Pöytä ja keittiövempaimia

Pidän suunnattomasti vohveleista ja niiden paistamisesta. On mukavaa istuutua pöydän ääreen ystäväin kera ja höpötellä höyryäviä vohveleita natustaen. Bryssel oli upea kaupunki: siellä sai vohveleita lukuisista pienistä kojuista, ja ne vohvelit olivat taivaallisia! Muistan aina rapsakan, brysseliläisen vohvelin tunnun ja ihanan makean maun kielelläni.

Lapsuuteni vohvelit puolestaan ovat aina koostuneet viidestä sydämestä. Brysseliläiset olivat usein tylsästi neliskulmaisia, eivät ymmärtäneet sydänten päälle. Huomasin tässä, että kulmikkuus on lyönyt itsensä läpi myös täkäläisten kauppojen hyllyiltä löytyvissä vohveliraudoissa. Vannoin itselleni, että kulmikkaita vohveleita ei minun taloudessani paisteta! Eikä nyt enää tarvitsekaan...

Ostin viime viikolla itselleni heräteostoksena vohveliraudan. Minulla on ollut tapana kurkistella vohvelirautojen kannen alle nähdäkseni paistopinnan, ja kun nyt tämän yksilön kitaan kurkkasin, siellä majaili viisi sydäntä sievästi odottamassa vohvelitaikinaa. Jotain, mitä en ollut nähnyt pitkään aikaan kaupassa. Ostopäätös syntyi hetkessä, ja hyvin äkkiä olin myös kassalla vohvelirautalaatikko sylissäni.

Näin talouteen liittyi OBH Nordican Profile -vohvelirauta. Jälkikäteen sain tietää, että niitä olisi ollut punaisenakin ja tasapainoilen hieman, käynkö palauttamassa valkoisen rautani kauppaan, kun sillä kerran on 14 päivän palautusoikeus. Taidan käydä, vaikka se nololta tuntuukin, kun kaikki on ihan oman typeryyteni ansiota.

Tänään oli melko kurja päivä. Kaikki aikataulut valskasivat, eikä mikään oikein ottanut onnistuakseen. Pakenin kurjuutta mummun luo, kuten usein teen. Mummu täpinöissään heti alkoi härnätä minua kertomalla, että oli ostanut minulle joululahjan. Mummun innostuksella ei ollut rajaa, joten vaikka hän kovasti yritti selitellä, että mahdanko minä malttaa jouluun asti, hän itse totesi, että pakko se on nyt näyttää, kun on niin hieno. Olihan se. Mummu oli löytänyt Prisman syntymäpäivätarjousten joukosta minulle unelmieni leivänpaahtimen, OBH Nordican punaisen, neljän leivän paahtimen. Ei mitään pieneltä mäyrältä näyttävää möhkälettä, jossa on kello, radio, kylpyamme ja solarium samassa ihmeellisessä paketissa! Vaan nätti, yksinkertainen ja linjakas. En ollut koskaan nähnytkään sellaista, ja olin aina kironnut, että miksei sellaista ole, kun juuri sellaisen haluaisin.

Väkertäessämme yhdessä mummun kanssa 1700-luvun pukuprojektiani hymyilimme vanhoille valokuville papan lapsuudesta ja jutustelimme tuttujen kuulumisia. Mummu kertoi, että hänen serkkunsa olisi luopumassa eräästä vanhasta kirjoituspöydästä, jota olen aina ihaillut. Pöytä on nykyään kuulemma tiellä pienessä kerrostaloasunnossa ja kaipaisi loppusijoituspaikkaa. Serkku oli mummulta kysellytkin, olisinkohan minä mahdollisesti kiinnostunut pöydästä. Niinpä minä tartuin puhelimeen ja rimpautin heti mummun taiteilijatarserkulle - ja hups vain, minulle luvattiin se ihana, ihana pöytä! Se on siro, tummapuinen, kauniisti sorvatut jalat ja pienet laatikostot. Minusta siinä on ollut aina jotain todella viehättävää. Lupasin mennä ensi keskiviikkona syyslomalla katsomaan pöytää. Voisin ottaa siitä silloin oikein valokuvan!

Chillejä tassunaulakoita

Kun olin jo luopunut toivosta koskaan jäljittää elämäni naulakkoa, se lähes kirjaimellisesti kolahti postiluukusta maailmaani. Joskin kyseessä ei ollut minun postiluukkuni vaan Tunan, joka tänään minulle asiaa touhotti ja esitteli Hullujen Päivien kuvastoa. Siellähän se komeili: Maze Interiorin Crown Hanger. Hyllyversiota en valitettavasti enää edes Mazen kuvastosta löytänyt.

Crown Hanger © Maze Interior AB

Hullujen Päivien sekä Mazen kuvastosta bongasin myös samaan sarjaan kuuluvan Branchin, joka voisi oikein hyvin sopia eteiseeni takkinaulakoksi. Se jatkaisi myös mukavasti samaa ripustinlinjaa Crown Hangerin alias tassunaulakon kanssa. Ongelmaksi saattaa muodostua eteiseni seinäpinta-alan vähäisyys: oksalle voisi olla vaikea löytää sopivaa paikkaa. Toisaalta kai siitä voisi aina saada parvekkeelle kiemurtelutuen kukalle.

Branch © Maze Interior AB

Aamukin alkoi mukavasti, kun Aamulehdessä esiteltiin parveke-elämää neljän parvekesuunnitelman kautta. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat tehneet parvekesuunnitelmia Tampereen asuntomessuille, jos nyt muistan oikein. Sain hauskoja ideoita omaa parvekettani ajatellen, ja samalla ihmettelin, että nykyään parvekkeisiinkin ollaan valmiita panostamaan niin paljon. Suunnitelmat kun näyttivät lähinnä omakotitalojen terasseilta ja puutarhoilta pienoiskoossa kaikkine kivikäytävineen, sohvaryhmineen ja suihkulähteineen. Minun parvekkeelleni eivät taida sellaiset viritelmät mahtua, mutta eiköhän siitä varsin viihtyisä keidas kuitenkin luovuudella ja näpsäkkyydellä luoda.

Ai niin, torstaisen palkkapäivän kunniaksi kävin kantamassa Lamborghinille kotiin kaveriksi Kaaharin, saman sarjan sähkövatkaimen. Chilliys sen kuin leviää keittiössäni.

Keittiöni Kaahari, OBH Nordica Chilli Hand Mixer

Kaaharin tuotetiedoista napattua: "Käynnistyskytkin: On" Olen helpottunut, saan siis sähkövatkaimen päällekin tarvittaessa. Ei tarvitse käsin sotkea.

Valaisinvaihtoehtoja

Vaikka ihastuin aikoinaan Ikean Grundtal-valaisimeen ja se mielestäni edelleen onkin todella ihana valaisin, joka ei häikäise ja antaa silti kauniin ja tehokkaan valon, sen valitseminen keittiön valaisimeksi ei kuitenkaan ole mahdollista valaisintoimittajan takia. Enkä minä enää Grundtalia tahtoisikaan. Tein parikin löytöretkeä löytääkseni työtasovalaisimeni. Nokian Sähkötalossa mukava myyjä esitteli minulle parikin hyvää vaihtoehtoa ja kirjoitti ylös mallitiedot. Fiksuna tyttönä tietenkin hukkasin saamani paperin, ennen kuin ehdin esitellä ehdokkaat asiakkuusvastaavalle. Niinpä annoin Googlen laulaa ja etsiä karkulaiset puolestani.

Massive Cucina Juniper
© Talotarvike.com / M&M Visions Oy

Massive Cucina Mint
© Talotarvike.com / M&M Visions Oy

Kun vielä osaisin päättää, mitä haluan: spotteja vai loisteputkia? Epäilen, antavatko spotit tarpeeksi valoa, vaikka ne muuten olisivatkin enemmän minun mieleeni. Juniper olisi varma vaihtoehto, mutta myös hieman tylsä eikä se näyttäisi olohuoneen puolelle yhtä hyvältä. Vaikka joudunkin miettimään valaistusasioita näkövammani puitteissa, en haluaisi silti tinkiä tyylikkyydestä.

Perustavanlaatuisia muutostöitä

Miten uuvuttava päivä onkaan takana! Kahdeksaksi töihin ja heti oli edessä oman työpisteen muuttamista hallinnon tiloihin. Melkein tunnin verran me ähisimme työpöytiä paikasta toiseen siirrellen ja yrittäen löytää jotain järkevää ratkaisua tilaan. En voi sanoa tällä hetkellä varsinaisesti viihtyväni työpisteessäni. Päästäkääpä kaksi sisustusintoista naisihmistä rymsteeraamaan yhteistä työhuonetta! Katsoin parhaaksi olla hiljaa ja vikistä, jotta välirikolta ja henkivahingoilta vältyttäisiin.

Kahdentoista maissa kululaskut jäivät pöydälle ja suuntasin - tällä kertaa eksymättä - Tampellan esplanadille. Jännitti aivan vietävästi. Jälleen kerran aivan turhaan: asiakasvastaava oli ihanan pirteä ja rempsakka. Ennen kaikkea olin iloinen siitä, että hän sanoi suoraan, jos jokin ideani ei ollut järkevä toteuttaa, ja esitteli edullisia ratkaisuja. Tulimme hyvin juttuun, ja välillä keskustelu eksyikin pois aiheesta.

Seuraavista perustavanlaatuisista muutostöistä odotan tarjousta saapuvaksi:
(toim. huom. Saa nähdä, mitkä lopulta toteutetaan.)

KEITTIÖ

• Spotit keittiön työtasovalaisimina:
  Voimakkaan häikimisen ja heikkonäköisyyteni vuoksi keittiön valaistus on erityisen tärkeä. Valo ei saa heijastua kaakeleista, kohdistua minuun päin, olla valkoista tai sinistä (sulkee pois asiallisen hintaluokan LED-vaihtoehdot)... Loisteputket ovat häikivien silmien ykköstappajat. Niinpä sain lähetteen Keittiömaailmaan Pirkkalaan ja Nokialle Nokian Sähkötaloon etsimään sopivia valaisimia ennen jatkotoimenpiteitä.
• Lisäpistorasioita
  Kun vakiovalaisimet poistetaan, on silti kiva, että niiden yhteydessä olleet pistorasiat korvataan jollain.
• Rosterikoneet
  Tahdon nähdä, mitä ne teoriassa maksaisivat.
• "Vedettävä" liesituuletin
  Eipähän tarvitse kolhia ohimoitaan liesituulettimen lippaan...

OLOHUONE, MAKUUHUONE

• lisää valaisinpaikkoja
• himmennyskytkimet

WC, KYLPYHUONE & SAUNA

• mustaksi petsattu sauna + kylpyhuoneen puolelle jatkuva, yhtenäinen katto
• kivielementti kiukaan taakse (tapaamisessa unohdin, mutta onneksi sähköposti on keksitty)
• saunan ohjauspaneeli kylpyhuoneen puolelle
• pyyhekuivain kahdella tangolla (oli vähän epävarmaa, onnistuuko moisen turhakkeen asentaminen ainakaan vesikiertoisena, sähkökäyttöisenä silkkaa idiotismia)
• peilikaappi ja peruslavuaari pois, tilalle työtasoon upotettu lavuaari nätillä hanalla ja suuri peili valaisimella (kohtuuhintaiset hana ja valaisin etsinnässä)
• lisäpistorasia

Selvisin loppujen lopuksi hyvin pienillä muutoksilla. Ainakin tähän asti. Eri asia, miten käy sitten, kun päästään materiaaleja valitsemaan. Pelkään pahinta. Tiedossa siis istumista toimistolla tienaamassa.

Sain tietää, että asunnon huonekorkeus on 2,70 m. Yllätyin positiivisesti. Olin odottanut jotain 2,50 metriä.

Piipahdin tänään vielä kotona poikettuani Pirkkalassa Keittiömaailmassa. Olin huijannut isän kuskiksi ja tekniseksi asiantuntijaksi. Kierrellessäni ja tutkiessani erilaisia valaisinratkaisuja - ja kuolatessani kauniita keittiöitä - kadotin isän hyvin nopeasti. Kaivoin erään miesmyyjän esiin kolostaan ja esitin tälle asiani. Ihmettelin itse, miten kykeninkin kuulostamaan ihan siltä kuin olisin tiennytkin jotain työtasovalaisimista tai valaisimista yleensäkin. Pakko myöntää, että valaisimet ovat minulle pääasiallisesti kauniita esineitä, joilla luodaan tunnelmaa. Tämän vuoksi minulla on valaisinosastolla työskentelevä konsultti ja käsistään näppärä isä ja rakennustekniikkaa opiskeleva veli.

Asiointi myyjän kanssa oli kuitenkin todella hankalaa, koska a) en kuullut, mitä hän mutisi, b) minua häiritsi hänen jatkuva pälyilynsä sen näköisenä, että hän mieluummin pelaisi työpisteessään pasianssia. Sain kuitenkin puristettua hänestä tarvitsemani tiedot eräästä varsin viehättävästä spottivalaisimesta.

Kun aikaa oli kulunut liikkeeseen saapumisestamme hieman vajaat kymmenen minuuttia, olin kiertänyt kaikki keittiöt päällisin puolin, löytänyt yhden hyvän valaisinvaihtoehdon, tiedustellut sen tiedot ja ratkaisun, jolla sen voi asentaa ilman upotusta. Mielestäni siis varsin tehokasta toimintaa. Löysin kuitenkin kuskini istumassa myreänä eräässä mallikeittiössä paapattamassa puhelimeensa kuulostaen siltä, että olisi paljon mieluummin jossain muualla. Halusin vielä kiertää kylpyhuonepuolen ja tarkastella keittiökalusteita, mutta vilaus jäi hyvin pintapuoliseksi, kun kintereilläni napisi yksi turhautunut keski-ikäinen herrahenkilö, joka jaksoi marmattavalla äänensävyllä kommentoida jokaista ihastuksen huokaisuani: "Voi jumalauta, kato tota hintaa! Mieti nyt vähän, mitä tää kaikki maksaa." Teki mieli tokaista, että eihän katsominen maksa mitään, mutten viitsinyt ärsyttää. Koko visiitti Keittiömaailmaan oli ohi hieman yli vartissa. Tosin tuulikaapissa esillä ollut supergrilli puolestaan herätti isän huomion. Olisi pitänyt yhyttää hänet grillin ääreen heti kättelyssä, niin olisin saanut leikiten kierrellä ihan niin kauan kuin olisin halunnut. Kun olisin palannut grillin luo, isä olisi luultavasti ollut siellä keskustelemassa jonkun myyjän kanssa lihankäristämisen jalosta, miehisestä taidosta, grillin turboahdetuista ominaisuuksista ja kertonut edellisen ja seuraavan viikon menun sekä jakanut kokkausvinkkejään. Ei sillä, isä on todella taitava ruoanlaittaja, etenkin grillin ja savustuspöntön äärellä. Mutta mitä me tästä opimme? - Aina naisseurassa liikkeelle, kun kyse on sisustamisesta ja kalusteista!

Kävin sunnuntaina taas pyörähtämässä työmaan ohi, täytyy tunnustaa. Olihan siellä jo jotain elementtiä pystyssä. Lentovarikon toiselle puolelle nouseva korkea vuokratalo oli jo kohonnut huimasti. Se näyttikin jo siltä, että siitä tulee asuinrakennus. Odotan nyt vain innolla, että meidänkin tontillamme päästäisiin vauhtiin. Asiakasvastaava kyllä totesi, että kohta alkaa seinää nousta hurjaa tahtia. Joskin paikan päällä tehtävät välipohjavalut tietenkin hidastavat jonkin verran, mutta on se sen arvoista. Hieman saattoi jo arvailla, mitä mihinkin tulee. Yhden potentiaalisen hissikuilun alun bongasin.

Kotipanelisti Berlioza

Huomasin vasta illalla postiin kolahtaneen Skanskan Kodit-lehti. En edes tiennyt, että sellaisen saisin. Mukava yllätys siis. Lueskelin lehden läpi ja sain kutkuttavia ideoita saunaa ja kylpyhuonetta silmällä pitäen. Kunpa kylppärin neliöt vain riittäisivät pienen paratiisin rakentamiseen. Tosin oma mottonihan on, että kannattaa olla pientä ja näppärää matkakokoa. Ehkä voisin laajentaa sen koskemaan myös henkilökohtaisia paratiiseja. Pieni neliömäärähän ei ole este: se on vain haaste suunnittelulle.

Lisäksi intouduin osallistumaan Kotipaneeliin, jossa tällä kertaa aiheena oli keittiö. Näin tutkimustyön perusteita opiskelevana tradenominalkuna kyselytutkimus oli taas maailmaa jännempi kokemus. Samalla sain sentään vähän pohtia keittiöasioitakin. Ilmoittauduin vakituisemmaksikin kotipanelistiksi, joten lisää kyselyitä on luvassa. Lupasivat, että 6-8 kertaa vuodessa, ei siis ollenkaan liikaa. Sisustus- ja kotiaiheisia kyselyitä, mmm...

Plus olen huolissani suklaan ja kaakaon ympärillä velloneesta uutisoinnista hinnannousuun liittyen. Ei voi maailma olla niin julma, että tekee suklaasta uuden kaviaarin! Kaakao oli sitä jo 1600-luvulla. En voi kuvitellakaan luopuvani rentouttavasta kaakaokupillisestani!

Aamulehti: Suklaasta tulee kohta kallista kuin kaviaari

Kiire ja päätöksien vaikeus

Huh huh, voinpa ensimmäisen kerran sanoa, että tämä on ihan kamalaa. En ole stressannut näin paljon pitkään aikaan. Pelko kaiken pilaamisesta on niin suuri, että illalla ei tunnu saavan unen päästä kiinni.

Kirjoitin nyt asiakasvastaavalle ja toivoin yhteydenottoa ennen Lontoota ja tapaamista ennen deadlinea, jotta saamme puhua muutostöistä yhdessä saman pöydän ääressä. Ehkä tapaaminen selkeyttäisi ajatuksiani hieman. Tällä hetkellä en olisi tekemässä keittiöön mitään muutoksia, mutta en pidä nykyisestäkään pohjasta. Työtaso on pirstottu liiaksi pieniin pätkiin.

On se nyt taas vaikeaa. Päätökset ovat aina, koska niihin sisältyy erottamattomasti myös epäonnistumisen mahdollisuus. Eikä kiire millään muotoa helpota asiaa.

Härkää sarvista

Koska sähkö-, putki- ja seinämuutostöiden marraskuinen deadline sai aikaan vain kasvavan ahdistuksen ja kun soppaan heitettiin murheenkryynikeittiö tuskastuneisuutta korostamaan, päätin ottaa härkää sarvista. Huomenna olisi töiden jälkeen tarkoitus suunnata kohti keittiöliikkeitä ja katsastaa hieman, miten toteutetaan pieni mutta näppärä keittiö. Joskin keittiöni ei liene kerrostalokeittiöksi pieni 10,5 neliöllään, mutta omakotitalon suuressa keittiössä touhuamaan tottuneelle ajatus tuntuu vieraalta. Miten mahduttaa keittiö 10,5 neliöön?

Keittiössä arvostan ennen kaikkea yhtenäistä työtasoa ja hyvää kaappitilaa, mutta myös keveyttä ja tunnelmallisuutta. Selkeyttä, ennen kaikkea. Ajattelin lisätä keittiööni yhtenäistä työtilaa siirtämällä lieden kulmittain nurkkaan. Olen kotona tottunut tällaiseen ratkaisuun ja olen kokenut sen hyväksi. Näin saisin sen suuremmitta huolitta säilytettyä myös pakastinvarauksen, jonka tilalle tulee korkea 60-senttinen kaappi eli sitä kaivattua kaappitilaa.

Törmäsin joskus asuntoa etsiessäni aivan ihanaan keittiöön pienessä keskusta-asunnossa. Tuo asunto lienisi nyt minun, jos sen pesutiloihin olisi saanut mahtumaan pyykinpesukoneen, mikä kuitenkin oli täysin mahdotonta. Olen kyllä hyvin tyytyväinen, etten siihen asuntoon langennut, mutta toisaalta minulla olisi unelmieni Aurinkoista maalaiselämää Provencessa -keittiö. Olin tallentanut siitä kuviakin, mutta ilmeisesti olen tuhonnut kaikkia aikaisempia asuntohaaveitani käsitelleet tiedostot, kun Tukikohta astui kuvioihin. Joka tapauksessa keittiön tunnelma oli kuin Provencen auringon alta. Saatoin kuvitella, miten keittiön ikkuna antaisi suoraan auringossa kylpeville viiniviljelmille. Seinä oli maalattu auringonkeltaiseksi eikä yläkaappeja ollut juuri lainkaan. Ne oli korvattu suklaanruskeilla avohyllyillä, joilla kasvoi purkeissaan vihertäviä yrttejä ja viherkasveja. Kaunis, rosterinen liesituuletin veti huomion puoleensa. Kaikki oli jotenkin viehättävän huoletonta mutta silti hillittyä ja leikittelevää. Tuossa keittiössä olisin mielelläni juonut aamukahvini. Tällaista kokonaisuutta en kuitenkaan uskalla omaan Tukikohtaani toteuttaa, kun kyse on kuitenkin avokeittiöstä. En tahdo pannuja ja kapustoja näkyville roikkumaan tai liian hallitsevia värejä dominoimaan myös olohuonetta. Ja kun kaappitilaa on muutenkin asunnossa rajoitetusti, en lähde sitä tieten tahtoen tuhoamaan vain siksi, että voisin kokeilla jotain "jännää" sisustusratkaisua.

En pyydä mahdottomia. Vain toimivan, kauniin, näppärän ja persoonallisen keittiön kotini sydämeksi.

Uuden kotinne valinnat -kansio

Keskiviikkona soi taas puhelin kesken työpäivän. Kuuntelin vastaajaan jätetyn viestin, ja kiiruhdin Skanskan toimistolle. Olin aamulla typeryyksissäni laittanut jalkaani kävelykengät, jotka kalvoivat kantapääni hetkessä verille. Olin yltä päältä tuskanhiessä ja tukka tuulen tuivertama, kun pääsin perille. Sain materiaalikansion, joka oli elokuun alkuun luvattukin.

Selailin kansiota ja totesin, että valinta tulee olemaan vaikea. Edelleenkään mikään valmiista kokonaisuuksista ei miellytä minua. Onneksi sentään materiaalivaihtoehtoja oli esitelty lisää, ja niiden joukosta on luultavasti mahdollista valita mieleiseni. Ehkä. Tahtoisin nähdä materiaalit livenä, osana jotain kokonaisuutta, jotta voisin varmistua niiden toimivuudesta. Paperisesta kuvastosta on niin vaikea hahmottaa, miltä jokin laatta tai työtaso näyttää ja tuntuu oikeasti. Onneksi materiaaleihin on mahdollisuus tutustua, mutta senkin tahtoisin tehdä rauhassa, en pikavisiittinä odottavien, tarkkailevien silmien alla.

Kai tästä nyt syntyy melkoinen tarjouspyyntö-tarjousrumba. Ainakin saan harjoitusta tarjouspyyntöjen kirjoittamisesta ja tarjousten käsittelemisestä. Huhheijaa. Taitaa tulla tässä lomalla vielä lähtö lattioita ja keittiöitä katselemaan. Välittäjä kun laittoi sähköpostia, että materiaaleihin liittyen otetaan yhteyttä elo-syyskuussa. Varmaankin alustavasti, koska valintojen pitää olla tehtynä keväällä-kesällä 2011 kansion ohjeistuksen mukaan. Katsellaan, katsellaan. Tästä tulee joka tapauksessa jännää. Ja pelottavaa. Valitsenko sittenkin väärin? Tuleeko kodistani sittenkin ruma?

Muistaakseni välittäjä puhui kaupantekotilaisuudessa, että osakkeenomistajienkokouskin olisi tässä joskus elo-syyskuun tienoilla. Hmm, kutsua odotellessa.

Tässä parin viikon lomallani ennen koulun alkua aion kiertää myös kirpputoreja, josko löytäisin itselleni yöpöydän. Äiti aikoinaan puhui, että tahtoisi taas kunnostaa huonekaluja, ja minä laitoin heti tilaukseen yöpöydän ja eteisen lipaston tai pöydän. Toivottavasti puuhastelun yhteydessä vietetään mukavaa äiti-tytäraikaa eikä tapella ja kinastella koko ajan siitä, millaisen pöydän haluan ja mihin nurkkaan sen kodissani sijoitan. Tahtoisin uskoa, että se alkaisi jo pikkuhiljaa onnistua. Toivon mukaan kirppareilla onnistaa ja löydän edes yhden aarteen. Kirpputorivinkkejä? Missä on hyvä huonekalutarjonta Tampereen seudulla?

Nyt Valamossa levännein hermoin ja sieluin voin keskittyä pähkäilemään materiaaleja ja siemailemaan Lintulan luostarin Iltahetki-yrttiteetä Lintulan hunajan kera. Iso kuppi teetä ja sateinen syyskesän ilta. Tulee vain hyvä mieli.

Rauhaisia iltahetkiä yrttiteen parissa.

Kiertelyä Ikeassa

En ole koskaan ollut mikään Ikea-fani. Kun moinen pytinki nyt kuitenkin kulmille saatiin ja vaikka se onkin syntisen ruma ulkoa, oli siellä pakko käydä. Suosittelen lämpimästi perjantai-iltaa Ikea-shopitteluun: silloin siellä ei ole suurta väentungosta, on tilaa liikkua ja kiljuvien, kiukuttelevien lastenkin määrä on tärykalvojen ja hermojen sietokyvyn rajoissa.

Niin kuin arvelinkin, Ikean tarjonta ei minua kovin paljoa miellyttänyt. Makuni ei vain oikein osu Ikean valikoiman puitteisiin. Pähkinäpuisesta kirjahyllystä ja cd-tornista pidin, muuten en kokenut suurempia haluja nähdä mitään huonekalua omassa asunnossani. Sisustusideat sen sijaan kiinnostivat minua mööpeleitä enemmän. Luultavasti löysin vastauksen keittiön työtasovalaisinongelmaani ja vastaus näyttää tältä:

Kolmen halogeenispotin Grundtal antoi upean tasaisen, häikimättömän valon työtasolle ja vierekkäin kytkettyinä niistä sai myös luotua hämärää hajavaloa. Nyt täytyy enää keskustella muutosarkkitehdin tai -insinöörin kanssa mahdollisuuksista asentaa keittiööni muutama Grundtal valaisemaan kokkauspuuhiani.

Kaikkien sisustusviettiä stimuloivien virikkeiden keskellä virisi voimakkaana halu päästä jo omaan kotiin. Niin voimakkaana, että olisin voinut poksahtaa kärsimättömästä odotuksesta ja malttamattomasta kaipuusta. Tahtoisin jo rakentaa oman pesäni ja nauttia sen lämpimistä nurkista teekupin ja hyvän ystävän kera, kaatua töiden, koulun ja tanssituntien jälkeen rättiväsyneenä olohuoneen matolle, josta raahautua väen vaivoin suihkuun ja taapertaa nukkumaan omaan sänkyyn, lukea aamulla lehteä, kastella kukkia, ulkoiluttaa imuria ja puuhailla keittiössä musiikkia kuunnellen. Arkea minä odotan. Ja niitä luvattuja tyttöjen saunailtoja.

Tarjous keittiön muutostöistä

Kävin puolitoista viikkoa sitten tapaamassa kohteen myynnistä ja esittelystä vastaavaa kiinteistönvälittäjää. Erittäin mukava ja asenteeltaan positiivinen nainen. Pidin hänestä todella paljon, ja uskon, että yhteistyö sujuu hyvin koko tämän projektin ajan.

Keskustelimme perustavanlaatuisista muutostöistä, kuten keittiön kaluste- ja valaistusmuutoksista ja valaistusmuutoksista yleensä. Hän lupasi lähettää hinta-arvion viime viikon aikana, ja perjantainahan tarjous hinta-arvioineen tipahti työsähköpostiini. Valitettavasti olin tuolloin jo kotona eikä webmail toiminut, joten sain odottaa maanantaihin asti, että pääsin näkemään tarjouksen ja muutostöistä piirretyt kuvat. Tietenkin minua hieman harmitti, että tarjouksen lähettäminen oli venynyt niin pitkään, mutta ymmärrän toki, että kun tietoja ja dokumentaatiota pitää odottaa A:n ja B:n välisessä viestinnässä henkilöltä C, matkaan saattaa ilmestyä monenlaisia ajallisia mutkia. Mielestäni oli kuitenkin mukavaa, että välittäjä ilmoitti minulle heti tekstiviestitse lähettäneensä minulle postia, niin minun ei tarvinnut koko viikonloppua kärvistellä, onko tarjousta muistettu vai ei. Luottamukseni välittäjänkin täsmällisyyteen, kykyyn hoitaa asioita ja ennen kaikkea lupauksiin säilyi. Hyvä niin. Jos minä jotain inhoan, niin työskentelyä leväperäisten ”joo joo, hoidan - sitten joskus” -ihmisten kanssa, jolloin ei voi koskaan tietää, tulevatko asiat hoidetuiksi vai eivät.

Tätini kerrostaloasunnon katastrofien putkiremonttia kauhulla seuranneena ja siitä oppineena aion olla hyvin tarkka sen suhteen, millaisia tarjouksia muutostöistä hyväksyn, ja varmistaa aina, että kumpikin osapuoli puhuu varmasti samasta asiasta. Tätini ”ah, olen niin kauhean stressaantunut hoitotyöläinen, etten ehdi hetkeksikään paneutua mihinkään” -asenteella, hätäisellä papereihin perehtymisellä, kovalla äänellä ja räiskyvällä temperamentilla on tähän mennessä ehditty jo saada kylpyhuoneen seinään vääränlaiset laatat ja aivan varmasti uuden keittiönkin kanssa jotain ongelmia ilmenee, viimeistään kalusteiden mitoissa. Toki remontissa on sattunut ja tapahtunut monenlaista vahinkoa ja fiaskoa täysin tädistäni riippumattomista syistä, mutta olen silti lopen kyllästynyt kuuntelemaan ainaista räksytystä, mikä nyt taas on mennyt vikaan, mikä on väärin ja kuka on syypää mihinkin ongelmaan. Ja se huokaileva marttyyriasenne… Ei, minä olen päättänyt hoitaa oman asuntoni kohdalla asiat niin, ettei minun tarvitse kohtuuttomassa määrin kiduttaa läheisiäni stressilläni ja tyytymättömällä motkotuksellani. Varmasti vastoinkäymisiä tulee, niiltä kun ei voi tällaisessa projektissa välttyä, mutta ne on vain hyväksyttävä ja minimoitava huolellisuudella. Ei tuplavarmistaminen mitään maksa (kunnes käytetty ylimääräinen työaika keksitään veloittaa minulta, niin pitkälle en aio mennä, jos ei ole pakko).

Itse tarjous näytti pääpiirteissään ihan hyvältä. Keittiön kalustemuutoksia ei oltu tehty visioni mukaan, joten otin kynän ja viivaimen kauniiseen käteen ja käytin iltani piirrellen keittiön toista seinää kalusteineen havainnollistaakseni, mitä halusin. Muutosarkkitehti saa varmaan slaakin nähdessään tuherrukseni… Muut muutokset olivat ok. Kylpyhuoneen peilikaapin tahdoin vaihtaa tasopeiliksi, ja tarjouksessa oli sen päälle ehdotettu asennettavaksi ”valolippaa” kolmella led-spotilla, ja kyseisestä ratkaisusta pyysin jonkinlaista kuvaa. Valolippa ei sinällään kuulosta kovin houkuttelevalta, ja mielelläni peilin päälle valitsisin itse jonkin pesutiloihin sopivan valaisimen. Onneksi on valaisinkonsultti (eli -myyjä) läheisessä ystäväpiirissä, niin tiedän, kenet kiskon mukaani lamppukauppaan. Kun peilikaappia tai siihen kuuluvaa loisteputkivalaisinta ei asenneta, muistutin vielä, että alkuperäisessä suunnitelmassa loisteputkivalaisimen yhteydessä ollut pistorasia siirrettäisiin peilin päältä sen viereen. Lyhyt ihminen kun olen. Lisäyksenä tiedustelin vielä asunnon ikkunoista ja sälekaihtimista. Olen niin tottunut sälekaihtimiin, että minulla on sellaiset pakko olla, tosin jo voimakkaan häikimisen vuoksi. Sitten pitäisi enää päättää, millaiset sälekaihtimet haluan.

Onneksi tarkemmat materiaalivalinnat täytyy tehdä vasta myöhemmin. Suunnitellut materiaalivaihtoehdot ja keittiö-/kylpyhuonekokonaisuudet esittelevä vihkonen tuli tuossa ehkä vajaat kolmisen viikkoa sitten postissa. Minun tyylisilmääni suunnittelijat olivat tehneet varsin ontuvia kokonaisuuksia, mutta ehkä niistä soveltamalla saan koottua mieleiseni. Kun nyt ensin saisi polttavat muutostyöt mahdollisimman nopeasti selvitettyä ja pois alta. Niiden lopullinen hinta-arvio sanelee aika paljon, kuinka paljon ja mitä materiaaleja/elementtejä voin pistää vaihtoon.

Tekisi vain jo mieli päästä hipelöimään huonekaluja ja ihastelemaan valaisimia, mattoja ja muita sisustusjuttuja. Mutta ei. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä - onko se jotain syötävää?

PS. Oli pakko kertoa tuttavapariskunnalle hankinnastani, kun olimme yhteisen ystävämme yo-juhlissa. Luotettuni ja valaisinkonsulttini kun oli lakitetulle ystävällemme vahingossa möläyttänyt kahvilakeskustelussa minun hankkineen omistusasunnon, ja… no, kun tulevien pirskeiden vähyyttä taivasteltiin, en osannut pitää suutani kiinni tulevista tupareistani. Onneksi tämä tuttavapariskunta (kuulostaapa tätimäiseltä, vaikka kyse on reilu parikymppisistä ihmisistä) on niitä aikuismaisimpia ja järkevimpiä suppeassa ystäväpiirissäni, joten he suhtautuivat ihan asiallisesti ja hyvin. Huh, hyvä. Ja onpahan nyt ainakin joku ikätoveri, jonka kanssa voi jutella asiasta järkevästi.