Oma lepakkoluola?

Ei potkinut onni enää tällä kertaa, niin kuin osasin vähän arvellakin. Kaikki tolppa- ja katospaikat olivat jo menneet - ajat sitten, kuten epäilinkin. Aikainen lintu madon nappaa, niinhän sitä sanotaan. Päti siis taas tässäkin asiassa. Tarjolla on siis enää hallipaikkoja. Mutta onko hallipaikasta mitään hyötyä luonani vieraileville? Tuskinpa.

Kun pohdin sitä sijoituksen näkökulmasta, en jaksa innostua eteeni pamahtavista luvuista. Jos vuokra yltäisi edes Pyynikin lukuihin, kestäisi silti likemmäs 10 vuotta, ennen kuin hallipaikka maksaisi itsensä takaisin. Eihän siitä liiemmin kuluja olisi, mutta en usko, että minua kiinnostaa sitoa ihan niin paljon varoja omaan lepakkoluolaan. Vuokratulot eivät kuitenkaan olisi mitenkään huimaavia. Turhaa sitä lihottaisi tulevaa lainaa lähemmäs kymppitonnilla. Juu, ei kiitos.

No, jos tolppa- tai katospaikkoja jossain vaiheessa vapautuu, olen kärppänä välissä, jos yhä katson sen tarpeelliseksi. Siihen asti saavat vieraat parkkeerata, mihin parhaaksi katsovat.

Perunanpalleroisia

Tänä vuonna maahan istutettiin syysperunoita. Eilen kävimme mummun kanssa ensimmäistä kertaa perunamaalla kokeilemassa onneamme. Siellähän niitä kauniin keltaisia ja punaisia möllyköitä köllötteli tyytyväisinä maaemosen multaisessa sylissä. Joka kerta on yhtä ihmeellistä nähdä ne ensimmäiset oman maan perunat. Niissä on jotain taianomaista. Tänään illalla tai huomenna olisi tarkoitus maistaa noita suloisia perunanpampuloita. Toivottavasti ovat hyviä. Ainakin näyttivät siltä, kun olivat niin siistejä ja puhtaita.

Tolppia ja ruutuja

Koska minä en omista autoa enkä heikon näköni takia koskaan saa ajokorttia, en ole joutunut murehtimaan parkkipaikoista. Paitsi silloin, kun olen itse ollut kyydissä ja parkkipaikka on ollut liian kaukana määränpäästä ja vettä on satanut kaatamalla tai tavaraa ollut kannettavana kahden täyden kenttävarustuksen verran. Oman asunnon hankkimisen yhteydessä sitä maahan maalattua suorakulmiota on kuitenkin joutunut miettimään tosissaan.

Nykyään Tampereen kaupungin trendi on viedä kaikki pysäköinti maan alle. Siksipä Härmälänrannankin alueelle tulee ainakin kaksi parkkihallia. Itse periaatteessa puollan tätä suuntausta, sillä kauniin ympäristön kaataminen asfaltoiduksi parkkipaikaksi on mielestäni silkkaa tuhlausta. Toki myös käsitän, että naivistinen luuloni säilyvistä viheralueista ja metsiköistä on täyttä harhaa: parkkipaikoilta säästetty tila käytetään tiiviiseen rakentamiseen.

Varsinaisiin pysäköintiongelmiin törmätään, kun autopaikkoja on vain yksi per asunto ja autoja yhä useammin kaksi tai useampi per ruokakunta. On isän työauto, äidin kauppakassi, mopoauto ja skootteri. Vähintäänkin. Kaikkien on päästävä kulkemaan omilla kulkupeleillään, ja kaikki nämä menovedennielijät pitäisi saada parkkeerattua aivan oven eteen, ettei turhia kävelyaskeleita vain pääsisi kertymään. Sehän voisi olla vaikka terveellistä. Kyllähän autopaikkoja myydään, mutta ne maksavat. Eikä niistä valitettavasti taida saada määräalennusta. Ja niitä on vain rajattu määrä. Miten kiusallinen tilanne...

Vaikka voisi olla naapureitani kohtaan ystävällisempää jättää autopaikka hankkimatta ja luovuttaa se heidän ostettavakseen, tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että olen ajattelevainen mieluummin ystäviäni kohtaan. Heidän on tuiskuisena talvi-iltana mukavampi pysäköidä autonsa varmalle paikalle kuin etsiä sopivaa rakoa tienpenkalta, jolle pysäköimisestä rapsahtaa sakkolappu jossain kaukana, epäloogisessa paikassa sijaitsevan pysäköintikieltokyltin ansiosta. Lisäksi asunnolle kuuluva autopaikka nostaa asunnon jälleenmyyntiarvoa, jos ja kun sen joskus myyn. Onhan autopaikka tietenkin myös sijoitus, jos vaikka joskus päätän vuokrata sen eteenpäin.

Minullahan on yksi hallipaikka varauksessa odottamassa ostopäätöstäni, mutta punnittuani asiaa kantilta jos toiseltakin totesin, että tolppapaikka palvelee vieraitteni tarpeita paremmin. Lähetinkin sähköpostia asiaa kyselläkseni: Mikä on autopaikkojen tilanne tällä hetkellä? Millaisia paikkoja on jäljellä?

Rahaa se on 0,1 prosenttiyksikköäkin

Olin aiottua laiskempi pankkien talletuskilpailutuksen suhteen, mutta sain minä sentään jotain aikaiseksi. Olen ollut koko pienen ikäni Osuuspankin asiakas aina siitä lähtien, kun vanhemmat minulle pienelle sinappikoneelle tilin avasivat. Eipä sitä nuorempana kauheasti kiinnostanut, missä pankissa ne rahat oikein lojuivat ja kun rahaa alkoi käyttää itsenäisesti, riitti, että sitä oli tilillä ja että se tuli aina pyydettäessä ulos seinästä. Ehkä minun kohdallani noin jyrkkä kärjistäminen ei ole osuvaa, kun olen aina tahtonut säästää mahdollisimman paljon. Kiinnostus säästämiseen muunakin toimintona kuin säästöpossun pankkiin tyhjentämisenä tuli ymmärtämisen myötä kuitenkin vasta vähän myöhemmällä iällä. Vieläkin sitä kovasti harjoitellaan.

Joka tapauksessa taisin olla varsin perisuomalainen siinä suhteessa, että pankkiahan ei vaihdeta, koska ainakin kaksi aiempaakin sukupolvea ovat olleet samaan pankkiin tyytyväisiä. Nyt seuratessani korkojen vajoamista nollaan talouskriisin myötä tajusin, että ei näin voi olla. Kun minun tuottotilini korko näytti nollaa ja tiesin, että muista pankeista kyllä korkoa saa, jos osaa kysyä, päätin, että katsotaan nyt vielä ja jos muutosta ei tule nihkeiden korkojen suhteen, minähän kilpailutan ja vaihdan surutta. Määräaikaistalletuksen edellisen erääntymisen yhteydessä harjoitettu liika myöntyväisyys ja kiltteys sinetöivät tämän päätöksen.

Ja niin minä sitten tällä kertaa pyysin talletustarjouksen ja sen saatuani soitin toiseen pankkiin, kerroin tilanteen ja sieltä luvattiin soittaa minulle hetken kuluttua takaisin, kunhan he keskustelisivat, mitä voisivat minulle tarjota. Vastatarjous tuli 0,1 prosenttiyksikköä korkeampana takaisin. Ei huimaa eroa, mutta olen tyytyväinen: 2,1% kolmelletoista kuukaudelle on ihan hyvä ottaen huomioon edellisen puolivuotisen koron, josta jäi käteen käytännössä ei oikeastaan mitään. Ja kyllä sillä 0,1 %-yksiköllä jo vaikka mukavan sohvan ostaa. Niin siis minun säästöni siirtyvät Eräjärven Säästöpankkiin muhimaan heti ensi maanantaina.

Täytyy kyllä sanoa, että tänään tuli taas niin hyvä mieli pankkiasioita hoidellessa. Mietinpä vain, kuinka paljon vähemmän minulla olisi rahaa tallessa, jos olisin säntäillyt teininä muodin perässä tai jos käyttäisin alkoholia samaa tahtia kuin suuri osa opiskelijakollegoistani. Bussissa kuuntelin joskus, miten jotkut pojat puhuivat melkein retostellen, että saavat viikonloppuna kulumaan pelkästään baarissa 80€ per ilta ja kotiin ostetut pohjat päälle. Käsittämätön määrä rahaa suoraan kurkusta alas. Jotain hyötyä siis siitä, että ei juo tai polta: rahaa ainakin säästyy eikä aamulla ole paha olo.

Iso kuoppa

Kävin ohikulkumatkalla vilkaisemassa, mitä tulevalle kodilleni kuuluu. Entinen parkkipaikka oli revitty auki ja tilalla oli iso monttu. Sellaisen olivat siihen kaivaneet kotini alle. Paalua törrötti vieri vieressä. Ehkä se tästä alkaa edistyä vähän vauhdikkaammin. Tajusin, että eihän tässä loppujen lopuksi ole kovin pitkää aikaa muuttoon. Tämä syksy kuluu hujauksessa koulun, töiden ja tanssin parissa. Keväästä tulee varmasti tylsistyttävä ja erittäin pitkä, mutta silloinkin voin kanavoida kärsimättömän odotukseni Portugalin-matkaan vaihtoon lähtevän ystäväni luo. Kesä kuluu toukokuusta eteenpäin suurimmissa määrin taas töissä, kun koulu ei ole häiritsemässä elämää. Sitten onkin taas jo syksy, se syksy. Syksyt ovat muutenkin niin lyhyitä, ja ensi vuonna pitää vielä järjestellä muuttoa ja hoitaa muutenkin asioita - toivottavasti töiden ja koulun ohella - joten eiköhän sekin suju ihan heilahtaen. 23-vuotispäiväni voinkin jo luvata viettäväni omassa kodissani.

Työmaa elokuisen kesätaivaan alla.

Taisto pesämunasta

Keksin tänään, mikä se kummallinen numero oli, josta minulle oli soitettu viime viikolla kesken työpäivän. Ihmettelin pitkään, kuka minua mahtaa kaivata, kun välittäjäkin jo soitteli. Yleensä minulle kun juuri kukaan ei soittele, ei ainakaan ennen neljää.

Se oli pankista. Tajusin, että määräaikaistalletukseni erääntyy tässä muutaman päivän kuluessa, ja sen jatkoa tahtoisivat pankin tädit udella. Viimeksi he saivat minut kiinni, kun olin apteekin kassalla, ja ajattelemattomuuksissani en pistänyt kovaa kovaa vasten vaan tyydyin siihen korkoon, mitä minulle tarjottiin. Vänkäsin minä sen ehkä itusen korkeammaksi kuin alkujaan tarjottu, mutta olisin pystynyt parempaankin. Mutta oli mukamas kiire hoitaa asia ja päästä jatkamaan apteekissa asiointia. Seuraavan kerran pyydän heitä soittamaan kymmenen minuutin päästä uudestaan, jos käräyttävät minut kesken kaiken muiden tärkeiden puuhieni.

Viime kerran munattomuuteni vuoksi talletukseni tuotto on ollut säälittävän minimaalinen, oikeastaan olematon. Niinpä päätin, että nyt kilpailutan eri pankit ja pyydän kunnon korkotarjouksia. Voisinkin kaivella pankkien sivuilta hieman infoa, millaisia vaihtoehtoja määräaikaistalletukselle on tarjolla. Ehdin vielä hyvin hautoa pesämunaani vuoden päivät jonkin tilin mutkassa korkoa kasvamassa. Eihän se mikään suuri tuotto ole, mutta jokainen euro on aina kotiin päin.

Sadonkorjuuta ryytimaalla

Kesä alkaa olla siinä vaiheessa, että kasvimaa pursuilee yli äyräidensä. Oli aika nostaa sipulit maasta ja katsastaa sato. Sipulien kukat keräsivät puoleensa ällistyttävän määrän pörriäisiä, jotka lähes maanisen lailla hyörivät kukkien kimpussa. Mahtavatko sipulinkukat todella tuoksua niin hyvältä? Joka tapauksessa sipuleita niputtaessani ja pyykkinarulle kuivamaan nostaessani mietin, että tästä kaikesta minun pitää luopua, kun jätän vehreän kotipihan taakseni ja vaihdan sen pieneen parvekekoppiin. Hieman haikea oli olo. Onneksi tämä ei ole sentään viimeinen kesä, ja olen aina tervetullut möyrimään äidin ryytimaalle sydämeni kyllyydestä.

Mietin yhä kuumeisesti, mitä saisin parvekkeelleni kasvamaan. Aina parempi, jos sen voi syksyllä - tai mikseipä jo kesälläkin - syödä pois. Yrttejä tulee ehdottomasti, mutta mitä mahtaisivat sanoa tomaatit, sipulit tai kurpitsat parvekeasumisesta? Voisivat ruukuissaan olla ihmeissään.

Aurinkoisen päivän piristykseksi pari kuvaa tämän vuoden saaliista, jo korjatusta tai vasta kypsyvästä.

Punasipulimöllyköitä.

Tomaatteja.

Jälleen uutisellista

Tänäänkin Aamulehdessä kirjoitettiin Härmälänrannasta. Harmi vain, etten löytänyt kyseistä artikkelia ainakaan vielä Aamulehden sivuilta. Pariin taloon on valettu pohja, ei kylläkään minun torppaani. Pääasia, että jotain kuitenkin tapahtuu. Hieman jutussa valiteltiin, että työt ovat myöhässä ja enemmän on luvattu kuin tehty. Muun muassa jalkakäytävien tilaa surkuttelivat pari Satamawoudin asukasta. Hyvä vain, että asioista huomautetaan, niin ehkä jotain tapahtuukin. Toivottavasti piakkoin pohjaa tehdään minunkin kotiini.

Morossa kuitenkin oli juttu rannan historiasta. Kiehtovaa. Olisin niin riemuissani, jos alue kunnostettaisiin jonkinlaiseksi puistoalueeksi pahaisesta pusikosta. On harmillista, että paikalliset aina unohtavat kotinurkkiensa historian, koska "ainahan tuo tuossa on ollut, ei se kai mikään erikoinen juttu ole, romukasa". Tampereella on paljon kaunista historiaa, mutta harvoin sitä jaksetaan nostaa esille.

Näin Moro meille kertoo:
Härmälän ranta oli ennen mahtiperheiden kesäparatiisi

Tassunaulakko

Viime vuonna Valkeakosken asuntomessuilla törmäsin ehkä elämäni hienoimpaan sisustuskokemukseen. Täytyy myöntää, että olin täysin imarreltu siitä, että olin innoittanut jotakuta suunnittelijaa niin verevästi. Olenhan aina sanonut, että jos minusta ei isona tule mitään muuta niin ainakin hyvä naulakko.

Eräässä kohteessa oli pesutiloissa nämä kaksi komistusta. Kuvat eivät päästä niitä oikeuksiinsa huonojen kuvakulmien ja valon vuoksi. Kuvat on kuvannut tätini messutungoksen keskellä. Sain ne pari päivää sitten sähköpostiini. Aion vielä metsästää tällaisen itselleni.

Tämä kaksirivinen naulakko näyttää kuvassa pelkältä raudasta väännetyltä hökötykseltä. Todellisuudessa koukut ovat kallellaan seinästä mahdollistaen mm. pyyhkeiden tukevan ripustamisen. Luonnossa huomattavasti kauniimpi yksilö, ei kovin valokuvauksellinen. Parasta koko härvelissä on kuitenkin sen muotokieli: minä pystyn sovittamaan kaikki tassuni naulakon muotoihin! Kuin muotilla valettu. Samaa sarjaa oli myös hylly.

 

Huono puoli on se, että minulla ei ole mitään käsitystä, kuka nämä naulakot on suunnitellut, mistä niitä saa ja valmistetaanko niitä yleensäkään enää. Myykö joku niitä? Ajattelin vielä ottaa selvää. Mahtaisivatkohan Asuntomessujen toimistolla tietää? Pakko saada oma tassunaulakko! On se hyvä, että on itseironia kohdallaan...

Uuden kotinne valinnat -kansio

Keskiviikkona soi taas puhelin kesken työpäivän. Kuuntelin vastaajaan jätetyn viestin, ja kiiruhdin Skanskan toimistolle. Olin aamulla typeryyksissäni laittanut jalkaani kävelykengät, jotka kalvoivat kantapääni hetkessä verille. Olin yltä päältä tuskanhiessä ja tukka tuulen tuivertama, kun pääsin perille. Sain materiaalikansion, joka oli elokuun alkuun luvattukin.

Selailin kansiota ja totesin, että valinta tulee olemaan vaikea. Edelleenkään mikään valmiista kokonaisuuksista ei miellytä minua. Onneksi sentään materiaalivaihtoehtoja oli esitelty lisää, ja niiden joukosta on luultavasti mahdollista valita mieleiseni. Ehkä. Tahtoisin nähdä materiaalit livenä, osana jotain kokonaisuutta, jotta voisin varmistua niiden toimivuudesta. Paperisesta kuvastosta on niin vaikea hahmottaa, miltä jokin laatta tai työtaso näyttää ja tuntuu oikeasti. Onneksi materiaaleihin on mahdollisuus tutustua, mutta senkin tahtoisin tehdä rauhassa, en pikavisiittinä odottavien, tarkkailevien silmien alla.

Kai tästä nyt syntyy melkoinen tarjouspyyntö-tarjousrumba. Ainakin saan harjoitusta tarjouspyyntöjen kirjoittamisesta ja tarjousten käsittelemisestä. Huhheijaa. Taitaa tulla tässä lomalla vielä lähtö lattioita ja keittiöitä katselemaan. Välittäjä kun laittoi sähköpostia, että materiaaleihin liittyen otetaan yhteyttä elo-syyskuussa. Varmaankin alustavasti, koska valintojen pitää olla tehtynä keväällä-kesällä 2011 kansion ohjeistuksen mukaan. Katsellaan, katsellaan. Tästä tulee joka tapauksessa jännää. Ja pelottavaa. Valitsenko sittenkin väärin? Tuleeko kodistani sittenkin ruma?

Muistaakseni välittäjä puhui kaupantekotilaisuudessa, että osakkeenomistajienkokouskin olisi tässä joskus elo-syyskuun tienoilla. Hmm, kutsua odotellessa.

Tässä parin viikon lomallani ennen koulun alkua aion kiertää myös kirpputoreja, josko löytäisin itselleni yöpöydän. Äiti aikoinaan puhui, että tahtoisi taas kunnostaa huonekaluja, ja minä laitoin heti tilaukseen yöpöydän ja eteisen lipaston tai pöydän. Toivottavasti puuhastelun yhteydessä vietetään mukavaa äiti-tytäraikaa eikä tapella ja kinastella koko ajan siitä, millaisen pöydän haluan ja mihin nurkkaan sen kodissani sijoitan. Tahtoisin uskoa, että se alkaisi jo pikkuhiljaa onnistua. Toivon mukaan kirppareilla onnistaa ja löydän edes yhden aarteen. Kirpputorivinkkejä? Missä on hyvä huonekalutarjonta Tampereen seudulla?

Nyt Valamossa levännein hermoin ja sieluin voin keskittyä pähkäilemään materiaaleja ja siemailemaan Lintulan luostarin Iltahetki-yrttiteetä Lintulan hunajan kera. Iso kuppi teetä ja sateinen syyskesän ilta. Tulee vain hyvä mieli.

Rauhaisia iltahetkiä yrttiteen parissa.