Uuden kotinne valinnat -kansio

Keskiviikkona soi taas puhelin kesken työpäivän. Kuuntelin vastaajaan jätetyn viestin, ja kiiruhdin Skanskan toimistolle. Olin aamulla typeryyksissäni laittanut jalkaani kävelykengät, jotka kalvoivat kantapääni hetkessä verille. Olin yltä päältä tuskanhiessä ja tukka tuulen tuivertama, kun pääsin perille. Sain materiaalikansion, joka oli elokuun alkuun luvattukin.

Selailin kansiota ja totesin, että valinta tulee olemaan vaikea. Edelleenkään mikään valmiista kokonaisuuksista ei miellytä minua. Onneksi sentään materiaalivaihtoehtoja oli esitelty lisää, ja niiden joukosta on luultavasti mahdollista valita mieleiseni. Ehkä. Tahtoisin nähdä materiaalit livenä, osana jotain kokonaisuutta, jotta voisin varmistua niiden toimivuudesta. Paperisesta kuvastosta on niin vaikea hahmottaa, miltä jokin laatta tai työtaso näyttää ja tuntuu oikeasti. Onneksi materiaaleihin on mahdollisuus tutustua, mutta senkin tahtoisin tehdä rauhassa, en pikavisiittinä odottavien, tarkkailevien silmien alla.

Kai tästä nyt syntyy melkoinen tarjouspyyntö-tarjousrumba. Ainakin saan harjoitusta tarjouspyyntöjen kirjoittamisesta ja tarjousten käsittelemisestä. Huhheijaa. Taitaa tulla tässä lomalla vielä lähtö lattioita ja keittiöitä katselemaan. Välittäjä kun laittoi sähköpostia, että materiaaleihin liittyen otetaan yhteyttä elo-syyskuussa. Varmaankin alustavasti, koska valintojen pitää olla tehtynä keväällä-kesällä 2011 kansion ohjeistuksen mukaan. Katsellaan, katsellaan. Tästä tulee joka tapauksessa jännää. Ja pelottavaa. Valitsenko sittenkin väärin? Tuleeko kodistani sittenkin ruma?

Muistaakseni välittäjä puhui kaupantekotilaisuudessa, että osakkeenomistajienkokouskin olisi tässä joskus elo-syyskuun tienoilla. Hmm, kutsua odotellessa.

Tässä parin viikon lomallani ennen koulun alkua aion kiertää myös kirpputoreja, josko löytäisin itselleni yöpöydän. Äiti aikoinaan puhui, että tahtoisi taas kunnostaa huonekaluja, ja minä laitoin heti tilaukseen yöpöydän ja eteisen lipaston tai pöydän. Toivottavasti puuhastelun yhteydessä vietetään mukavaa äiti-tytäraikaa eikä tapella ja kinastella koko ajan siitä, millaisen pöydän haluan ja mihin nurkkaan sen kodissani sijoitan. Tahtoisin uskoa, että se alkaisi jo pikkuhiljaa onnistua. Toivon mukaan kirppareilla onnistaa ja löydän edes yhden aarteen. Kirpputorivinkkejä? Missä on hyvä huonekalutarjonta Tampereen seudulla?

Nyt Valamossa levännein hermoin ja sieluin voin keskittyä pähkäilemään materiaaleja ja siemailemaan Lintulan luostarin Iltahetki-yrttiteetä Lintulan hunajan kera. Iso kuppi teetä ja sateinen syyskesän ilta. Tulee vain hyvä mieli.

Rauhaisia iltahetkiä yrttiteen parissa.

AsuntoHypoPankki

Eilen pöydällä lojui postin mukanaan tuoma kirjekuori Suomen Hypoteekkiyhdistyksen tytäryhtiöltä, Suomen AsuntoHypoPankilta. Sain onnittelut uuden kodin ostamisen johdosta ja lyhyehkön sepustuksen siitä, mikä AsuntoHypoPankki on ja miksi minun tulisi olla siitä kiinnostunut. Ei varsinaisesti mitään uutta tietoa, mutta onhan postia aina mukava saada. Toki lapuska avarsi käsitystäni AsuntoHypoPankin tarjoamien palveluiden suhteen enkä pidä ollenkaan huonona vaihtoehtona kilpailuttaa asuntolainaani myös AHP:lla.

Helle on niin läkähdyttävä, ettei edes huvita pitää konetta yhtään pitempään auki. Kuuma on ilman koneenkin hönkää.

Klemmari ja kuitti

Nyt voin liittää ensimmäisen erän laskun yhteyteen kaveriksi kuitin suoritetusta maksusta. Se todistaa, että 4,35 m²:tä on jo oikeasti ja velattomasti minun. Koskaan en ole kyllä tullut näin onnelliseksi niin ison rahasumman siirtämisestä pois tililtäni.

Tästä eteenpäinkin nyt vain ahkerasti töitä, töitä ja töitä. Syksy vaatii valtavia kompromisseja ja järjestelemisiä, mutta niitä pohditaan hieman myöhemmin. Harkitsen kyllä vakavasti, etten pitäisi niin pitkää lomaa kuin minulle tarjottiin. Melkein kolmen viikon palkaton vapaa ei välttämättä ole se, mitä minä tässä tilanteessa haluan. Joskin koulutöihin on myös jossain välissä perehdyttävä taas. Rästit pois alta ja syksyllä puhtaalta pöydältä. Toivottavasti.

Mansikkaviineri ja pari tuntia

Töissä aloin käydä levottomaksi siinä kahden maissa, kun tiesin, että lähteä pitäisi hieman ennen kolmea. Esiintymistä en jännitä, mutta kaikkea muuta mahdollista kyllä: sain ravata koko päivän vessassa.

Aurinko vyöryi kuumana päälleni, kun singahdin viilennetystä toimistosta vapaaseen ilmaan. Taivas oli heleän sininen eikä pilviä näkynyt missään. Ensin hymyilytti, sitten kuumuus muuttui tuskalliseksi, ja olin viimein kiitollinen, kun pääsin rakennusten varjoon ja rakennuttajan toimiston ovista sisään.

Välittäjä tuli minua aulaan vastaan, kättelimme ja siirryimme syömään mansikkaviinerit neukkarin puolelle. Juttelimme niitä näitä, ja jouduin itse asiassa kärsimättömyyttäni kysymään, milloin pääsisimme oikein asiaan. Niin se sitten vihdoin alkoi: kaikkien kaupantekoon liittyvien asiakirjojen kahlaaminen. Mapillinen papereita näyttää ja kuulostaa ehkä pelottavalta, mutta on kaikkea muuta. Ei edes pitkäveteistä tai ehkä minulla on sen suhteen kieroutunut tradenomin mielenlaatu, sillä lähestulkoon nautin sopimusteksteistä, pykälistä ja ehdoista. Minua lähinnä harmitti, ettei minun edes oletettu lukevan niitä kaikkia papereita tarkasti läpi. Pyysin kyllä kopioita tarkempaa tutustumista varten, ja välittäjä lupasi ne minulle toimittaakin. Lisäksi ajattelin tutustua asunto-osakeyhtiölakiin, jota välittäjä niin kovasti väitti monimutkaiseksi.

Mielenkiintoisen parituntisen jälkeen tultiin siihen vaiheeseen, että oli aika ottaa kynä kauniiseen käteen ja jakaa nimikirjoituksia papereihin. Minua hieman hirvitti sutaista allekirjoitukseni, kun en ollut saanut lukea kaikkia papereita pilkuntarkasti läpi kaikessa rauhassa. Välittäjä oli kuitenkin selostanut kaiken sen verran selkeästi ja ymmärrettävästi sekä vakuuttanut, ettei kukaan oletakaan, että olisin lukenut ne kaikki mapin paperit läpi ja opetellut ulkoa, että uskalsin nimeni kirjoittaa.

Ei siinä sitten ollutkaan mitään sen ihmeellisempää. Koko kaupantekotilaisuuden ajan olin ihan rauhallinen, minua ei edes jännittänyt. Jännitys jäi kai sinne työpaikan portaisiin tai viimeistään ulos, kun astuin sisään rakennuttajan toimistolle. Eikä olo ollut sen kummoisempi sittenkään, kun minulle ojennettiin kansio asiakirjoineen ja kaupantekijäislahjana HeiRolin suola- ja pippurimyllyt. Siinä sitä sitten oltiin, käteltiin ja kiiteltiin, lausuttiin hyvät kesät ja lomat ja toivoteltiin kuulumisiin.

Osakkeenomistajien kokous onkin sitten elo-syyskuussa. Mielenkiintoista. Näkee tulevia naapureitaan. Kyttääjien riemujuhlaa... Sitä ennen pitäisi saada Oman kodin valinnat -kansio, jossa on enemmän infoa muutostöistä ja materiaalivalinnoista sekä niiden aikatauluista. Heinäkuu taitaa olla melko hiljaista aikaa, mutta tapahtuu sitä kesälläkin, ihme kyllä.

Sain siinä kaupantekotilaisuudessa myös tietää, että asuntoalueen reunalla on vanha omenapuutarha, joka on aikoinaan ilmeisesti kuulunut jollekin rannan valitettavasti tuhotuista huviloista. Siellä on säilynyt teollisuusalueen liepeillä kaikki nämä vuodet. Kuulostaisiko keväinen huviretki omenankukkien katveessa hyvältä? Muutan keskelle satumaisia piknik-paikkoja! Omenatarha, Hatanpään kartanon kasvitieteellinen puutarha ja ruusutarha, Härmälänsaari nuotiopaikkoineen...

Kaupantekijäiskahvit on nyt juotu äidin ja mummun kanssa. En vieläkään aio kertoa muulle suvulle. Täytyy vähän odottaa, että tilanne rauhoittuu tädin putkiremontin ympärillä. Kaikki touhottavat sitä niin kovasti (ja syystä, onhan siitä saanut yksi jos toinenkin pahemmanlaatuisen päänsäryn). Eikä muutenkaan niin kiire ole kertoa. En minä oikeastaan tiedä, haluankokaan minä kertoa. Mikä hätä tässä nyt muka on... Puolitoista vuotta joudun itsekin odottamaan. Kärsivällisyyttä tämä kasvattaa, jos ei muuta.

Vinkki tupaantulijaisvieraille: ei maustemyllyjä, niitä on jo kaksi paria.

Outo ajatus

Huomenna se sitten tapahtuu. Ostan asunnon. Aamulla lähden normaalisti töihin, juoksen neuletta ylleni kiskoen bussipysäkille, istun bussiin, kiroan huonoja liikenneyhteyksiä naapurintätien kanssa, vaihdan bussia, nousen uuteen aamuun heräilevän kaupungin hiljaisuuteen ja kiipeän toimistolle, jätän työpisteeni tuntia aikaisemmin ja... kävelen tapaamaan välittäjää. Kaksi ja puoli tuntia, minulle on sanottu, sen verran siihen menee. Paljon papereita, puhetta, asiaankuuluvaa varoittelua ja selvittelyä. Allekirjoituksia. Maksuviitteitä.

Vaikka minua jännittää, olen myös onnellinen, että se sitten vihdoinkin on ohi. En jaksaisi käsitellä enää yhtään vänkäämistä tai ailahtelua. Kun kauppa on tehty, se on sitten varma ja sillä selvä. Ei enää "entäs jos sittenkin"-ajatuksia. Ei sillä, että minulla niitä varsinaisesti olisi ollutkaan. Ei minulla, mutta vanhemmillani.

Isäni oli nähnyt lehdessä ennakkomarkkinointi-ilmoituksen samalle alueelle rakennettavasta pistetalosta aivan järven rannassa ja soittanut alueen asuntomyynnistä huolehtivalle välittäjälle, jonka kanssa siis myös minä asuntoasioissani asioin, ja tiedustellut asuntojen kokoja ja hintoja, "kun meidän tyttö voisi ehkä sittenkin ostaa sieltä rantatalosta asunnon". Niin. Minä en edes tiennyt, että kyseinen talo oli tullut ennakkomarkkinointiin. Kun nappasin oman unelmani, muiden asuntojen katseleminen ja asuntomarkkinoiden seuraaminen loppui kuin seinään. Käydessäni isoäitini luona iltapäiväteellä hän ihmetteli kovasti, että olenko minä nyt sittenkin muuttamassa sinne rantaan. Voi arvata, että olin itsekin melko ihmeissäni: minähän en tiennyt koko asiasta  yhtään mitään! Ei, en sinne ihan rantaan, siitähän on 300-400 metriä rantaan, mutta onhan se aika lähellä - miten niin? Sain tietää isäni puhuneen jo mummullenikin. Soitin tiukkasävyisen puhelun isälleni ja tiedustelin, mistä oikein oli kysymys: olihan minulla varattuna hyväpohjainen, omiin tarpeisiini tilava kaksio mukavalta paikalta, joten en todellakaan ollut vaihtamassa sitä levottoman rantatalon katutason 30-neliöiseen yksiöön, josta maksaisin saman verran tai enemmän kuin nykyisestä 58 neliön kaksiosta toisesta kerroksesta. Lisäksi tein selväksi, että arvostan toki vanhempieni apua näissä asioissa - enhän ole ennen omaa asuntoa ostanut ja on mukavaa, jos joku kokeneempi tarvittaessa opastaa - mutta että kiinteistövälittäjän kanssa asioin minä, koska minä olen se maksava asiakas ja tuleva asukas. Isän toiminta loukkasi pahasti vapauttani huolehtia omista asioistani aikuisena, itsenäisenä ihmisenä. Lisäksi mietin, mitä kiinteistövälittäjäkin mahtaa ajatella, kun minä ensin päätän jotain ja sitten vanhemmat kiekuvatkin toista. Jään hieman noloon rakoon. Tästä on puhuttu niin monet kerrat, riidelty ja huudettu, ettei sitten tarvitse pyytää apua, jos kerran osaan hoitaa asiat niin hyvin itsekin ja että turha sitten valittaa, kun omat päätökset kaduttaa, niistä en voi syyttää kuin itseäni. Niin? Omia vääriä päätöksiä on helpompi katsella päivästä toiseen omassa asunnossaan kuin äidin ja isin minun puolestani tekemiä kaameita ratkaisuja, joista minä olen maksanut. Tuntuu vain, että vanhemmat tekevät tästä niin paljon suuremman asian kuin se loppujen lopuksi onkaan. Tällaista se on ollut joka kerta, kun olen yrittänyt puhua omilleni muuttamisesta. Kai nämä ovat kovia aikoja vanhemmille, jotka ovat niin tehokkaasti kiertäneet napanuoraa kaulani ympärille ja pitäneet tuon liean tiukalla. He joutuvat nyt päästämään irti. Aavistan, että huomisesta käydään vielä illalla kiivasta sananvaihtoa.

Huomenna. Huomenna alkaa uusi vaihe. Se vaihe, kun pitäisi aloittaa asunnon maksaminen. Asunnon, jota ei vielä ole. Se vaihe, kun pitäisi vielä jaksaa odottaa vähintäänkin yli vuosi. Kun pitäisi suunnitella, priorisoida hankintoja, miettiä, mitä milloinkin ostaa ja minkä kaiken säästää asuntoon. Asuntolainaa minä en aio vielä hakea, en ennen kuin talon valmistumisen yhteydessä, jolloin loppuosuus on maksettava. Ehdin vielä säästää jonkin verran sitä ennen. Toki olen varmistanut pankista, että minulle laina myönnetään, mutta vielä en halua sitä kontolleni ottaa ja maksaa turhia korko- ja muita lainanhoitokuluja summista, jotka voin vain laittaa sivuun tililleni. Toivottavasti maailma ei huomisten allekirjoitusten, kiitosten ja kättelyiden jälkeen muutu harmaaksi rahahuolista. Huomisesta lähtien pitäisi kyetä kupliva tunne vatsassa odottamaan ilolla omaa kotia. Ei vain murehtia ja stressata.

Hyviä uutisia

Kauheassa kiireessä teen tilannepäivityksen. Pitäisi jo nukkumaan mennä, että jaksaisi taas aamulla pompata virkkuna pystyyn tienaamaan neliöitä.

Kiinteistövälittäjä soitti minulle taas tänään ja ilmoitteli keskustelleensa muutosarkkitehdin kanssa toivomistani muutoksista. Hän lupasi lähettää minulle arkkitehdin kommentit ja soitella huomenna uudestaan, kun olen vain ehtinyt niihin perehtyä. Hyviäkin uutisia oli, etten joutunut sittenkään maksumieheksi ovi- ja lukitusmuutosten osalta, mutta niistä lisää ehkä myöhemmin, kun on aikaa kirjoittaa ja ehdin perehtyä asunto-osakeyhtiölakiin. Siinä kun on muutamia mielenkiintoisia kiemuroita mm. vastuukysymyksistä.

Kaiken kaikkiaan tulin hyvälle tuulelle saamastani puhelusta, koska asiat tuntuvat rullaavan sen verran hyvin. Tänään on ollut kertakaikkisen oiva maanantai: ei ollenkaan tyypillinen Karvis-maanantai, jolloin kaikki menee päin mäntyä ja mieli tekee potkaista Oskua. Odottelen välittäjältä taas uutta puhelua huomenissa kuuden kieppeissä. Toivottavasti ehtii soittaa, ennen kuin lukkiudun tanssikoulun ovien taa loppuillaksi tavoittamattomiin.

Tarjous keittiön muutostöistä

Kävin puolitoista viikkoa sitten tapaamassa kohteen myynnistä ja esittelystä vastaavaa kiinteistönvälittäjää. Erittäin mukava ja asenteeltaan positiivinen nainen. Pidin hänestä todella paljon, ja uskon, että yhteistyö sujuu hyvin koko tämän projektin ajan.

Keskustelimme perustavanlaatuisista muutostöistä, kuten keittiön kaluste- ja valaistusmuutoksista ja valaistusmuutoksista yleensä. Hän lupasi lähettää hinta-arvion viime viikon aikana, ja perjantainahan tarjous hinta-arvioineen tipahti työsähköpostiini. Valitettavasti olin tuolloin jo kotona eikä webmail toiminut, joten sain odottaa maanantaihin asti, että pääsin näkemään tarjouksen ja muutostöistä piirretyt kuvat. Tietenkin minua hieman harmitti, että tarjouksen lähettäminen oli venynyt niin pitkään, mutta ymmärrän toki, että kun tietoja ja dokumentaatiota pitää odottaa A:n ja B:n välisessä viestinnässä henkilöltä C, matkaan saattaa ilmestyä monenlaisia ajallisia mutkia. Mielestäni oli kuitenkin mukavaa, että välittäjä ilmoitti minulle heti tekstiviestitse lähettäneensä minulle postia, niin minun ei tarvinnut koko viikonloppua kärvistellä, onko tarjousta muistettu vai ei. Luottamukseni välittäjänkin täsmällisyyteen, kykyyn hoitaa asioita ja ennen kaikkea lupauksiin säilyi. Hyvä niin. Jos minä jotain inhoan, niin työskentelyä leväperäisten ”joo joo, hoidan - sitten joskus” -ihmisten kanssa, jolloin ei voi koskaan tietää, tulevatko asiat hoidetuiksi vai eivät.

Tätini kerrostaloasunnon katastrofien putkiremonttia kauhulla seuranneena ja siitä oppineena aion olla hyvin tarkka sen suhteen, millaisia tarjouksia muutostöistä hyväksyn, ja varmistaa aina, että kumpikin osapuoli puhuu varmasti samasta asiasta. Tätini ”ah, olen niin kauhean stressaantunut hoitotyöläinen, etten ehdi hetkeksikään paneutua mihinkään” -asenteella, hätäisellä papereihin perehtymisellä, kovalla äänellä ja räiskyvällä temperamentilla on tähän mennessä ehditty jo saada kylpyhuoneen seinään vääränlaiset laatat ja aivan varmasti uuden keittiönkin kanssa jotain ongelmia ilmenee, viimeistään kalusteiden mitoissa. Toki remontissa on sattunut ja tapahtunut monenlaista vahinkoa ja fiaskoa täysin tädistäni riippumattomista syistä, mutta olen silti lopen kyllästynyt kuuntelemaan ainaista räksytystä, mikä nyt taas on mennyt vikaan, mikä on väärin ja kuka on syypää mihinkin ongelmaan. Ja se huokaileva marttyyriasenne… Ei, minä olen päättänyt hoitaa oman asuntoni kohdalla asiat niin, ettei minun tarvitse kohtuuttomassa määrin kiduttaa läheisiäni stressilläni ja tyytymättömällä motkotuksellani. Varmasti vastoinkäymisiä tulee, niiltä kun ei voi tällaisessa projektissa välttyä, mutta ne on vain hyväksyttävä ja minimoitava huolellisuudella. Ei tuplavarmistaminen mitään maksa (kunnes käytetty ylimääräinen työaika keksitään veloittaa minulta, niin pitkälle en aio mennä, jos ei ole pakko).

Itse tarjous näytti pääpiirteissään ihan hyvältä. Keittiön kalustemuutoksia ei oltu tehty visioni mukaan, joten otin kynän ja viivaimen kauniiseen käteen ja käytin iltani piirrellen keittiön toista seinää kalusteineen havainnollistaakseni, mitä halusin. Muutosarkkitehti saa varmaan slaakin nähdessään tuherrukseni… Muut muutokset olivat ok. Kylpyhuoneen peilikaapin tahdoin vaihtaa tasopeiliksi, ja tarjouksessa oli sen päälle ehdotettu asennettavaksi ”valolippaa” kolmella led-spotilla, ja kyseisestä ratkaisusta pyysin jonkinlaista kuvaa. Valolippa ei sinällään kuulosta kovin houkuttelevalta, ja mielelläni peilin päälle valitsisin itse jonkin pesutiloihin sopivan valaisimen. Onneksi on valaisinkonsultti (eli -myyjä) läheisessä ystäväpiirissä, niin tiedän, kenet kiskon mukaani lamppukauppaan. Kun peilikaappia tai siihen kuuluvaa loisteputkivalaisinta ei asenneta, muistutin vielä, että alkuperäisessä suunnitelmassa loisteputkivalaisimen yhteydessä ollut pistorasia siirrettäisiin peilin päältä sen viereen. Lyhyt ihminen kun olen. Lisäyksenä tiedustelin vielä asunnon ikkunoista ja sälekaihtimista. Olen niin tottunut sälekaihtimiin, että minulla on sellaiset pakko olla, tosin jo voimakkaan häikimisen vuoksi. Sitten pitäisi enää päättää, millaiset sälekaihtimet haluan.

Onneksi tarkemmat materiaalivalinnat täytyy tehdä vasta myöhemmin. Suunnitellut materiaalivaihtoehdot ja keittiö-/kylpyhuonekokonaisuudet esittelevä vihkonen tuli tuossa ehkä vajaat kolmisen viikkoa sitten postissa. Minun tyylisilmääni suunnittelijat olivat tehneet varsin ontuvia kokonaisuuksia, mutta ehkä niistä soveltamalla saan koottua mieleiseni. Kun nyt ensin saisi polttavat muutostyöt mahdollisimman nopeasti selvitettyä ja pois alta. Niiden lopullinen hinta-arvio sanelee aika paljon, kuinka paljon ja mitä materiaaleja/elementtejä voin pistää vaihtoon.

Tekisi vain jo mieli päästä hipelöimään huonekaluja ja ihastelemaan valaisimia, mattoja ja muita sisustusjuttuja. Mutta ei. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä - onko se jotain syötävää?

PS. Oli pakko kertoa tuttavapariskunnalle hankinnastani, kun olimme yhteisen ystävämme yo-juhlissa. Luotettuni ja valaisinkonsulttini kun oli lakitetulle ystävällemme vahingossa möläyttänyt kahvilakeskustelussa minun hankkineen omistusasunnon, ja… no, kun tulevien pirskeiden vähyyttä taivasteltiin, en osannut pitää suutani kiinni tulevista tupareistani. Onneksi tämä tuttavapariskunta (kuulostaapa tätimäiseltä, vaikka kyse on reilu parikymppisistä ihmisistä) on niitä aikuismaisimpia ja järkevimpiä suppeassa ystäväpiirissäni, joten he suhtautuivat ihan asiallisesti ja hyvin. Huh, hyvä. Ja onpahan nyt ainakin joku ikätoveri, jonka kanssa voi jutella asiasta järkevästi.