Bloggaajan huomio: Tarina saattaa sisältää voimakkaita kohtauksia ja voi aiheuttaa villavilttejä tai yleisesti sisustamista rakastaville hengenahdistusta!
Olen ehkä itse tarpeeksi toipunut tapauksesta voidakseni kirjoittaa siitä. Olin äidin ja mummun kanssa Lempäälän Ideaparkissa ruokaostoksilla. Päädyimme kuitenkin yläkerran huonekaluliikkeisiin koeistumaan sohvia. Muutamia mukavia sohvia löytyi, mutta niiden suhteen himoni ovat varsin hillittyjä ainakin näin toistaiseksi. Suurimpana hillitsevänä tekijänä toimii säilytystilan puute. Minnekäs sitä säilöisi yhden ylimääräisen sohvan? Ei ainakaan minun nurkkiini.
Mutta mitä minä Iskussa näinkään! Kauniita, ihania mohair-villaisia vilttejä. Sataprosenttinen mohair kutsui käpertymään sisäänsä ja mykkyröitymään sohvannurkkaan. Olisin ollut heti valmis ostamaan itselleni yhden (no, mieli teki kahta, tunnustan) tuollaisen jumalaisuuden, mutta äidin kylmän realistinen ääni jysäytti minut takaisin maan päälle. "Et tarvitse enää yhtään vilttiä, peittoa, ponchoa tai viittaa. Niitä on sinulla ihan tarpeeksi." Tosiasiahan on, että minulla on kyseisiä lämmikkeitä muutama, mutta niistä tällä hetkellä vaatimukseni täyttävät vain marjapuuronvärinen villaponchoni ja kaakaonruskea villaviittani. Muutossa mukaan ei lähde yksikään vilteistäni. Joka tapauksessa tyydyin haikeaan hipelöintiin ja jätin 170 x 137 cm 100% mohair-vilttini sinne. 25 euroa jäi majailemaan lompakkooni. Niin minä ja vilttini erosimme toisistamme, ja jatkoin matkaani kärräämään ruokaostoksia pitkin Prismaa.
Ehkä vielä jonain päivänä tiemme jälleen kohtaavat eikä meitä silloin ole mikään erottamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti