Kiertelyä Ikeassa

En ole koskaan ollut mikään Ikea-fani. Kun moinen pytinki nyt kuitenkin kulmille saatiin ja vaikka se onkin syntisen ruma ulkoa, oli siellä pakko käydä. Suosittelen lämpimästi perjantai-iltaa Ikea-shopitteluun: silloin siellä ei ole suurta väentungosta, on tilaa liikkua ja kiljuvien, kiukuttelevien lastenkin määrä on tärykalvojen ja hermojen sietokyvyn rajoissa.

Niin kuin arvelinkin, Ikean tarjonta ei minua kovin paljoa miellyttänyt. Makuni ei vain oikein osu Ikean valikoiman puitteisiin. Pähkinäpuisesta kirjahyllystä ja cd-tornista pidin, muuten en kokenut suurempia haluja nähdä mitään huonekalua omassa asunnossani. Sisustusideat sen sijaan kiinnostivat minua mööpeleitä enemmän. Luultavasti löysin vastauksen keittiön työtasovalaisinongelmaani ja vastaus näyttää tältä:

Kolmen halogeenispotin Grundtal antoi upean tasaisen, häikimättömän valon työtasolle ja vierekkäin kytkettyinä niistä sai myös luotua hämärää hajavaloa. Nyt täytyy enää keskustella muutosarkkitehdin tai -insinöörin kanssa mahdollisuuksista asentaa keittiööni muutama Grundtal valaisemaan kokkauspuuhiani.

Kaikkien sisustusviettiä stimuloivien virikkeiden keskellä virisi voimakkaana halu päästä jo omaan kotiin. Niin voimakkaana, että olisin voinut poksahtaa kärsimättömästä odotuksesta ja malttamattomasta kaipuusta. Tahtoisin jo rakentaa oman pesäni ja nauttia sen lämpimistä nurkista teekupin ja hyvän ystävän kera, kaatua töiden, koulun ja tanssituntien jälkeen rättiväsyneenä olohuoneen matolle, josta raahautua väen vaivoin suihkuun ja taapertaa nukkumaan omaan sänkyyn, lukea aamulla lehteä, kastella kukkia, ulkoiluttaa imuria ja puuhailla keittiössä musiikkia kuunnellen. Arkea minä odotan. Ja niitä luvattuja tyttöjen saunailtoja.

Taas uutisissa

Noh, noh! Kylläpäs sitä nyt on Härmälänranta uutisissa. Ensin järveen tuupattu urheiluauto ja nyt spekulaatiota tulevaisuudesta.

Aamulehti kertoo: Cargotec saattaa muuttaa pois Härmälästä

"Saattaa muuttaa"? Minulle on sanottu, että muuttaa. No, minua ei tuo tehdasalue varsinaisesti häiritse ja toisaalta uskon vakaasti, että ajan myötä, niin valitettavaa kuin se onkin, Härmälän tehdasalue katoaa asuintalojen tieltä. Mutta jäähän se kuitenkin historiaan eikä kukaan sitä sieltä muistoista ota pois. Lisäksi alueella on paljon suojeltavia rakennuksia, jotka on jätettävä maisemaan jälkipolville kertomaan tarinaansa. Muutos on väistämätöntä. Ei kukaan enää räyhää, että alue olisi aikoinaan pitänyt jättää lentovarikoksi ja toimintaa jatkaa, kun tehdas tuli kulmille.

PS. Lehtijutun kuvasta paikallistin omenatarhankin. Siellä se on punaisen ja keltaisen alueen mutkassa edustustalon nurkalla. 

Rauhaisaa idylliä?

Sain tänään pidätellä aamupuuroista epäuskon tyrskähdystä, kun luin Aamulehteä ennen töihin lähtöä. Härmälänranta ja Härmälänsaari olivat päässeet otsikoihin. Eivät tokikaan rakennettavana "rentona rantakaupunginosana" vaan lähinnä hieman kyseenalaisten tyyppien hengailureviirinä. Venesataman rampilta oltiin lykätty veteen punainen Toyota Supra -urheiluauto siirtokilvissä, lasi rikki. Aamu-uimarit olivat sen sitten löytäneet aalloista pilkistävän antennin ansiosta.

Aamulehden juttu aiheesta: Uimarit löysivät järvestä urheiluauton Härmälässä - poliisi etsii omistajaa

On se mukavaa, että on rauhallista aluetta. Kunhan lykkivät autojaan järveen ilman ihmisiä ja hiljaa, jotta minä saan nukkua... Vaikka kyllähän tuollainen pikkuinen saari varmasti on suosittu riekkumispaikka varsinkin näin kesäisin ja kera kuuluisan pussikaljan. Valitettavasti. Ehkä se siitä rauhoittuu, kun alue rakennetaan ja rantaan muuttaa väkeä.

Ehkä minun pitää vain maalaistyttönä tottua ajatukseen, että sellaista se sitten on kaupungissa. Kyllähän minua jo peloteltiin, että kuolaavat, kalmankalpeat hullut kroolaavat pakkopaidanriekaleissa järven yli ja kiipeävät syksyisen aamuyön koleina, utuisina tunteina parvekkeelleni, tunkeutuvat sisään ja äänettömästi ilmestyvät taakseni märkinä ja riutuneina tuijottamaan. Hienoa, minulla on siis jo oma mörkö tai muutama odottamassa, että hankin sängyn, jonka alle ne voivat majoittua, kun muutan luukkuuni.

Haaveita parveketyynyistä

Minuun on iskenyt käsittämätön käsityöinnostus. Tänään olen vain kuolannut erilaisia kirjontamalleja ja alkanut haaveilla parvekkeen sisustamisesta. Tyynyt kuuluvat ehdottomasti parvekkeelle, ja kun ne siellä ovat suojassa lasien takana, niin mikä estäisi minua kirjomasta muutaman (jos nyt ensin yhdenkin) tyynynpäällisen? Voihan nuo kallisarvoiset tyynyt laittaa sitten tarpeen tullen suojaan vaikka arkkuun/laatikkoon. Parvekkeestani kuitenkin tulee lämmin ja pehmoinen paikka syysiltojen ihmettelemiseen.

AsuntoHypoPankki

Eilen pöydällä lojui postin mukanaan tuoma kirjekuori Suomen Hypoteekkiyhdistyksen tytäryhtiöltä, Suomen AsuntoHypoPankilta. Sain onnittelut uuden kodin ostamisen johdosta ja lyhyehkön sepustuksen siitä, mikä AsuntoHypoPankki on ja miksi minun tulisi olla siitä kiinnostunut. Ei varsinaisesti mitään uutta tietoa, mutta onhan postia aina mukava saada. Toki lapuska avarsi käsitystäni AsuntoHypoPankin tarjoamien palveluiden suhteen enkä pidä ollenkaan huonona vaihtoehtona kilpailuttaa asuntolainaani myös AHP:lla.

Helle on niin läkähdyttävä, ettei edes huvita pitää konetta yhtään pitempään auki. Kuuma on ilman koneenkin hönkää.

Klemmari ja kuitti

Nyt voin liittää ensimmäisen erän laskun yhteyteen kaveriksi kuitin suoritetusta maksusta. Se todistaa, että 4,35 m²:tä on jo oikeasti ja velattomasti minun. Koskaan en ole kyllä tullut näin onnelliseksi niin ison rahasumman siirtämisestä pois tililtäni.

Tästä eteenpäinkin nyt vain ahkerasti töitä, töitä ja töitä. Syksy vaatii valtavia kompromisseja ja järjestelemisiä, mutta niitä pohditaan hieman myöhemmin. Harkitsen kyllä vakavasti, etten pitäisi niin pitkää lomaa kuin minulle tarjottiin. Melkein kolmen viikon palkaton vapaa ei välttämättä ole se, mitä minä tässä tilanteessa haluan. Joskin koulutöihin on myös jossain välissä perehdyttävä taas. Rästit pois alta ja syksyllä puhtaalta pöydältä. Toivottavasti.

Kun sen viimein tajuaa

Vasta eilen ja tiistaina aloin vihdoin tajuta, että todellakin allekirjoitin kauppakirjan, saan oman asunnon ja joudun sen myös itse maksamaan hamassa tulevaisuudessa. Siis oman asunnon! Olin haljeta, kun tämä iskostui mieleeni Hämeensillalla kirkkaan taivaan alla. Vau.

Repsahdin tänään kyllä aivan täysin käydessäni mekkokangasostoksilla. Nyt harmittaa niin, että melkein itkettää. Onnistuin tuhlaamaan kangaskauppaan lähes sata euroa - jotain sellaista, mitä en toivoisi enää toiste tapahtuvan! Olisin halunnut tietynlaista kangasta, mutta sellaista ei ollut. Päädyin toiseen väriin ja melkein puolet kalliimpaan kankaaseen, kävelin ulos kaupasta kangas laukussa ja aloin saman tien katua. Sitten toiseen kangaskauppaan ja sieltä sitä ensimmäistä vääränlaista kangasta, joka olisi sitten kuitenkin ollut ihan hyvä tai ainakin parempi kuin ensimmäisenä ostamani. Miten osaakin ihminen olla tyhmä ja holtiton. Loppujen lopuksi löysin mummuni varastosta todella kauniin puvun, josta saisi leikattua ihan hyvän hameen - täysin ilmaiseksi - ja yläosaksi olisin voinut ostaa holkkihihaisen paidan. Olisin selvinnyt viidesosalla kuluista. Karu tosiasia on, etten edes pidä kovin paljoa pallokankaasta, jota minulla nyt on yhteensä reippaat viisi metriä. Onhan se ihan hauska, mutta... Mummulta löytynyt mekko, tuleva hame, sopii minulle värinäkin paljon paremmin. Olen tyhmä, se harmittaa. Sillekin saturaiselle olisi ollut kummasti paljon hyödyllisempää käyttöä. Enkä minä edes tiedä, olenko minä menossa niihin tansseihin, joihin mekon ajattelin ommella. Minut tuntien en ole menossa. Kun budjetti lipesi jo näin pahasti käsistä, niin ei huvittaisi tuhlata matkoihin, ruokaan ja muuhun yhtään enempää. Ote vain lipesi. Näitä ei saa sattua enempää.

Suunnitelmissa on kesälomareissu Valamon luostariin. Se nyt ei onneksi ole kovin kallis reissu, vaikka palaahan sitä rahaa siihenkin. Kyllä sitä silti pitää jonnekin lyhyellä lomallaankin päästä, kun on ensin koko kevään ja kesän paahtanut töissä kaikki viikot. Muuten menee syksy pipariksi.

Ehkä tämä tästä. Tein hieman laskelmia, ja jopa tanssiharrastuksen välttämättömienkin kulujen jälkeen tästä selvitään. Syyskuuhun mennessä pitäisi tilanteen tasaantua. Harmistus on ja pysyy, mutta haihtuu ehkä ajan myötä. Pitää vain muistaa, että olen Lentotukikohdalle satasen auki.