Parvekepuutarha

Löysin Blogilistan kautta vallan viehättävän parvekepuutarhurointiprojektia seuraavan blogin nimeltä Mimosan Kasvihuone. Ihastuin oikopäätä kirjoittajan kirjoitustyyliin, jossa tunnistin jossain määrin itseni. Viimeinen niitti oli ehdottomasti kasvien nimeäminen ja niiden kasvun humoristinen kuvailu kuin suurena tosi-tv:n selviytymiskilpailuna, ja blogi oli pakko nostaa Tukikohdan luettavien joukkoon. Päivityksiä ei blogissa ole ollut sitten 2007 syyskuun, mikä on hyvin, hyvin harmillista, mutta blogi kertoo yhden vaiheikkaan kasvukauden tarinan lasitetun parvekkeen kasviyhdyskunnasta. Tätä olisin lukenut mielelläni lisääkin, ja toivottavasti kirjoittaja on yhä viherharrastuksensa parissa. Olisi kiinnostanut tietää, mitä vihdoin ja viimein taimiksi kasvaneille mansikoille tapahtui seuraavassa jaksossa.

En tiennytkään, millainen tuuri minua potkaisi, kun vietin viikonlopun Sotkamossa lähes autiolla, koeviljelmien ympäröimällä tutkimusasemalla keskellä ei-mitään. Olin pelloista, kasvipenkeistä ja ympärille laajana levittäytyvästä luonnosta lähes yhtä iloinen kuin mukana ollut nelikuinen koiranpentu, joka kirmaili ja pomppi kuin sähköiskun saaneena ympäriinsä. Ekologiystäväni perehdytti meidän pienen seurueemme monen herkullisen maanantimen saloihin. Tutuiksi tulivat muun muassa valkoiset mansikat sekä punaiset, keltaiset ja valkoiset porkkanat, eri vadelmalajikkeet sun muut. Vielä tähän aikaankin, kesän jo kadotessa syksyn syleilyyn, mansikat, herukat, vadelmat, karviaiset ja kumppanit puskivat mehukasta satoa. Minä olin kuin Liisa Ihmemaassa. "Tahtoo tämän kaiken mukaan!" pieni ääni päässäni hihkui onnellisena. Olisin voinut kökkiä pellossa varmaan tuntitolkulla, jos olisi ollut jotain muutakin tekemistä kuin verottaa suojarivistöjen satoa.

Mukaani sainkin jotain tuosta ihmeellisestä paikasta: pienen pussillisen valkoisia mansikoita, jotka muussautuivat kuuden tunnin junamatkan aikana varsin tehokkaasti ällöttäväksi mössöksi laukussani. Se ei haitannut kuitenkaan yhtään, sillä marjojen olikin tarkoitus päätyä suorinta kyytiä pakastimeen odottamaan ensi kevättä. Kun aurinko vihdoin murtautuu kaamoksen vankilasta ja antaa keväälle voimaa, minä kaivan mansikkamössöni pakastimesta ja kylvän sen ystäväni ohjeiden mukaan turpeeseen itämään. Sato-odotukseni ensimmäiseltä vuodelta ovat olemattomat; toivon vain, että siemenet säilyisivät talven yli ja puskisivat turpeesta kesän aikana edes muutaman taimen, jonka siirtää sitten seuraavana kesänä parvekkeelleni mansikoita kantamaan. Tuolloin tavoitteet sadon suhteen ovat jo olemassa, sillä kehuihan ystäväni tätä runsassatoiseksi lajikkeeksi, joka tekee satoa aina alkukesästä syksyn kynnykselle asti - ja näemmä vähän ylikin. Sitä paitsi valkoiset mansikat ovat todella hyviä!

Täytyy vain toivoa, ettei kukaan heitä mansikoitani pois ennen kevättä. Laitoin kyllä niihin lapun, että kyseessä on valkoinen koemansikkani ensi kevään kylvöä varten - "Älä koske!"

Syksyn punahattuiset herrat Sotkamossa.