Uusi pettymys

Kun viime viikolla kävin asunnollani ja tapasin asiakasvastaavani, minulle luvattiin sähkötyöt maanantaiksi. Muuttopäiväksi niin ikään luvattiin maanantai.

Tänään nipistin työpäivän loppupäästä puolisen tuntia ja lähdin kotiin hakeakseni jokapäiväiset tavarani uuteen kotiin. Yhden valaisimen asentaminen ja parin himmentimen vaihtaminen ei olisi suuri asia, joten en uskonut, että sen kanssa olisi ongelmia. Asunnolla kohtasin kuitenkin jälleen pettymyksen. Mitään ei oltu tehty. Taaskaan. Vaikka oli luvattu.

Sainpahan taas hakea postin. Posti oli tuonut minulle kääntökuoressa Skanskan asiakaskyselyn. Sinänsä ironista, että kysely oli tarkoitettu täytettäväksi, kun asiakas on asunut kuukauden uudessa kodissaan ja silti kysely oli lähetetty minulle entiseen osoitteeseeni, jossa edelleen asun, vaikka virallinen osoitteeni onkin jo vaihtunut. Aivan kuin Skanskalla olisi tiedetty, etten minä vielä ole muuttamaan päässyt. En ollut kovin innoissani tästä kyselystä, koska se vain muistutti, millainen takiaispuska tämä asuntokauppa on ollut. Istuin silti kiltisti ja kärsivällisesti pöydän ääreen, otin lasin vettä ja täytin lomakkeen kohta kohdalta rehellisesti ja edellisiä vastauksiani miettimättä, kuten oli pyydetty. Täytyy huomenna muistaa postittaa vastauskuori.

Koska keittiöni valaisimeen oli asennettu vääränlainen himmennin, joka ei toiminut himmennettävän energiansäästölampun kanssa, joku neropatti oli vaihtanut valaisimeen tavallisen hehkulampun kai ajatellen, etten huomaisi sitä. En olisikaan huomannut, ellei ystäväni, joka minulle valaisimeni ja siihen energiansäästölampun myi, olisi sattunut eräänä päivänä olemaan mukana ja kysymään, että miksi valaisimessa on hehkulamppu. Hehkulamppu on auttamattomasti huonompi vaihtoehto kuin energiansäästölamppu. Kyselylomakkeen täyttäminen siinä valossa oli työlästä tihrustamista, ja nyt päätä särkee se pinnisteleminen. Laittaessani lasia tiskikoneeseen iskin sen voimalla tiskipöydän reunaan, kun en nähnyt, missä reuna sijaitsi. Olin aivan varma, että lasi särkyi, mutta kun sitä kokeilin, ei reunassa ainakaan tuntunut säröä. Ehkä se pamahtaa sitten tiskikoneessa tai seuraavassa käytössä, jos otti liiaksi osumaa. Eivät ne keittiön valot nyt oikein ole kohdallaan.

Makuuhuoneessa nyt ei ole valoja ollenkaan, joten siinä huoneessa en liiemmin edes halua olla, koska en näe tehdä yhtään mitään. Äiti siellä kävi nostelemassa laatikoita hyllyn päälle ja sijaamassa vuoteeni, kun minä täytin kyselylomaketta. Sinänsä tylsä, että olin toiveikkuuksissani ottanut vuodevaatteenikin mukaan, ja joudun nyt punkkaamaan vierasvuoteen tyynyllä ja täkillä, kunnes pääsen muuttamaan. Ei varmaan tarvitse sanoa, että oma tyyny ja peitto ovat mieluisampia.

Toivoisin vain, että jos jotain luvataan tehdyksi tiettyyn päivään mennessä, se myös olisi silloin tehtynä. Tänäänkin olisin voinut olla tanssitunnilla nauttimassa olostani sen sijaan, että olisin tuhlannut iltani jälleen kerran turhaan muuttoyritykseen. Torstaina pitäisi pitää loppukeskustelu, mutta epäilen kovasti, onko silloin vielä mitään loppua, mistä keskustella. Korvauksista minä tahtoisin keskustella. Onneksi eilen ylittyi se maaginen 30 päivän raja, jonka jälkeen tässä ei pitäisi olla nyt enää mitään epäselvää.

Himokirjoittajan päiväuni

Vihdoinkin sain uuden kirjoituspöydän! Olen kymmenen vuotta pärjännyt lastulevyviritelmän kanssa. Ainakin kuusi vuotta olen yrittänyt hankkiutua eroon tästä lastulevyviritelmästä. Nyt viimeinkin tiemme eroavat, ja saan käydä uuden, ihanan kirjoituspöytäni ääreen.

Olen pienestä pitäen haaveillut vanhanaikaisesta kirjoituspöydästä, vähän niin kuin Muumipapalla. Nykyinen kirjoituspöytätarjonta ei vain ole kovin hääppöistä, jos etsii mitään vähänkään valtavirrasta poikkeavaa. Niinpä olin jo kiertänyt jonkin verran kirpputoreja, antiikkiliikkeitä sekä tyylihuonekaluliikkeitä, mutta en ollut löytänyt mitään minulle sopivaa. Liian massiivisia tai liian vähän säilytystilaa, väärän värisiä ja niin poispäin. Hinnan puolesta olin varautunut maksamaan mansikoita, jos vain unelmien kirjoituspöytäni tulisi vastaan. Eipä tullut.

Tori.fi:stä löytyi eilen vallan mainio ehdokas, johon oikeastaan ihastuin saman tien. Koivupuinen Juvakon kirjoituspöytä neljällä pienemmällä ja yhdellä suuremmalla laatikolla, sievillä jaloilla ja siistillä ulkomuodollaan varasti sydämeni. Hintakaan ei tuntunut pahalta, joten isän kanssa hurautimme tänään katsastamaan ehdokkaan. Samallahan tuo tarttui jo mukaankin. Isä sanoi, että naamastani näki heti, että se oli oikea pöytä ja että ihastuin siihen.

Pöytä on todella hyvässä kunnossa. Etureuna on käytössä hieman kulunut, mutta sen pystyy halutessaan hiomaan ja käsittelemään uudelleen, jos se alkaa tosissaan häiritä. Lakkapinnassa ei ollut valittamista. Laatikot olivat sisältä paljon paremmassa kunnossa kuin omat laatikkoni: siistit, naarmuttomat ja nuhraantumattomat. Muuten pöytä on puuta, mutta laatikoiden pohjat ovat vaneria. Pienemmissä laatikoissa on myös todella ihanat ja käytännölliset tilanjakajat, jotka jakavat laatikot kahteen osaan. Suuremmasta laatikosta saan hyvän jemman kaikille tärkeille papereilleni. Laatikoiden lukitus on luonnollisesti plussaa, vaikka kukapa niitä tonkisi, kun itsekseni asustelen. Odotan malttamattomana mukavia iltoja, jolloin on aikaa istuutua tämän pöydän ääreen kirjoittamaan kirjeitä kynttilänvalossa tai sievän pöytälampun alla. Niin moni muheva kirjoitusprojektikin on hautumassa, että nyt oikein syyhyttää päästä syventymään niiden pariin.

Makuuhuonekin alkaa hiljalleen näyttää makuuhuoneelta. On siellä ainakin sänky, pari hassua koristetyynyä, matto ja peili, jota ei vielä ole ripustettu seinälle. Jos sinne huomenna saisi edes sen kattovalaisimen, olisin tyytyväinen. Verhot täytyy myös jostain saalistaa. Verhotangot saan paikoilleen kuitenkin vasta ensi viikonloppuna, kun velipoika kotiutuu lomille armeijasta, joten sinällään verhoilla ei nyt ole polttava kiire.

Budoaaritunnelmia, pikanttina lisänä muuttolaatikko.

Olisikohan huomenna vihdoin muuttopäivä?

Valoa näkyvissä!

Asiat näyttävät vihdoinkin hieman valoisammilta. Vaikka muuttopäiviä on tässä välissä lupailtu jo parillekin eri päivälle, en ole vieläkään päässyt muuttamaan. Välillä oli jo usko mennä, mutta käytyäni eilen asunnolla ja tavattuani asiakasvastaavani, aloin pikkuhiljaa uskoa, että ehkä ensi maanantaina. Edellyttäen, että tilatut valaisimet ja sähkömies sattuvat kohtaamaan aikataulullisesti sekä maantieteellisesti. Kaikkea pientä korjattavaahan jää kyllä sitten myöhempään kevääseen, mutta niiden kanssa on vain elettävä. Henkilökohtaisesti en kyllä ymmärrä, miten uudessa asunnossa on keittiökaapistot sekä tiskipöytä naarmuilla ja lattia paikattu. Noin niin kuin muun muassa. Uskonpa, että tästä vielä keskustellaan torstain loppukeskustelussa.

Pähkinäparkettini oli tosiaan kokenut kovia. Se jouduttiin jo kerran vaihtamaan syvien painaumien ja naarmujen takia. En ihmettele, olihan huoneistoani käytetty kerroksen väliovien ja muun melko painavan tavaran säilytykseen ilman ohutta muovia kummoisempaa suojausta parketin asentamisen jälkeen. Nyttemmin uudessakin lattiassani oli kunnon naarmuja, mutta sitä ei sentään alettu enää vaihtaa kokonaisuudessaan. Kuumahartsipaikkauksella ja lakkauksella pistettiin roippeet piiloon. No, nythän se ei tietenkään ole enää uusi lattia vaan paikattu lattia. Kaunis se silti edelleen on. Lattiavalintani osui kyllä nappiin, vaikka sitä niin kovasti stressasinkin materiaalivalintojen aikaan.

Kun nyt lattiat ovat siinä kunnossa, että niitä ei enää tarvitse repiä auki, uskalsin viedä mattonikin lentotukikohdan kaikuja vaimentamaan. Kodin Ykkösen matto-osasto on osoittautunut tähän asti oikein loistavasti palvelleeksi mattokeitaaksi, josta olen löytänyt kaikki mattoni tähän mennessä ja tiedän löytäväni vastakin. Nyt hakusessa on enää olohuoneen matto. Vaadittuja ominaisuuksia: näyttää hyvältä lattialla, siististi pörröinen ja mukava loikoilla. En usko pääseväni eroon tavastani ottaa päiväunia olohuoneen lattialla, vaikka uusi sänky onkin huomattavasti jämäkämpi kuin nykyiseni. Pilipaliselkäni kiittää kovasta nukkuma-alustasta.

Muuten tässä onkin nyt vihdoinkin päässyt kunnolla rakentamaan kotia. Makuuhuonetta laitoin tänään kuntoon väliaikaisen raksavalon turvin, kun kattoon ei vielä ole saatu asennettua tilattua valaisinta, jota ei ole näkynyt. Päiväpeite kaipaa vähän trimmaamista ja yksi tyyny uuden päällisen. Löysin todella kauniin peilin makuuhuoneeseen, ja nyt vain odotan, että se oikea lipasto kävelee vastaan, jotta saan peilini killumaan paikoilleen.

Totesinpa tänään, että olen hankala sisustaja: en halua mitään liian dominoivia värejä, pidän liikaa harmaasta, mutten halua, että kaikki on niin harmaata. Värejä pitäisi olla, mutta liian voimakkaat värit eivät ole mukavia, vaikka niissä olisikin mukavasti luonnetta ja särmää. Ihmettelenkin, että uskalsin repäistä ja hankkia syklaaminpunaiseen taittuvan päiväpeitteen. Se toi kyllä makuuhuoneeseen ihan uutta ryhtiä, jota ovelta ihastelin. Ehkä vastaisuudessakin uskallan käyttää värejä.

Huomenna olisi luvassa erään kirjoituspöytäkandidaatin katsastaminen. Kirjoituspöydän suhteen olen niin kauhean kranttu: sen pitäisi olla tumma, rokokootyylinen ja laatikostollinen. No, rokokoo tyylinä itsessään tekee tästä yhtälöstä jo sangen haastavan ratkaista, sillä tuon ajan kirjoituspöydät olivat melko ilmavia. Vaatimani laatikkotila löytyisi helposti jyhkeästä jugendista, mutta se ei oikein miellytä silmääni. Isä oli kuitenkin tehnyt löydön Tori.fi:stä, ja huomenna tuota pöytää pitäisi kurvata katsomaan. Kuvien perusteella se oli ihan hyvässä kunnossa, vain vähän naarmuilla, mutta äiti jo lupautui laittamaan pöydän uuteen uskoon. Kivaa. Olen aina ihaillut, miten äiti kunnostaa vanhoja huonekaluja. Lapsena oli aina jännää käydä kurkistamassa talvi-iltoina autotalliin, kun äiti hioi ja puunasi mööpeleitään.

Kävin täyttämässä tänään kuiva-ainekaappia ja kuulin ensimmäistä kertaa ääniä muista asunnoista. Jossain soitettiin harvinaisen huonoa jumputusmusiikkia ja porattiin samalla. Muuten olen ollut kyllä todella tyytyväinen asunnon hiljaisuuteen. Toisaalta enpä minä siellä vielä ole pitempiä aikoja oleskellut, joten tiedä häntä, millaista mökää siellä pidetään. Kadulta ei ainakaan kuulu yhtään mitään. Ovat desibeli-ikkunat ihan maineensa veroiset. Saa sitten nähdä, kuinka paljon minun Mozartini naapureita häiritsee.

Historiahörhön loppiainen Tukholmassa

Kun kutsu Kristinehovs Malmgårdin loppiaistanssiaisiin Tukholmaan kävi, me olimme jo ystäväni kanssa valmiina pakkaamaan laukkumme. Kesän tanssiaisreissua varten varasimme aivan liian vähän aikaa, joten tällä kertaa vietimme lahden tuolla puolen viitisen päivää keskiviikosta sunnuntaihin. Tiedossa oli siis 1700-luvun tanssiaiset, kangasostoksia ja rutkasti museoita.

Herttainen Mariatorget

Yövyimme tutuksi käyneessä hotellissa, joka tosin oli vaihtanut nimensä Pensionat Odenista Hotel Hornsgataniksi. Pienen hotellin emäntä oli yhtä ystävällinen ja innokas kuulemaan hassusta harrastuksestamme historian parissa, tarjosi meille ylimääräisen aamiaisen ja varmisti kaikin puolin, ettei kaikki oli varmasti hyvin ja että viihdyimme. Pikkuinen hotelli oli hieman sovelletulla rokokootyylillään vienyt sydämemme: paksut lankkulattiat narisivat kotoisasti, kattokruunut loistivat ja jokainen huone oli erilainen. Saimme yöpyä samassa huoneessa kuin viimeksi, suuressa vaaleansinisessä huoneessa, ja olimme tälläkin kertaa oikein tyytyväisiä, vaikka alakerran ravintolasta kuuluikin möykkää öisin. Olimme niin väsyneitä, että se ei meitä liiemmin haitannut.

Huoneemme katto hohti kristallikruunun heijastuksista.

Muuten reissu painottuikin sopivien pukukankaiden ja nauhojen metsästämiseen, kun ravasimme pitkin Tukholmaa puodista toiseen. Suomesta on historianelävöittäjän todella vaikea löytää sopivia kankaita pukuihin, sillä Eurokankaalla on niin voimakas monopoliasema, eikä Eurokankaan valikoimissa ole hurraamista, mitä tulee sopiviin silkki-, puuvilla-, pellava- tai villakankaisiin. Sama juttu nauhojen kanssa. Suomesta on lähes mahdoton löytää aitoa silkkinauhaa. Tarjolla on lähinnä pelkkää luirua ja liukasta, rumasti kiiltävää satiininauhaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Niinpä ostosretki Tukholmaan harrastuksen merkeissä teki oikein hyvää ja sai taas haukkomaan henkeään, miten kauniita asioita maailmassa onkaan.

Kaikkialla palvelu oli mukavaa ja ystävällistä. Tuntui, että heti, kun kerroimme tekevämme historiallisia pukuja, kaikki innostuivat suunnattomasti ja tahtoivat auttaa parhaansa mukaan, jota löytäisimme etsimämme. Almgrenin silkkikutomossa pääsimme kaikessa rauhassa kutomon puolelle hipelöimään käsinkudottuja silkkinauhoja, joita kutoja nosteli meille kasoittain pienissä rasioissa, kun emme museokaupan puolelta olleet löytäneet sopivia nauhoja. Folckersin nauhapuodissa kalliitakin nauhoja mitattiin löyhällä kädellä asiakkaan eduksi ja pyöristeltiin summia alaspäin: ystäväni laskeskeli maksaneensa nauhoista ainakin 20 euroa vähemmän kuin hänen olisi oikeasti pitänyt. Kangaskaupoissa meihin suhtauduttiin kärsivällisyydellä, kun kuljimme tuntitolkulla pakkojen välissä pohtimassa ja sormeilemassa eri kankaita. Lopputuloksena rahtasin kotiin standardimittaisessa lentolaukussani yhden rokokoopuvun, paksun villaviitan ja arkivaatteiden ohella 19 metriä pukukankaita, kaakaokupin, C.M. Bellmanin antologian, antiikkiliikkeestä löydetyn strassirintarossin ja noin seitsemän metriä nauhaa. Käsimatkatavarasta lähes 18,5-kiloinen laukkuni ei kylläkään enää mennyt, mutta ruumaan se sujahti varsin kiltisti ja vikisemättä.

Reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti loppiaisaattoillan tanssiaiset Kristinehovin kartanossa Södermalmilla. Tanssiaisten järjestäjänä oli tuttuun tapaan Sällskapet Gustafs Skål, tukholmalainen historianelävöittäjäyhdistys, joka Kristinehovin kartanossa tiiviisti puuhailee. Joka kerta hieman kirpaisee ajatella, että Ruotsissa valtio on noin vain lahjoittanut 1700-lukuisen kartanon yhdistyksen käyttöön kunnostusta ja ylläpitoa vastaan niinkin keskeisellä ja kauniilla paikalla kuin Södermalmilla. Joka tapauksessa meidän on syytä olla vain kiitollisia kruunun moisesta suopeudesta, sillä saimme taas pynttäytyä tanssiaispukuihimme ja suunnata viettämään ikimuistoista iltaa tukholmalaisten ystäviemme kanssa, syödä, laulaa, nauttia musiikista ja tanssia myöhään yöhön. Tällä kertaa juhlat tuntuivat valitettavasti loppuvan aivan liian varhain, ja oli kovin haikeaa hyvästellä lahdentakaisia tuttuja taas pitkäksi aikaa.

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Puku 1740-luvun
mallin mukaan Watteaun laskoksilla.

Päivällispöytä pursusi sulkia, strasseja ja komeita kolmikolkkia.

Vieraita viihdytettiin laulukuvaelmalla
Joakimin viehkeästä Susanna-vaimosta.

Hameväki siirtyi yläkerran salonkiin ruoan jälkeen,
ja heidän seuraansa liittyi musikaalinen pariskunta.

Sitä intoutui herrasmies soittamaan ylösalaisin kuin Mozart.

Alakerran salissa pidettiin tanssimisesta
taukoa kuuntelemalla pari aariaa.

Tanssi oli illan kohokohta, ja hiki virtasi hyvin epähienostuneesti.

Vaikeimmat solatanssit eivät olleet kovin suosittuja, mutta
tehokaksikkomme uskaltautui silti kokeilemaan lennosta.

Yläkerran salonki kynttilöineen

Öinen Kristinehovin pihamaa. Oli aika lähteä kotiin.

Sivurakennuksen kesäkahvila
tuikutteli kutsuvasti pimeässä.

Tanssiaisten ja ostostelun lisäksi hyvin suuri osa ajasta kului museoissa. Kolusimme läpi ainakin kuutisen museota. Mitä siitä tulee, kun kaksi historianelävöittäjää päästää kiertämään museoita Tukholmassa? Kipeät jalat, polvet, selkä, niska, hartiat ja äärimmäisen innostunut olotila! Tutkimme Nordiska Museetin tekstiilinäytteitä jumiutumiseen asti, mutta pitsit ja kirjonnat olivat liian mielenkiintoisia. Toki oli niitä myös liian paljon, ja aivan kaikkia emme jaksaneet niin suurella autuudella syynätä. Parasta antia olivat silti erilaiset pukunäyttelyt etenkin Nordiskassa sekä Livrustkammarenissa. Pukujen ohessa ehdimme ihailla myös Turner-Monet-Twombly -näyttelyä sekä Nationalmuseumin kokoelmia. Löysin muutaman oikein inspiroivan maalauksen kauniista puvuista niin 1500- kuin 1700-luvuillekin. Onneksi on kankaat ja nauhat ostettuina...

Viuhkan mallia.

Pitsiä 1700-luvulta.

Neljäsosa Nordiska Museetin tekstiilinäytelaatikoista

Sokkoystävällisiä hipelöintinukkeja 1700-luvun vaatemuodista.

Renki ja herrasväki.

Kansallinen ruotsalainen naisen puku.
(Tuleva projektini.)

Korsetti 1700-luvulta.

Neidit 1800-luvulta.

Jos kukkahatut (1800-l.) ovat näin maukkaita,
minäkin tahdon olla kukkahattutäti!

1800-luvun nukkekodin tanssiaissali kavaljeereineen.

 

Nationalmuseumin puutarha.

Stockholms Stadsmuseum

Vanhankaupungin herkullisissa kätköissä.

Carl Michael Bellmanin kotitalo Södermalmilla

Saimme viimeiseksi yöksi hotelliin seuraksemme äänekkään venäläisseurueen, joka aiheutti palohälytyksen paistamalla kalaa retkikeittimellä huoneessaan. Respa kertoi ystävällisen painokkaasti, että alakerrassa on ravintola, jossa he voivat käydä syömässä. Me emme joutuneet turvautumaan retkikeittimeen vaan löysimme ihan mukiinmeneviä ravintoloita hotellimme kulmilta. Pientä iltapalaa saimme Hemköpistä, joka oli kätevästi aivan hollilla matkalla hotellille.

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut. Maaliskuussa olisi naamiaistanssiaiset, mutta ne taitavat jäädä tältä tytöltä väliin. Ei sitä nyt koko ajan voi Tukholmassa ravata! Pari kertaa vuodessa saa luvan riittää. Onneksi nyt ei tarvitse ostaa kankaita ainakaan pariin vuoteen.

Iloinen asia on tietenkin myös se, että tukholmalaiset tanssijat ovat tulossa keikalle Tampereella syyskuun lopulla. Illalla he saavatkin sitten nauttia meidän järjestämistämme tanssiaisista. Pääsen taas toiseksi tanssimestariksi johtamaan tanssiaisia, kivaa.