhdyttävä kiertelemään liikkeitä ja tutkimaan vaihtoehtoja. Kääks.

Tällaisissa tunnelmissa tällä kertaa. Teki tänään mieli pyörähtää Härmälänrannan kautta kotiin tullessa, mutta kun paikka ei oikein osu matkan varrelle, ei kipeänä viitsinyt lähteä sompailemaan. Nyt mustaviinimarjamehua nassuun ja viltin alle pötkölleen. Illalla voisi sitten katsella niitä sähköjä ja muita akuutteja muutoksia.

Ensimmäistä kertaa tuntuu, että aika loppuu käsiin. Muuttohan on ihan pian!
...vaikka siihen on yli vuosi.

Edit: En saa aikaiseksi kuin syvän ahdistuksen tuijotellessani pohjapiirrosta ja sähkökuvaa. Eniten tökkii keittiö, joka on yksi suuri murheenkryyni. Kunpa tietäisinkin, miten keittiöni järjestyy, niin olisi sähköt ja putketkin helpompi miettiä.

11. lokakuuta 2010

Suklaaunelmia

Jos on jotain, mihin olen heikkona, niin se on tumma minttusuklaa. Löysin Tampere-päivänä Tallipihan Kultasuklaa-puodista taivaallisen herkullista minttusuklaata ja uskon, että aion vierailla ostoksilla tulevaisuudessakin. Joskaan en turhan tiheään, jottei herkku kadota erityisyyttään.

Imatralla vietetyn viikonlopun saldona oli kaksi opusta kirjahyllyn täytteeksi: Tommy Tabermannin runoja 1970-2010 ja Suklaa - 365 vastustamatonta makuelämystä. Eläköön Suomalaisen ale! Suklaa-kirjastani maksoin nelisen euroa ja vilkaistuani kirjan sisältöä en malttaisi odottaa, että pääsisin kokeilemaan reseptejä. Kirja on pullollaan suklaajuustokakkuohjeita, joista en niin välitä, mutta onneksi voin niillä lahjoa ystävääni. Mikäs sen mukavampaa kuin lähetellä kauniita reseptejä kirjeitse.

Maailman paras kaakao
Valmistelut: 15 min. Valmistus: 5 min.

2½ dl maitoa
2½ dl kuohukermaa
2 rkl hienosokeria
125 g tummaa suklaata paloina
kaakaojauhetta sihdattuna koristeluun
  1. Kiehauta maito ja puolet kermasta kattilassa. Ota levyltä ja vatkaa joukkoon sokeri ja suklaa sähkövatkaimella. 
  2. Jaa seos 4 pieneen kuppiin (seos on erittäin täyttävää). Vaahdota loppu kerma ja laita lusikallinen jokaisen kupin päälle. Ripottele pinnalle kaakaojauhetta. Tarjoile välittömästi. 
Näin kirja väittää syntyvän maailman parhaan kaakaon. Sietänee joskus kokeilla, kun vointi tästä vähän kohentuu. Imatralta kun sain kunnon köhäkuumeen.

Löysin myös herkullisen blogin, jota jään varmaan seurailemaan: Tummaa Suklaata

10. lokakuuta 2010

Tammenterhoja talven varalle

Kävimme Tampere-päivänä parin kaverin kanssa kiertelemässä ja ihastelemassa kotikaupunkiamme. Finlaysonin palatsin pihassa jouduimme ilmahyökkäyksen uhreiksi, kun tammet päättivät tuulessa viskoa kaikki muhkeat terhonsa niskaamme. Terhoja ropisi keltaisten vaahteranlehtien päälle kuin sateella. Ropina ja muksahtelu oli kotoisaa kuunneltavaa, joka toi mieleen syysillat ja suuret sadepisarat katolla ja ikkunalaudoilla.

Keräsimme yhteisvoimin tammenterhoja talven varalle ja täytimme laukkuuni unohtuneen eväspussin. Harmi tietenkin viedä oravilta murkinat, mutta nämä tammenterhot riittävän kuivattelun jälkeen päätyvät lasipurkkiin ja hyllylle riemastuttamaan päiviäni. Heti, kunhan vain löydän sopivan sympaattisen lasipurkin. Tällä hetkellä terhot kellivät vielä foliorasiassa keittiön työtasolla odottamassa seuraavaa käskynjakoa.

5. lokakuuta 2010

Artikkeleita kodista

Eksyin parin ystävän linkittämän linkin kautta Helsingin Sanomien Oma Elämä -osioon. Siellähän on rutkasti mielenkiintoisia artikkeleita sisustamisesta ja kodista, vaikka HS nyt ei ehkä ole sisustuslehtenä tunnettu.

Jäljelle jäi kestävin - ja kaunein
Kun nurkistaan karsii pois ylimääräisen tavaran, lisätilaa ilmestyy kuin taikaiskusta. Minäkin olen tällainen tavarahamsteri, että 58 neliötä voi äkkiä tuntua hyvinkin ahtaalta, jos en katso tarkkaan, mitä rompetta kotiini kannan. "Mutta kun se on niin kaunis" ei saa enää riittää tekosyyksi.

Paratiisi kylpyhuoneessa
Oi, kylpyhuone on minulle tärkeä. Nautin lämpimistä suihkuista, veden äänistä ja saunomisesta. Parhaat hetket on tullut vietettyä ystävän kanssa saunassa keskellä yötä kynttilänvalossa. Olen viime päivät vain haaveillut kylpyhuoneen ja saunan sisustuksesta, ja ehkä jotain pientä olen saanut ideoituakin... Tummanharmaata, valkoista ja kuparia, kiitos.

4. lokakuuta 2010

Projekti Huvimaja

Rakennusalaa opiskeleva veljeni on innoissaan. Mummun rivitaloyhtiöön vaihdettiin takapihan ovet. Vanhojen ovien tilalle vaihdettiin uudet ja hienot lämpöovet, ja vanhat jäivät lojumaan. Tästä innostuneena veljeni tiedustelisi, saisiko hän ottaa vanhat ovet rakentaakseen niistä jotain.

Suunnitelmissa on nyt sitten huvimaja. Hauskaa, miten jokaisella perheenjäsenellä on täysin oma käsityksensä siitä, millainen huvimajasta pitäisi tulla ja mihin sitä käytetään, kun se vihdoin on valmis. Itsekin olen sortunut parit piirustukset hahmottelemaan ja ideat esittämään. Täytyy ehkä kuitenkin yrittää toimia kaikkien ideoiden diplomaattisena kasaajana ja sovittelijana, ettei tästä synny mitään suurta tahtojen taistelua, jossa yksi tahtoo äijämäistä metsästysmajaa luolamiesmäisellä tunnelmalla, toinen ulkoilmabaaria/-pelihallia, kolmas sievää keidasta puutarhakahvitteluun ja neljäs ympärivuotista röönäliiteriä.

Kun käytössä on 14 ovea, kasa osaamista paneloinnista muuraamiseen ja maalaamisesta suunnitteluun, niin sitähän ei tiedä, mitä tästä vielä syntyy. Netistä en vielä valitettavasta löytänyt yhtään sellaista majaa, jonka haluaisin. Ideani on selvästi toistaiseksi uniikki ja piirustustaitoni tunnetusti rajoittuneet, joten vaatii ponnisteluja, että kukaan ymmärtää, mitä minä ehdotan.

3. lokakuuta 2010

Tanssipostereita

Jestas, hieman alakuloisen päivän päätteeksi Facebook-mainoksista oli kerrankin jotain hyötyä. Päädyin klikkaamaan houkuttelevan tyylikkään, mustavalkoisen balettikuvan yllä ollutta linkkiä ja päädyin entisen Mariinskin tanssijan valokuvasivuille: Stanislav Belyaevsky Photography. Aloin haaveilla tanssiaiheisesta taulusta, mustavalkoisesta sellaisesta.

Jotenkin minun on silti vaikea kuvitella mitään seinilleni roikkumaan. Ei minulla ole koskaan ollut tauluja. Jos 10-vuotiaana ponijulisteita vaatekaapin ovessa...