Talteen

Tänään oli taas palkkapäivä. Kuun kohokohta! Saa nähdä työnsä hedelmien ropisevan tililleen. Tämän palkkapäivän olin kuitenkin tyriä rajusti. En ollut siirtänyt kirjaamiani tunteja eteenpäin ajoissa, ja heräsin tähän tosiseikkaan keskellä yötä. Onneksi esimieheni oli huomannut nollasaldoni ja varmisti, että olin siirtänyt tuntini, ennen kuin siirsi palkat järjestelmästä pankin puolelle. Ehdin jo luulla, etten tässä kuussa saakaan palkkaani. Hävettävä moka, mutta ihmisiähän tässä ollaan.

Ilokseni sain tänään silti avata palkkakuoren ja siirtää rahaa sivuun lentotukikohtaani varten. Kaiken muun hyvän lisäksi onnistuin myös tasaamaan rokottamaani tukikohdan tiliä ja maksettua törkeän lainani takaisin. Luulenpa, että tarkastelen lähitulevaisuudessa lentotukikohdan varojen siirtämistä omalle tililleen, erilleen yleisestä säästötilistäni. Tulisi varmemmin pidettyä näpit irti tukikohdan rahoista.

Samaan aikaan toisella puolen lahtea

Seikkailin viime viikolla ystäväni ja kamerani kanssa toisella puolella lahtea. Härmälänranta piippuineen ja nostokurkineen jäi poukaman toiselle puolelle. Me samoilimme Hatanpään kartanon puistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa, missä ruska hiipi vaivihkaa lehvästöissä.

Valoa ja varjoja kartanon puiston rannassa.

Rannan partaalla.

Oli puistikon keskellä pikkuinen mökki...

...ja vähän isompi torppa.

Kutsu puiden siimekseen.

Kainosti piilossa katseilta.

Se on syksy nyt.

Kartano ja sen ruusutarha.

Käy, neito, ruusutarhoihini. Huku huumaaviin tuoksuihin.

Viattomat sinisilmät.

Omppuköynnöksiä? Mistä näitä saa?

Kesäkahvila vaahteran katveessa.

Loimotus.

Alla kirsikkapuun

Hopeasade sillalla

Punaisena julistamme syksyä.

Alppiruusujen kunniakuja

Tervetuloa Japaniin!

Kivikkopuutarhan kätköissä

Heleitä hetkiä

Hetki, jona unelmat toteutuvat.

Lumpukkalätäkkö

Jäävät taakse jylhät kotikonnut.

Paikallinen ankkalampi
a.k.a "Anna pullaa tai kuole!" -vyöhyke.

Berliozan lempipaikka puistossa

Piilopaikka kultainen, kotikolo suojainen keskellä kukkien.

Vastakohdat täydentävät toisiaan.
Jotkut pitävät vielä pintansa syksyä vastaan.

Yhdessä olemme monet syksyt nähneet, ystäväiseni.

Kurrella jäi lounas kesken.

Osakkeenostajien kokous

Neljäkymmentä minuuttia eksyksissä keskellä kiemurtelevia katuja ja puutaloja, jatkuvasti voimakkaammin tykyttävä paniikki ja lähemmäs kokouksen alkua tikittävä kello. Tampellan esplanadihan oli aivan naurettavan kävelymatkan päässä! Minä onnistuin kääntymään risteyksestä väärälle kadulle, ja loppujen lopuksi oli hyvä, että osasin edes suunnistaa takaisin tuomiokirkolle.

Kun vihdoin selvisin kokouspaikalle ja seisoin Willa Violan oven takana, rauhoituin ja valmistauduin kohtaamaan ihan mitä tahansa. Tai niinhän minä luulin. Avasin oven ja luulin päätyneeni väärään paikkaan tai olevani todella pahasti ajoissa, kun Viola-kodin asukkaat vielä olivat iltapäiväkahvillaan. Ei, minun oli pakko olla oikeassa paikassa. Niinpä istuuduin pöydän ääreen ja kaivoin muistiinpanovälineeni esiin.

Hiljalleen paikalle alkoi valua lisää reippaasti keski-iän ylittäneitä pariskuntia, harmaatukkia ja niin ihailtavan kohteliaita toisiaan kohtaan. Olin vilpittömän iloinen, kun vanha herra tarjosi rouvalleen tuolia, ennen kuin istuutui itse rouvansa viereen. Lopulta paikalle päätyi myös keski-ikäisiä sekä muutama hieman nuorempi pariskunta. Lisäkseni muita yksittäisiä nuoria oli yksi noin kolmekymppinen nuorukainen ja juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt tyttö ilmeisesti äitinsä kanssa.

Kuten välittäjä olikin maininnut, yhtiöömme muuttaa melko sekalainen seurakunta, joka on kuitenkin painottunut vanhemman väen puolelle. Nuoriakin pariskuntia on melko paljon. Taidan siis nuorena yksineläjänä edustaa vähemmistöä. Kokouksen alkusanoissa kerrottiin osakkeenostajien keski-iäksi 46 vuotta. Olen toisaalta hyvin helpottunut siitä, etten joudu katselemaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan villejä opiskelijabileitä joka viikonloppu.

Kokouksen läsnäolijoita listatessa korville kimposi työkaverini nimi. Ehdin jo sätkähtää. Ei sillä, mukavasta työkaverista oli kyse, mutta se tuli vain niin puun takaa. Kun tänään töissä kyselin, en saakaan työkaveristani naapuria, ainakaan nykyisen tiedon mukaan.

Kokouksessa olivat puhumassa muun muassa asiakasvastaava, vastaava mestari ja projektipäällikkö. Käsiteltävänä oli lähinnä kohteen rakennusaikaisen hallinnon esittely ja kohteen valvonnasta päättäminen. Kokous itsessään oli lakimääräinen, sillä asuntokauppalain 2 luvun 20 §:ssä sanotaan seuraavaa:

"20§ Osakkeenostajien kokous
Osakeyhtiön hallituksen on kutsuttava koolle osakkeenostajien kokous viivytyksettä sen jälkeen, kun vähintään yhdestä neljäsosasta yhtiön asuinhuoneistoja on tehty luovutussopimukset."

Asunnoista olikin myyty jo 53/72. 

Kokouksen esityslista oli melko peruskauraa, ei mitään mullistavaa. Odotin vain innolla esityslistan loppupuolella olevaa kohtaa, jossa käsiteltäisiin Härmälänrannan alueen rakentamisesta ja kehittymisestä. Sitä ennen ehti kuitenkin sattua ja tapahtua yhtä sun toista.

Ensinnäkin oli havaittavissa, miten porukka alkoi muotoutua. Oli niitä, jotka nousivat vahvasti esiin. Niitä, joita ärsytti toisten mesoaminen. Oli sovittelijoita ja sivustaseuraajia. Niitä, joita ei oikeastaan kiinnostanut. Oli "asiantuntijoita" ja päällepäsmäreitä. Niitä, jotka ohjasivat keskustelun taas takaisin asiaan. Syyttelijöitä ja puolustelijoita. Ja vain niitä uteliaita, jotka olivat ilmaantuneet paikalle nähdäkseen tulevat naapurinsa. Kuulostaa siis varsin värikkäältä mutta tavanomaiselta kerrostaloyhteisöltä, uskaltaisin väittää.

Aluksi esiin nousi ihan hyviä, asiallisia kysymyksiä ja kommentteja. En ollut tullut itse edes ajatelleeksi, että vanhan tehdasalueen maaperä saattaisi olla saastunutta, mitä se tietenkin hyvin suurella todennäköisyydellä on. Meille kuitenkin kerrottiin, että maa oli ostettu puhdistettuna ja että Ympäristökeskus oli ensin hyväksynyt puhdistussuunnitelman ja myöhemmin vielä puhdistuksenkin. Meidän tontillamme ei edes alkujaan ollutkaan saastunutta maata, koska se ei ole ollut varsinaisessa teollisuuskäytössä vaan palveli tavallisena parkkipaikkana.

Myös radon-kartoituksista oli puhetta. Mittaukset suoritetaan talviaikaan, kun talo on valmis. Joka tapauksessa alapohjaan asennetaan radon-putkistot.

Maaperän suomaiseen pehmeyteenkin tahdottiin rakennuttajan kanta. Kyllä, paalutukset on hoidettu asianmukaisesti eikä painumisongelmia pitäisi päästä syntymään. Lisäksi alapohjat ovat kantavia ja tukeutuvat paaluihin.

Sitten edettiinkin jo heikommille jäille. Eräs herra heitti ilmoille hyvän kysymyksen Skanskan laatusertifikaatista ja siitä, miten se näkyy käytännössä. Opintojeni puolesta olin liekeissä: upea kysymys! Kun kysyjä ei kuitenkaan tyytynyt nuoren projektipäällikön vastaukseen vaan aloitti pitkäjänteisen hiillostamisen, sympatiani siirtyivät oitis projektipäällikön virkaa toimittavan nuoren miehen puolelle. Kaivelluiksi joutuivat niin riskianalyysit, laatujärjestelmät, laadunvalvonta ja se surullisenkuuluisa sertifikaatti, josta kaikki sai alkunsa. Miestä oli ilmeisen mahdoton tyydyttää, koska hänellä oli nykyisestä asunnostaan niin huonoja kokemuksia. "Olen nyt 10 vuotta asunut Skanskan rakennuttamassa talossa, jossa kaikki riskit toteutuivat eikä niitä ole vieläkään korjattu!" Koko jankkaaminen tuntui minusta turhalta ja asiattomalta, ennen kaikkea väärään henkilöön kohdistetulta ja meidän muiden osakkaiden aikaa tuhlaavalta oman turhautumisen purkamiselta.

Tässä vaiheessa itselleni heräsi ajatus: eikö ostopäätöksen tekeminen ole samalla myös osoitus luottamuksesta rakennuttajaa kohtaan? Vain hetken matkan päähän Härmälänrannasta on toinen rakennuttaja rakentamassa hieman vastaavaa asuinaluetta. Jos kerran Skanska ei ole luotettava ja osaava rakennuttaja, miksi tämä mies kuitenkin osti seuraavankin asuntonsa samalta rakennuttajalta? Jaloillaan voi äänestää. Jos ei vallan kumouksellisia tuloksia aikaiseksi saa, niin ainakin oma mieli kevenee, kun vaihtaa parempaan.

Laadusta käyty keskustelu huipentui osakkaiden rakennustyön valvojan valitsemiseen. Tai siis keskusteluun, pitäisikö moista valita ja onko se yleensäkään tarpeen. Asuntokauppalaissa sanotaan:

"2 luku 22 §: Rakennustyön tarkkailija
Osakkeenostajilla on 20 §:ssä tarkoitetussa kokouksessa oikeus valita rakennustyön tarkkailija, jonka tehtävänä on seurata, että yhtiön rakennus valmistuu rakentamista koskevan sopimuksen mukaisesti. Tarkkailijan toimikausi kestää rakentamisvaiheen loppuun, ja hänen palkkiostaan sekä muista hänen työstään aiheutuvista kuluista vastaa osakeyhtiö, jonka menoihin nämä kulut saadaan lisätä taloussuunnitelmasta riippumatta.

Tarkkailijalla on oltava tehtävän edellyttämä ammattipätevyys eikä hän saa olla riippuvuussuhteessa rakennustyön suorittajaan tai perustajaosakkaaseen. Tarkkailijalla on oikeus saada osakeyhtiöltä ja perustajaosakkaalta sellaiset tiedot, jotka tarvitaan työn edistymisen seuraamiseksi, sekä päästä rakennuskohteeseen."

Äänekäs herra ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Kannatusta hän sai herralta, joka oli osoittanut ritarillisuuden yhä elävän keskuudessamme tarjoamalla rouvalleen tuolia, mutta joka oli kokouksen edetessä osoittautunut myös hyvin päteväksi kaikkeen. "Olen 39 vuotta tehnyt putkitöitä ja aina olen työni tehnyt niin hyvin, ettei ole tarvinnut jälkeenpäin korjailla. Siksi minä kyttään muidenkin työt!" Taas väännettiin kättä. Ja tulihan sieltä se "vaadin äänestystä, valitaanko vai ei!", mikä olisi sitten parhaimmillaan päätynyt äänestykseen, valitaanko ainoa ehdolle asettunut henkilö toimeen vai ei. Äänestetään, äänestetäänkö äänestämisestä. Loputon ketju, jossa kukaan ei voita mitään. Koska ehdokkaalla ei loppujen lopuksi ollut lain vaatimaa ammatillista pätevyyttä, ei häntä valittu, vaikka hän sanoikin omaavansa "kokemusta". Tosiasiassa päätökseen taisivat enemmän vaikuttaa osakkaiden kireät kukkaronnyörit: tuntemattomalla ihmiselle ei tahdota maksaa esimerkiksi matkakuluja.

Ihme kyllä, osakkaiden lakiin kirjattu oikeus valita tilintarkastaja ohitettiin olkainkohautuksella ja toteamuksella: "Se ei liene tarpeellista." En tahdo päätäni vadille, mutta joskus minä vielä kajoan yhtiön tilikirjoihin...

Laatukysymyksen ja rakennustyön valvojan lisäksi oli kolmaskin aihe, joka nostatti intohimoja: takat. Eräs rouva esitti ääneen epäilynsä, että asuntoon tuskin on mahdollista saada takkaa. Projektipäällikkö vastasi kieltävästi, mikä tarkoitti, että äkkiähän kaikkein kiivaimpien oli ihan pakko saada takka. Miksei se onnistu? Miksi ihmiseltä evätään oikeus tällaiseen perustarpeeseen kuin takkaan? Onhan 1800-luvullakin rakennettu viisikerroksisia taloja, joissa on ollut joka huoneessa takka! Miksi nykyään ei muka osata rakentaa sellaisia taloja? "Tuhat vuotta sitten rakennettiin homehtumattomia taloja ja nykyään sellaisia, jotka homehtuvat." Vaikka en rakennustekniikasta mitään tiedäkään, uskallan epäillä, että 1800-luvulla ei ollut esimerkiksi ilmastointijärjestelmiä, jotka olisivat sotkeneet hormin vedon, ja tuskinpa 1800-luvulla oltiin niin tarkkoja siitä, pääseekö sisäilmaan hieman nokea tai muita hiukkasia, joista nykyään nostettaisiin heti melkoinen äläkkä. Karu fakta vain on se, että 1800-luvulla lämmitettiin puilla ja se oli ainoa vaihtoehto eikä sitä napistu, jos valkoinen design-sohva tummui. Päinvastoin kuin nykyään. Takankin pitäisi olla steriili, sen pitäisi itse huoltaa ja siivota itsensä ja jälkensä, se pitäisi saada säilöttyä kaappiin ja otettua sieltä aina tarpeen tullen esiin. Ja hei, se on kerrostalo! Ei, valitettavasti parvekkeelle ei ole mahdollista rakentaa täysimittaista ulkoilma-allasta uimaratoineen.

Kokous oli minulle elämys, sillä en ole koskaan ennen istunut taloyhtiön kokouksessa. Voisi sanoa, että se oli juuri sellaista kuin kuvittelinkin sen olevan. Silti vähän kauhulla odotan hallinnon siirtämistä rakennusaikaiselta hallitukselta meille osakkeenomistajille.

Kokouksen herkullisinta antia olivat ehdottomasti pienet tiedonmuruset, joita meille tiputeltiin pitkin puolitoistatuntista. Aikataulullisia seikkoja päivitinkin jo Aikatauluun. Pieni listaus kuitenkin vielä:

• Eilen ennen kokousta oli laskettu ensimmäiset sokkelielementit. 
• Marraskuun ensimmäisellä viikolla olisi tarkoitus nousta ensimmäisen kerroksen seinien. 
• Harjakaisia vietetään vapun tienoilla. Silloin ollaan taas porukalla koossa.
• Asiakasvastaavan kontaktisoittelut ovat vielä kesken organisaatiomuutoksen ja vastaavavaihdoksen vuoksi. Asia, jota kiireisimmät eivät ymmärtäneet. C-rappu soitettu läpi, D vielä kesken. 
• Rakennusjärjestys: C, D ja sitten A+B yhtä aikaa.
• Kiertokäyntejä luvassa kaksi kappaletta: runkovaiheen ja sisävaiheen jälkeen. Työmaaturvallisuuden vuoksi projektipäällikkö joutui toppuuttelemaan innokkaimpia toteamalla tiukasti: "Sinne ei ole kenelläkään mitään asiaa. Sinne ei tulla kuin bingoon!" Innokkaat, jo harmaantuneet sedät ja tädit vaikenivat saman tien.
• Muuttokirje kolahtaa postiin n. 5 viikkoa ennen kohteen valmistumista. Tuhti infopaketti muuttoon ja hallintoon liittyvistä asioista. 
• Asukastarkastus huoneistoissa suoritetaan 2-4 viikkoa ennen muuttoa. Tuolloin pääsee snuuvaamaan nurkkansa läpi ja listaamaan naarmut, kolhut ja katastrofit.
• Aikataulutuksessa on huomioitu suomalaisten "Jouluksi kotiin" -mentaliteetti. Pitäisi siis päästä muuttamaan ennen joulua 2011.

Kohti kokousta

... ja uusia naapureita!

Iltapäivällä töiden jälkeen saan taas suunnistaa Tampellan Esplanadille. Minulla ei periaatteessa ole mitään käsitystä, minne olen menossa, mutta kun osoite kertoo Tampellan Esplanadin verran ja muistan joskus nähneenikin WillaViolan kyseisellä esplanadilla pyörähtäessäni, niin ehkä minä löydän. Hieman harmillista oli, ettei kutsussa mainittu mitään kestoa kokoukselle tai mitä sinne pitää ottaa mukaan. Kai minä perusmuistiinpanovälineet otan.

Oikeastaan minua ei tällä hetkellä huoleta illassa mikään muu kuin paikan päälle käveleminen. Sain kengistä taas kaameat rakot kantapäihin eikä minulla tietenkään ole käden ulottuvilla rakkolaastaria. Niin tyypillistä tuuriani.

Tavallaan on ihan mielenkiintoista nähdä tulevia naapureita. Toisaalta taas ei kiinnosta tippaakaan. Kaikista kummallisin tilanne ehkä olisi, jos kokouksessa törmäisinkin johonkuhun tuttuun. "Ai, moi, sinäkin täällä?" Jos näin käy, toivotaan, että se on miellyttävä tuttu.

Viime yönä näin unta kodistani. Se oli ihana, lämmin ja rauhallinen. Kuljeskelin vain ympäriinsä ja istuskelin sohvalla ympärilleni katsellen. Ulkona oli aivan pimeää, ja järvi kimalteli rannan katulyhtyjen valoa. Saatoin nähdä lahden yli valaistuun kaupunkiin. (Kunpa voisinkin, kunpa näkyisikin edes kaistale vettä.)

Yhteydenotto?

Asiakasvastaavan piti ottaa minuun yhteyttä tällä viikolla, mutta eipä ole kuulunut. Katson, että tuskin kuuluukaan, kun on perjantai ja toimistoaika on päättynyt yli tunti sitten. Ehkä hän soittelee sitten ensi viikolla sopiakseen sen tapaamisen. Eihän minulla tässä mikään kiire ole, kunhan tämä ei mitenkään ratkaisevasti lykkää tapaamista tai lyhennä jotain päätösaikaani.

Jos nyt voittaisin lotossa sen 7,2 miljoonaa euroa, pohdin aamulla, en tiedä, vaihtaisinko kaksiotani pois. Ehkä kolmioon, niin saisin työhuoneen erikseen. Ehkä rantataloihin. Ehkä vähän ylemmäs. En tiedä. Oikeastaan tällä ajatuksella leikitellessäni huomasin vain, miten kiintynyt jo olen omaan pikku tukikohtaani. Ei yksi ihminen vie määräänsä enempää tilaa. Suuremmassa asunnossa olisi vain autiuden ympäröimä. Vaikka vaatehuone voisi kyllä olla plussaa. Kattoterassilla kasvattaa kunnon viidakkoa. Onneksi en lottoa.

Kuva: Säästötörppöni, johon aina satunnaisesti tyhjennän kolikoita lompakostani. Säästöä se on pienikin säästö. Olen silti iloinen, että tämä ei ole se ainoa oljenkorsi. Motivoiva se on silti.

Materiaalipostia

Olin enemmän kuin ihmeissäni, kun tänään tulin kesken päivän käymään kotona lähteäkseni lääkäriin. Postin mukana oli tullut taas Skanskan iso kirjekuori.

Sain asunnon vaihtoehtoisia materiaaleja ja valintoja käsittelevän monistenivaskan, jossa oli vaihtoehtoisia, hintaan sisältyviä tai erikseen hinnoiteltavia ratkaisuja. Plarailtuani nipun läpi moni kivi siirtyi sydämeltäni. Äkkiseltään mieleeni ei jäänyt mitään muuta ongelmakohtaa kuin liesituuletin ja eteisen ja makuuhuoneen kaappien ovet - ja keittiö, tuo ikuinen päänvaiva.

Yhdeksi lattiaehdokkaaksi nousi Upofloorin petsattu Tammi Granite -sauvaparketti. Mallikuvassa näyttää ihan hyvältä, ehkä vähän harmaalta, mutta mitään ei päätetä, ennen kuin on luonnossa nähty. Sävy syvenee auringossa. Vaaleiden lattioiden kasvattina tummempi lattia hieman epäilyttää, mutta en osaa kuvitella kotiini vaaleaakaan lattiaa. En ole koskaan ollut vaalean puun ystävä.

Vaihtoehtoiset materiaalit ja varusteet -nippu antoi myös useat avaimet kylpyhuoneen ja saunan kokoamiseen. Haaveilemani lasitiilinen suihkuseinä löytyi Kylpyhuone-otsikon alta, samoin myös hierova suihkusetti lievittämään pahimpia niskajumeja. Tunnelmallinen tervaleppäsaunakin pomppasi sydämeeni. Joskin tervalepän eläväisyys lämmön, kosteuden ja ajan myötä mietityttää, kun tarjolla olisi helpompiakin vaihtoehtoja.

Parvekkeelle esiteltiin Ristomatti Ratian Kalikka-mosaiikkilaattaa, joka on valmistettu puukuidusta ja kierrätysmuovista. Seos ainakin mainospuheiden mukaan antaa "puun tunnun ja muovin kestävyyden".

Täytyy sanoa, että mitä enemmän vaihtoehtoja on, sitä enemmän menen solmuun ja epävarmuus kasvaa. En halua tehdä päätöksiä, sillä pelko vääristä valinnoista ja kotini pilaamisesta on liian suuri. Ideoita yksinkertaisesti on aivan liikaa, ja ne risteilevät päässäni sikin sokin. On niin vaikea suunnitella tilaa, jota ei ole koskaan nähnytkään.

Jos jotain onnistuin päättämään, niin ulko-oveen tulee turvalukko, murtosuojarauta, ovisilmä ja varmuusketju. Tukikohta ei saa olla altis tunkeilijoille.

Nivaskan mukana tulleessa saatekirjeessä oli asiakasvastaavan terveiset. Hän lupasi ottaa yhteyttä viikolla 38 (eli tällä viikolla) tapaamisaikaa sopiaksemme. Siis lisää tapaamisia luvassa. Osakkeen ostajien kokouskin on ensi viikon tiistaina, viikon päästä siis. Huh, jännittävää. Toivottavasti asiakasvastaavan kanssa puhutaan materiaaleista ja muista valinnoista - ja toivottavasti hänellä on joitain vinkkejä!

Lopuksi jäniskevennys: "Nunnaluostari! Siitä sun uudesta tulee nunnaluostari eikä sinne ole isän ja veljen lisäksi pääsyä muilla miehillä!" hihkaisi mummu iltateepöydässä. Hienoa, minut on siis tuomittu ikuiseksi neiti-ihmiseksi 58-neliöiseen kammiooni?

Paljastus

Kerroin tänään vihdoin tädilleni hankinnastani. Arvelin, että nyt voisi olla sopiva hetki sukulaissovun säilyttämiseksi: hänen putki- ja keittiöremonttinsa alkaa olla loppusuoralla (piti valmistua kesäkuun loppuun mennessä) ja pidempi salaaminen voisi olla hänestä loukkaavaa.

Nyt toivon, etten olisi kertonut. Tätini suhtautuminen oli päällisin puolin asiallista, mutta ilmeet ja jatkokysymykset viestivät melko epäkypsästä asenteesta. En tiedä, oliko kyse kateudesta: pääsen muuttamaan uuteen ja siistiin asuntoon eikä minun tarvitse elää remontin keskellä, ja hänkin on haaveillut uudesta asunnosta. Vai oliko tämä salailun aiheuttamaa loukkaantuneisuutta? Vaikea sanoa.

Satuin kerran istumaan tätini kanssa samassa bussissa, ja hän auliisti kertoi minulle kaiken Hervannan asuntotarjonnasta, kerrostaloasumisen kiroista, kaupungin asuntotilanteesta ja hintatasosta... Samalla hän tuli ottaneeksi puheeksi, että Härmälänrantaan rakennetaan uusia "ökytaloja" (rantatalot ovat ökyjä, minun luukkuni on ihan tavallisen ihmisen koti). Minä yritin olla kuin en olisi koskaan kuullutkaan Härmälänrannasta, vaikka olin tuolloin jo varannut asuntoni.

Nytkin kertominen tuntui paljon vaikeammalta kuin vaikeneminen. Onneksi ei taida olla enää ketään, jonka tarvitsisi välttämättä tietää. Ei ole enää velvollisuutta kertoa kenellekään.

Kurkiaura

Kurkiparvi on laskeutunut tontille harmaan syystaivaan alle. Nämä yksilöt tuskin viitsivät muuttaa etelään vaan tyytyvät talvehtimaan tässä.

Kurkien reviiriä

Varmistus

Eilen välittäjä lähetti taas sähköpostia. Tällä kertaa varmistaakseen, että olen yhä samaa mieltä parkkihallipaikan suhteen. Hän oli saanut jaettua paikat ennakkovarausten mukaan ja varmisti, etten ole varaamaani paikkaa ottamassa. Vastasin, että en ole muuttanut mieltäni, hallipaikka ei palvele tarpeitani toivotulla tavalla. Näin siis, sekin asia on sitten varmistettu ja lyöty lukkoon.

Hieman jännittää puolentoista viikon päästä oleva kokous, jossa näen tulevia naapureitani. Samalla päässä pyörivät tulevaisuudensuunnitelmat, sisustushaaveet ja huoli, miten selviän lainasta. Syksy ei ole sujunut taloudellisesti ihan niin kuin olin ajatellut. Entä jos tulevaisuudessa sattuukin jotain täysin odottamatonta?

Ei auta kuin laittaa ahkerasti kolikoita purkkiin.

Pyyhelahjuksia

Sain mummulta nimipäivälahjaksi Luhdan pyyhkeitä: 2 kylpypyyhettä ja 2 käsipyyhettä. Sähäkän päärynänvihreitä ja muhkeita. Ihanaa saada jotain oikeasti kätevää lahjaa omaan kotiin. En siltikään usko poistavani pyyhkeitä ostoslistaltani, ainakaan ihan vielä, vaikka niitä hyllyssä jo muutama onkin.

Iloisin asia on, että Luhdan pyyhkeet ovat laadukkaita ja kestäviä. Lisäksi ne kuivaavat hyvin. Mikään ei ole niin kurjaa rentouttavan suihkun jälkeen kuin huonosti kuivaava pyyhe. Nihkeää. Laadulla on väliä, ja pyyhe on yksi niistä asioista, joissa se nousee tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Mitä lähempänä ihoa, sitä tärkeämpää laatu on.

Minä pöhkö pakkasin pyyhkeet jo ullakolle muiden muuttotavaroideni sekaan enkä tajunnut ottaa niistä edes valokuvaa. Ehkä minä kömmin ullakolle kuvaamaan tässä joskus.

OOK

Koska syysflunssa edelleen riepoo minua ja aamulla en lähtenytkään kouluun vaan apteekkiin, pääsin samalla käymään postissa noutamassa itse kirjatun kirjeeni. Ja niinhän se oli, että se oli se kutsu osakkeenostajien kokoukseen. Uusiin naapureihin pääsen siis tutustumaan - onneksi vai valitettavasti, sen näkee sitten - syyskuun lopulla, 28.9. tiistaina.

Ensinnäkin kokous pidetään, koska yli neljännes asunnoista on myyty ja rakennustyöt siten on aloitettu. Kokouksessa käsitellään mm. kohteen rakentamiseen, rakentamisvaiheen aikaiseen hallintoon, muuttoon sekä Härmälänrannan kehittymiseen ja suunnitteluun liittyviä asioita. Tiskissä ovat myös rakennustyön valvominen sekä tilintarkastus.

Asuntokauppalain 2 luvun 21 § sanoo rakennusvaiheen aikaisesta tilintarkastajasta seuraavaa:

"2 luku 21 §: Osakkeenostajien valitsema tilintarkastaja

Osakkeenostajilla on 20 §:ssä tarkoitetussa kokouksessa oikeus yhtiöjärjestyksen estämättä valita osakeyhtiölle tilintarkastaja, jonka toimikausi kestää rakentamisvaiheen päättymistä seuraavan tilikauden loppuun. Osakkeenostajien valitsemasta tilintarkastajasta on muutoin voimassa, mitä yhtiökokouksen valitsemasta tilintarkastajasta säädetään. Tilintarkastajan palkkiosta vastaa osakeyhtiö, jonka menoihin palkkio saadaan lisätä taloussuunnitelmasta riippumatta.

Osakkeenostajien kokouksella on sama oikeus kuin yhtiökokouksella saada tietoja tilintarkastajalta."

Jossain määrin minua kauhistuttaa ajatus, että joku jossain vaiheessa saa tietää minun opiskelevan alaa ja erikoistuvan taloushallintoon ja kirjanpitoon. En toivo päätyväni taloyhtiön tilintarkastajaksi missään vaiheessa. En ainakaan näin nuorena. Olen liian nuori sellaiseen touhuun. Enkä minä vielä onneksi olisi edes pätevä sellaiseen. Kunhan maalailen kauhuskenaarioita.

Nyt täytyy vain merkitä kokous kalenteriin ja suunnata oikeaan aikaan Tampellaan katsomaan, millainen meininki siellä on ja millaisia ihmisiä sitä seinän takana reippaan vuoden päästä asuukaan.

Kirjattu kirje

Kusti oli polkenut - tai paremminkin kaasutellut - minulle ilmoituksen kirjatusta kirjeestä, joka odottaa ihan vain minua postikonttorin yksinäisyydessä. Viitteistä päätellen se on kutsu osakkeenomistajienkokoukseen. Vihdoinkin tuo kirje siis on tullut. Aloin olla sen suhteen jo hieman kärsimätön. Kokoushan luvattiin pitää syyskuun tienoilla.

Koska olen koko huomisen päivän menossa ja syrjäkylän postimme aukeaa vasta, kun minun pitäisi jo istua kaupungissa markkinointijuridiikan luennolla, täytin ilmoituksen toisella puolella olleen valtakirjalomakkeen ja valtuutin siten isäni kuittaamaan kirjeen. Koska meillä on ollut lieviä konsensusongelmia mitä postisalaisuuteen tulee, painotin, että kyseessä on kirjattu kirje ja toivon sen myös olevan suljettu kirje, kun illalla tulen kotiin.

Parvekepuutarha

Löysin Blogilistan kautta vallan viehättävän parvekepuutarhurointiprojektia seuraavan blogin nimeltä Mimosan Kasvihuone. Ihastuin oikopäätä kirjoittajan kirjoitustyyliin, jossa tunnistin jossain määrin itseni. Viimeinen niitti oli ehdottomasti kasvien nimeäminen ja niiden kasvun humoristinen kuvailu kuin suurena tosi-tv:n selviytymiskilpailuna, ja blogi oli pakko nostaa Tukikohdan luettavien joukkoon. Päivityksiä ei blogissa ole ollut sitten 2007 syyskuun, mikä on hyvin, hyvin harmillista, mutta blogi kertoo yhden vaiheikkaan kasvukauden tarinan lasitetun parvekkeen kasviyhdyskunnasta. Tätä olisin lukenut mielelläni lisääkin, ja toivottavasti kirjoittaja on yhä viherharrastuksensa parissa. Olisi kiinnostanut tietää, mitä vihdoin ja viimein taimiksi kasvaneille mansikoille tapahtui seuraavassa jaksossa.

En tiennytkään, millainen tuuri minua potkaisi, kun vietin viikonlopun Sotkamossa lähes autiolla, koeviljelmien ympäröimällä tutkimusasemalla keskellä ei-mitään. Olin pelloista, kasvipenkeistä ja ympärille laajana levittäytyvästä luonnosta lähes yhtä iloinen kuin mukana ollut nelikuinen koiranpentu, joka kirmaili ja pomppi kuin sähköiskun saaneena ympäriinsä. Ekologiystäväni perehdytti meidän pienen seurueemme monen herkullisen maanantimen saloihin. Tutuiksi tulivat muun muassa valkoiset mansikat sekä punaiset, keltaiset ja valkoiset porkkanat, eri vadelmalajikkeet sun muut. Vielä tähän aikaankin, kesän jo kadotessa syksyn syleilyyn, mansikat, herukat, vadelmat, karviaiset ja kumppanit puskivat mehukasta satoa. Minä olin kuin Liisa Ihmemaassa. "Tahtoo tämän kaiken mukaan!" pieni ääni päässäni hihkui onnellisena. Olisin voinut kökkiä pellossa varmaan tuntitolkulla, jos olisi ollut jotain muutakin tekemistä kuin verottaa suojarivistöjen satoa.

Mukaani sainkin jotain tuosta ihmeellisestä paikasta: pienen pussillisen valkoisia mansikoita, jotka muussautuivat kuuden tunnin junamatkan aikana varsin tehokkaasti ällöttäväksi mössöksi laukussani. Se ei haitannut kuitenkaan yhtään, sillä marjojen olikin tarkoitus päätyä suorinta kyytiä pakastimeen odottamaan ensi kevättä. Kun aurinko vihdoin murtautuu kaamoksen vankilasta ja antaa keväälle voimaa, minä kaivan mansikkamössöni pakastimesta ja kylvän sen ystäväni ohjeiden mukaan turpeeseen itämään. Sato-odotukseni ensimmäiseltä vuodelta ovat olemattomat; toivon vain, että siemenet säilyisivät talven yli ja puskisivat turpeesta kesän aikana edes muutaman taimen, jonka siirtää sitten seuraavana kesänä parvekkeelleni mansikoita kantamaan. Tuolloin tavoitteet sadon suhteen ovat jo olemassa, sillä kehuihan ystäväni tätä runsassatoiseksi lajikkeeksi, joka tekee satoa aina alkukesästä syksyn kynnykselle asti - ja näemmä vähän ylikin. Sitä paitsi valkoiset mansikat ovat todella hyviä!

Täytyy vain toivoa, ettei kukaan heitä mansikoitani pois ennen kevättä. Laitoin kyllä niihin lapun, että kyseessä on valkoinen koemansikkani ensi kevään kylvöä varten - "Älä koske!"

Syksyn punahattuiset herrat Sotkamossa.

London, deluxe edition

Päätin karata vielä ainakin kerran, ennen kuin velkataakka taittaa selkäni ja harmaannuttaa punapään ennen aikojaan. Villin ja vapaan pakomatkan kohteeksi siivilöityi rakas, rakas Lontoo.

London calling

Lähtö koittaa lokakuussa, 25.-29.10. vietetään reissussa. Maanantaista perjantaihin siis. Sopiva kaupunkiloma, vaikka Lontoossahan pitäisi viettää huomattavasti pitempi aika, jotta siellä ehtisi oikeasti tehdä ja nähdä kaiken. Nytkin suunnitelmia on paljon enemmän kuin aikaa.

Kahlasimme matkaseuralaiseni kanssa lento- ja hotellivaraussivustoja lähes epätoivoon asti. Kaikki hotellit vaikuttivat vähän nuhruisilta ja arvostelut olivat kriittisestikin luettuina hieman epämääräisiä. Yksikään hotelli ei hihkunut minua yöpymään. Hinta-laatusuhde oli karmaisevan heikko. Olin jo ajatellut luopua koko matkasta, kunnes aarre osui eteemme: edukas lennot+hotelli -paketti!

Onneksi retkueen toinen osapuoli opiskelee matkailua ja älysi tarkistaa, mitä lennot ja hotelli maksaisivat erikseen, olisiko tarjolla alennuskoodeja tai muita tarjouksia. Niin meitä lykästi jälleen. Saimme hotellistakin vielä 10% alennuksen - ja mistä hotellista! Lennämme Blue1:lla suoraan Helsinki-Vantaalta Heathrow'lle ja majoitumme neljä yötä Copthorne Tara Hotelissa, Kensingtonissa.

Queen's Theatre

Iltaohjelmaan kuuluvat erottamattomasti musikaalit West Endissä. Olen aina rakastanut musikaaleja, mutta West End korottaa tuon rakkauden aivan uusiin ulottuvuuksiin. Viimeksi Lontoossa ollessani kävin katsomassa Queen's Theatressa Les Misérablesin, joka on tälläkin kertaa ohjelmassa, sillä ystäväni ei sitä ole vielä nähnyt, mutta on kyseisen musikaalin suuri fani. Minäkin kykenen varmaan nauttimaan toisesta näytöksestä paremmin, kun tiedän varata mukaan paketillisen nenäliinoja, jottei tarvitse kaikkea itkua valkoisen paitapuseron hihaan pyyhkiä. Lisäksi käymme katsastamassa Cambridge Theatren Chicagon vertailukohdaksi TTT:n versiolle, jonka vuoro on tässä myöhemmin syksyllä.

Kerran täytyy poiketa myös omalaatuisessa ravintola Sarastrossa illastamassa. Viimeksi saimme nauttia siellä oopperasta ja veijarimaisesta orkesterista. Ruoka ei ehkä ollut niin ihmeellistä, mutta tunnelma aivan loistava ja ympäristö vähintäänkin virikkeellinen. Vessoista puhumattakaan...

Sarastron varsin persoonallista ja rönsyilevää interiööriä.
Mauton vai mehukas?

Iltapäivätee täytynee myös nauttia, Towerin linna kaipaa kahta neitoa ja Harrodsin jouluosasto kutsuu pientä joulupervertikkoa... Tekemistä ja kohteita olisi niin paljon! Millään ei ehdi kaikkea. Seuraavan kerran, kun Lontooseen joskus hamassa tulevaisuudessa pääsen, toivon voivani vierailla vihdoin ja viimein mm. taidemuseoissa, puistoissa ja puutarhoissa, Buckinghamin palatsissa... ja listaahan piisaa! Ympäriinsä rauhassa kierteleminen olisi sitä luksusta, jota Lontoossa totisesti arvostaisin.