Kun sukkanauhat katkeaa

Eilisilta lunasti kaikki odotukset. Pitkästä aikaa sain oikein pukeutua teatteriin, ja olo oli kieltämättä ihan sievä. Se tekee välillä hyvää. Seurakin oli kovin viehättävää ja ennen kaikkea ratkiriemukasta ainakin siitä päätellen, miten vatsalihakset olivat kipeinä nauramisesta tänään aamulla. Kun vielä sai nauttia hyvästä musikaalista näyttämön täydeltä, lähes täydellinen teatteri-ilta oli plakkarissa. Jäin kaipaamaan vain hetken yhteistä istuskelua lasillisen tai kaakaon äärellä jossain mukavassa, rauhallisessa paikassa.

Tampereen Työväen Teatterin Chicago oli tuttua TTT-laatua. Vaikka näinkin Chicagon syksyllä Cambridge Theatressa Lontoon West Endissä, TTT kesti vertailun todella hyvin. Onneksi esitysten tyylit erosivat niin paljon toisistaan: Cambridge Theatren versio oli selvästi hämyisempi ja kapakkamaisempi, kun taas TTT oli kirkkaampi ja kevyempi sekä visuaalisesti uskollisempi elokuvalle (sekä hyvä että huono asia).

Suomenkielinen käännös oli ihan onnistunut siinä mielessä, ettei se mitenkään särähtänyt pahasti korvaan. Yhtä iskevä se ei ollut kuin alkuperäiskielellä, mutta sisälsi silti muutamia ihan nokkelia ja nappaavia rivejä. Koska olen tutustunut musikaaliin englanniksi ja osaan laulut suunnilleen ulkoa alkuperäiskielellä, musikaalin seuraaminen suomeksi tuntui aavistuksen omituiselta ja vaati aktiivista kuuntelemista. Silti arvostin käännöstyötä, jossa niinkin hieno musikaali oli taivutettu kauniille äidinkielellemme.

"Minulla on motto:
Maman hommat tee.
Varmemmin kuin lotto
Mama palkitsee!"

Jäin ehkä kaipaamaan lisää sähäkkyyttä, jazzahtavaa kissamaisuutta ja rohkeutta. Etenkin tanssi olisi voinut olla parempaa, ja valitettavasti tanssijat jäivät kirkkaasti kakkosiksi lontoolaisille kollegoilleen. Cambridge Theatressa nähtiin näyttämöllä todella palavaa tanssia ja hengästyttävää akrobatiaa. Vauhtia kyllä riitti TTT:nkin näyttämöllä, mutta koreografiat olisivat voineet olla hieman selkeämpiä ja toisaalta päästää tanssijat näyttämään parastaan. Joskin pidin hyvin paljon All I Need Is Loven ja Razzle Dazzlen koreografioista.

TTT vain on niin huikea musikaaleissaan. Ainoa kouriintuva miinus tässä tuotoksessa oli Hintsanen, jota en voi sietää. Kyseisen herran olemus on jotenkin liian muovinen ja teennäinen, showpellemäinen (myös Chicagon ulkopuolella), etten jaksa katsella tai kuunnella häntä laisinkaan. No, nämä ovat makuasioita, joista olen jo kiistellyt Hintsasta jumaloivan ystäväni kanssa riittämiin. Ymmärrän, miksi jotkut pitävät Hintsasesta, mutta henkilökohtaisesti minut on näyttämöllä koulittu ihailemaan ja tavoittelemaan aivan erilaista tyyliä. Hieman sama juttu, kun ratsastajat eivät tahdo ratsastaa entisillä ravureilla, vaikka ravuritkin hyviä hevosia ovat. Onneksi Petra Karjalainen auttoi minua keskittymään johonkin muuhun kuin Hintsaseen. Mutta olipahan hassua katsella Anastasian ääntä näyttämöllä taas pitkästä aikaa!

Syksylle voisin varata toiset liput ja käydä katsastamassa Chicagon uudestaan. Chicago tarinana puhuttelee ja kiehtoo minua aina vain. Ja se jazz!

Mukavia asioita odottaa mielellään

Minusta on tullut kyselyhiiri, selvästi. Taas kolahti Kodit-lehti postiin, ja totta kai lehden luettuani klikkailin itseni nettiin antaakseni mielipiteeni lehdestä, kun sitä kerran kysyttiin. Ehkä liiketalouden opintojen ohessa on tullut tavallaan oltua pöydän toisellakin puolella tutkimassa ja kehittämässä, ja kun oma tutkimusprojektimme kaatui vastausten vähyyteen (ja toimeksiantajan heikkoon yhteydenpitoon, jolla tutkimuksen kaatuminen olisi voitu mahdollisesti välttää), totesin, etten itse tahdo olla havaintomatriisissa se kaivattu ja kirottu puuttuva rivi. Myönnän kyllä, että minua jäi kaivamaan se, etten jättänyt kyselyyn mitään kehitysideoita tai juttuehdotuksia. Oli muka niin kiire ja vaikea keksiä mitään, kun juuri oli palannut lenkiltä. Varmasti olisin keksinyt, jos vain olisin viitsinyt ajatella. Mutta kuten äidinkielen lehtori lukiossa totesi: "Ajatteleminen on aina raskasta, kun siihen ei ole tottunut."

Olin hieman pettynyt, kun kannessa isolla mainostettu juttu yrttipuutarhasta keittiössä tai parvekkeella ei ollutkaan varsinainen artikkeli. Olisin niin mielelläni lukenut syvemmänkin jutun kerrostalopuutarhuroinnista. Sen sijaan tutustuin lähinnä mainosmaisesti esiteltyihin Herb:ieen ja Vihervitriiniin enkä oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi.

Lehti itsessään oli taas täynnä herkullisia kuvia, jotka kyllä synnyttivät vielä mehevämpiä mielikuvia ja saivat taas oman kolon kaipuun leimahtamaan. Miksi pitää odottaa vielä kahdeksan kuukautta? Onneksi sain katsella lehden sivuilta, miten tulevat kotikulmani kylpivät kesäauringossa. Tiedä häntä, auttoiko se sitten mitenkään tähän malttamattomaan odotukseen...

Ehkä onnistun viimeistään huomenillalla unohtamaan lentotukikohtani hetkeksi, kun suuntaan Tampereen Työväen teatteriin katsomaan Chicagoa. Kävin tänään noutamassa eilen varaamani liput ja olen aivan innoissani, kun viimeinkin pääsen yhtä lempimusikaaleistani katsomaan kotikaupungissanikin. Näinhän minä toki syksyllä Chicagon Lontoossa, mutta kun kerran kotikaupungissa ja mielestäni musikaalien osalta ehdottomasti Tampereen parhaassa teatterissa pyörii Chicagon kaltainen maailmanluokan hittimusikaali suomeksi, kyllähän se pitää nähdä. Eihän täällä kukaan koskaan tee mitään suuria musikaaliproduktioita, jos kukaan ei käy niitä katsomassa!

Sain tänään mukavan puhelunkin. Sain tietää, että saan vihdoin ja viimein olla morsiusneitona. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaason pesti oli jo mennyt, enkä minä olisi kaasoksi halunnutkaan. Miksi olla kaaso, kun voi olla morsiusneito? Ah, unelmieni täyttymys, vihdoinkin. Pääsen viimein eroon lapsuuden traumastani, kun en saanutkaan olla morsiusneito kummitätini häissä. Toki ilmoitin heti, että en pue ylleni vaaleanpunaista röyhelöunelmaa säästääkseni muut vieraat visuaaliselta tuskalta, ja toivoin, että bridezillaamisen sijaan tuleva morsian ottaisi ennemmin bridechilling-asenteen. Muuten tämä hieman isompi morsiusneito voi täräyttää kukkakorilla kaaliin, jos ei morsmaikkua muin keinoin saada rauhoittumaan, sillä olisihan häiden tarkoitus olla kivat juhlat - ei stressin ja eripuran aihe. Häitä odotellessa.

Koeviljelmä pystytetty

Käydessäni viime syksynä Sotkamossa ekologiystävääni tapaamassa ihastuin valkoisiin mansikoihin, jotka vielä syyskuun lopullakin puskivat runsasta ja mehukasta satoa niinkin pohjoisissa olosuhteissa. Marjat olivat melko pieniä ja maistuivat metsämansikoilta. Keräsin marjoja pienen pakastepussillisen, kiikutin kotiin ja lykkäsin pakastimeen odottamaan kevättä. Nyt oli viimein aika kaivaa mansikat pakkasesta ja puuhata pystyyn pieni koeviljelmä.

Eilen istuskelin kylpyhuoneen lattialla kylvämässä mansikoitani. En ole koskaan ennen kasvattanut mansikoita siemenestä, en varsinkaan pakastetusta mansikkamössöstä. Päätin edetä luovuudella ja rohkeudella ja mietin, miten asia luonnossa hoituisi. Otin jostain kaapin perukoille eksyneen laatikon, kippasin pohjalle vähän multaa ja päälle turvetta. Sitten vain pursottelin muusin pussista turpeeseen tekemiini vakoihin - kas näin!

Hieman tasoittelin mössöpaakkuja ja peitin vaot kevyesti turpeella. En kastellut, koska marjamössö itsessään oli jo niin kosteaa, enkä halua, että viljelmäni homehtuu. Kannoin iloisen kaoottisen koeviljelmäni olohuoneen ikkunan alle sivupöydälle aurinkoa ottamaan. Hieman jäi arveluttamaan, mitä mansikoistani tulee, mutta ekologiystäväni rauhoitteli, että heilläkin tutkimusasemalla oli agrologi unohtanut mansikat moneksi viikoksi ja ne olivat homehtuneet, kärsineet kuivuudesta ja kaikesta mahdollisesta ja silti pukanneet iloisesti tainta. Toivottavasti minullakin käy yhtä hyvä tuuri.

Tänä kesänä toivon saavani aikaiseksi edes taimia. Ei sadolla niin väliä. Tahdon vain taimet, jotta voin sitten ensi kesänä istuttaa ne parvekkeelleni ja nauttia empiirisistä mansikoista. 

Uusi palveluvastaava

Postilaatikossa köllötteli taas tänään rakennuttajan kirjekuori. Tavanomainen tiedotehan se oli. Aikataulussa ollaan ja tulevaan kotiinsa pääsee tutustumaan sitten joskus. Harjannostajaiset ovat lomien jälkeen. Plus palveluvastaava vaihtuu taas.

Minua hieman harmittaa, että tämä on minulle jo kolmas palveluvastaava. Liiketaloutta opiskelevan korviin tämä tuntuu hieman omituiselta ja toisaalta töissä projekteja seuraava puoleni ymmärtää tämän täysin. Eihän tosielämässä kaikki mene kuin oppikirjojen maalailluissa teorioissa. Silti nyt asiakkaana koen, että asiakassuhdettani hieman heitellään vastuuhenkilöltä toiselle. Aina täytyy lähteä tutustumaan ja rakentamaan suhdetta uuteen vastuuhenkilöön, joka hoitaa asioitani.

Toisaalta ymmärrän, että varmasti näissä vaihdoksissa on pyritty ajattelemaan sekä asiakkaitten että rakennuttajan työntekijöiden parasta. Ainakin välillä minusta on tuntunut, että asiakasvastaavien työtaakka on vaikuttanut todella rankalta. Vaikka turhahan minun on spekuloida, mistä syystä tämä vaihdos johtui. Harmittaa vain, sillä tulin niin hyvin juttuun entisen vastaavani kanssa. Hän oli hauska, iloinen, suorasanainen ja reipasluonteinen. Pidin hänestä kovasti.

Ehkäpä tämä tästä taas lähtee porskuttamaan. Itusen olen hämilläni yhden avoimen tarjouksen suhteen, mutta kai minä vain lähetän sen sitten hyväksyttynä uudelle vastaavalleni.

Keltaisia kummituksia

Keskiviikkona touhuttuani koululla neljä tuntia ensin omien koulutehtävieni parissa ja sompailtuani kolmisen tuntia SAP:n saksalaisen insinöörilogiikan ihmemaassa suorin Stockmannin kulmille odottelemaan ystävääni. Katsellessani akuutin kulutushysterian kourissa vellovaa ihmismassaa mietin, miksi ihmiset juoksivat kuin riivatut ja puristivat keltaisia kassejaan kuin suurinta aarrettaan. Eikä yksikään hymyillyt. Kaikki kuulostivat kireiltä ja pingottuneilta kulkiessaan vahtipaikkani ohi. Hetken jo ajattelin kääntyä takaisin ja jättää väliin Hulluille Päiville sukeltamisen.

Yksin en olisi siihen ryysikseen lähtenytkään. Olisin auttamatta eksynyt, hätääntynyt ja joutunut paniikkiin. En pidä suurista alennusmyyntitempauksista. En kestä sitä ihmispaljoutta ja poukkoilevia, arvaamattomia, verenhimoisia tätejä, jotka tahtovat vain ostaa, kun halvalla saavat. Siinä ei auta, vaikka valkoisella kepillä nilkoille kevyesti kolauttelisi. Nyt olen saanut melkein neljän viikon ajan vältellä aina jotain keskustan suurista aleista: Anttilan varastontyhjennysmyynti (vai mikä olikaan), Sokoksen 3+1 -päivät, Koskikeskuksen MiinusViirus ja nyt Stockmannin Hullut Päivät.

Tällä kertaa Hulluille Päiville minut kuitenkin ajoi kauan himoittu naulakko. Valkeakosken Asuntomessuilta lähtien metsästämäni Maze Interiorin Crown Hangerin takia keltaisten kummitusten ja villiintyneen tätilauman keskelle oli uskaltauduttava ensimmäistä kertaa elämässä. Onneksi mukanani oli Tuna, joka luovii alennusmyynneissä kuin kala vedessä ja pitää minutkin rauhallisena. Jo pääovista sisään astuessa kaikki näytti täysin kaoottiselta touhulta, mutta rohkeasti tyrskyjä päin!

En voisi kuvitellakaan meneväni enää toiste Hulluille Päiville. Tällainen uhkarohkeus saattaa tulla kysymykseen vain silloin, kun tarkalleen tiedän, mitä olen hakemassa. Jos minä jotain opin, niin Hulluille Päiville ei ole mitään asiaa ainakaan niiden ensimmäisenä päivänä hieman kello neljän jälkeen iltapäivällä.

Mutta pääasia on, että nyt muovipussissaan kuljetusta muuttokuormaan odottaa musta Crown Hanger -naulakko. Veljeä lahjottiin laatikollisella mokkasuukkoja.

Kärsimätön viherpeukalo

Nyt näyttäisi (jälleen kerran) kevät tulleen jäädäkseen. Aurinko lämmittää jo niin selkeästi, ja lumi valuu viemäreihin. Kaduilla voi jopa paikoittain kävellä kastelematta kenkiään. Kyllä, onhan tämä nyt jo se aito ja oikea kevät, joka taittuu kauniisti kesäksi vastustaen takatalven viekoituksia? Jos on, niin kohta saan möyriä mullassa kyynärpäitä myöten. Vihdoinkin!

Koska jouduin perumaan ensi viikonlopun tanssileirin keuhkoputkentulehduksen jälkeen vielä jokseenkin kehnossa kunnossa olevien keuhkojeni takia - rohisen edelleen kuin Darth Vader, jos vähänkään rasitun - voin hyvin käyttää tämän ajan kylpyhuoneessa mansikoitani kylvien. Mieli tekisi myös kokeilla, lähtisivätkö auringonkukatkin. Ja rairuohoa, tahdon pitkästä aikaa rairuohoa. Oikeastaan minulle kelpaa kaikki, mikä puskee vihreänä mullasta ylös kohti valoa.

Onneksi keittiössä kuitenkin vihertää.

Chillejä tassunaulakoita

Kun olin jo luopunut toivosta koskaan jäljittää elämäni naulakkoa, se lähes kirjaimellisesti kolahti postiluukusta maailmaani. Joskin kyseessä ei ollut minun postiluukkuni vaan Tunan, joka tänään minulle asiaa touhotti ja esitteli Hullujen Päivien kuvastoa. Siellähän se komeili: Maze Interiorin Crown Hanger. Hyllyversiota en valitettavasti enää edes Mazen kuvastosta löytänyt.

Crown Hanger © Maze Interior AB

Hullujen Päivien sekä Mazen kuvastosta bongasin myös samaan sarjaan kuuluvan Branchin, joka voisi oikein hyvin sopia eteiseeni takkinaulakoksi. Se jatkaisi myös mukavasti samaa ripustinlinjaa Crown Hangerin alias tassunaulakon kanssa. Ongelmaksi saattaa muodostua eteiseni seinäpinta-alan vähäisyys: oksalle voisi olla vaikea löytää sopivaa paikkaa. Toisaalta kai siitä voisi aina saada parvekkeelle kiemurtelutuen kukalle.

Branch © Maze Interior AB

Aamukin alkoi mukavasti, kun Aamulehdessä esiteltiin parveke-elämää neljän parvekesuunnitelman kautta. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat tehneet parvekesuunnitelmia Tampereen asuntomessuille, jos nyt muistan oikein. Sain hauskoja ideoita omaa parvekettani ajatellen, ja samalla ihmettelin, että nykyään parvekkeisiinkin ollaan valmiita panostamaan niin paljon. Suunnitelmat kun näyttivät lähinnä omakotitalojen terasseilta ja puutarhoilta pienoiskoossa kaikkine kivikäytävineen, sohvaryhmineen ja suihkulähteineen. Minun parvekkeelleni eivät taida sellaiset viritelmät mahtua, mutta eiköhän siitä varsin viihtyisä keidas kuitenkin luovuudella ja näpsäkkyydellä luoda.

Ai niin, torstaisen palkkapäivän kunniaksi kävin kantamassa Lamborghinille kotiin kaveriksi Kaaharin, saman sarjan sähkövatkaimen. Chilliys sen kuin leviää keittiössäni.

Keittiöni Kaahari, OBH Nordica Chilli Hand Mixer

Kaaharin tuotetiedoista napattua: "Käynnistyskytkin: On" Olen helpottunut, saan siis sähkövatkaimen päällekin tarvittaessa. Ei tarvitse käsin sotkea.