Uusi palveluvastaava

Postilaatikossa köllötteli taas tänään rakennuttajan kirjekuori. Tavanomainen tiedotehan se oli. Aikataulussa ollaan ja tulevaan kotiinsa pääsee tutustumaan sitten joskus. Harjannostajaiset ovat lomien jälkeen. Plus palveluvastaava vaihtuu taas.

Minua hieman harmittaa, että tämä on minulle jo kolmas palveluvastaava. Liiketaloutta opiskelevan korviin tämä tuntuu hieman omituiselta ja toisaalta töissä projekteja seuraava puoleni ymmärtää tämän täysin. Eihän tosielämässä kaikki mene kuin oppikirjojen maalailluissa teorioissa. Silti nyt asiakkaana koen, että asiakassuhdettani hieman heitellään vastuuhenkilöltä toiselle. Aina täytyy lähteä tutustumaan ja rakentamaan suhdetta uuteen vastuuhenkilöön, joka hoitaa asioitani.

Toisaalta ymmärrän, että varmasti näissä vaihdoksissa on pyritty ajattelemaan sekä asiakkaitten että rakennuttajan työntekijöiden parasta. Ainakin välillä minusta on tuntunut, että asiakasvastaavien työtaakka on vaikuttanut todella rankalta. Vaikka turhahan minun on spekuloida, mistä syystä tämä vaihdos johtui. Harmittaa vain, sillä tulin niin hyvin juttuun entisen vastaavani kanssa. Hän oli hauska, iloinen, suorasanainen ja reipasluonteinen. Pidin hänestä kovasti.

Ehkäpä tämä tästä taas lähtee porskuttamaan. Itusen olen hämilläni yhden avoimen tarjouksen suhteen, mutta kai minä vain lähetän sen sitten hyväksyttynä uudelle vastaavalleni.

Lykkäystä, jälleen

Tapaaminen asiakasvastaavan kanssa siirtyi jälleen. Hän on edelleen kipeänä. Mitäköhän tästäkin tulee? Deadline raksuttaa koko ajan lähemmäs, eikä silloin kuoletettavista muutostöistä ole vieläkään päästy keskustelemaan. Hmm? Mielenkiintoiseksi menee. Toivottavasti joskus ensi viikolla sitten. Alkujaanhan yhteydenoton piti olla viikolla 39, muistaakseni. Yli kuukausi sitten. Ja minä olin se, joka otti yhteyttä.

Alan käydä kärsimättömäksi.

Aika asiakasvastaavalle

Voi voi, täytynee näköjään skipata yksi määrällisen tutkimuksen luento, jotta pääsen juttelemaan asiakasvastaavan kanssa kotini muutostöistä ja niiden tarpeellisuudesta. Jotenkin minua ei harmita laisinkaan. Joskin voisin käydä piipahtamassa luennon alussa, jos tarkempi aika sen puitteissaan sallii. Lontoon jälkeen sitten heti keskiviikkona pitäisi päästä kuitenkin juttelemaan asioista. Tämähän on kuin terapia-aikaa varaisi.

Kiire ja päätöksien vaikeus

Huh huh, voinpa ensimmäisen kerran sanoa, että tämä on ihan kamalaa. En ole stressannut näin paljon pitkään aikaan. Pelko kaiken pilaamisesta on niin suuri, että illalla ei tunnu saavan unen päästä kiinni.

Kirjoitin nyt asiakasvastaavalle ja toivoin yhteydenottoa ennen Lontoota ja tapaamista ennen deadlinea, jotta saamme puhua muutostöistä yhdessä saman pöydän ääressä. Ehkä tapaaminen selkeyttäisi ajatuksiani hieman. Tällä hetkellä en olisi tekemässä keittiöön mitään muutoksia, mutta en pidä nykyisestäkään pohjasta. Työtaso on pirstottu liiaksi pieniin pätkiin.

On se nyt taas vaikeaa. Päätökset ovat aina, koska niihin sisältyy erottamattomasti myös epäonnistumisen mahdollisuus. Eikä kiire millään muotoa helpota asiaa.

Kokouspöytäkirja ja aikatauluja

Esimieheni passitti minut tänään kesken työpäivän kotiin sairastamaan flunssaani. Olin jo kokonaan ehtinyt unohtaa, että minun pitäisi saada kokouspöytäkirjakin osakkeenostajien kokouksesta, ja tänäänhän se odotti minua postilaatikossa, kun kotiin päin taapersin.

Pöytäkirja sinällään ei sisällä mitään erikoista. Itse olisin ehkä kirjoittanut hieman seikkaperäisemmän pöytäkirjan kokonaisin virkkein ja muotoillut sen muutenkin asiallisemman näköiseksi ja helppolukuisemmaksi. No, kukin tyylillään. Pääasia, että asia käy ilmi.

Saatekirje puolestaan oli rutkasti mielenkiintoisempi. Se aiheutti lieviä sydämentykytyksiä. Materiaalivalintojen takarajat. Edelleenkään ei minuun olla oltu yhteydessä asiakasvastaavan puolesta eikä minulla varsinaisesti mitään hätää olekaan - paitsi että on kohta!

Tarjouspyynnöt saunamuutoksista sekä kantaviin seiniin tai väliseiniin vaikuttavista muutoksista (myös sähkö- ja putkimuutokset!) tulee olla asiakasvastaavalla rappuni kohdalla viimeistään 15.11.2010. Elikäs tuota noin... suunnilleen kuukauden päästä. Tiesin, että näillä asioilla on kiire, mutta että näin kiire - se tuli yllätyksenä. Muutenhan aikaa olisi ihan riittävästi, mutta tässä välissä ehdin viettää viikon Lontoossa, jossa tuskin tulee pohdittua pistorasioiden paikkoja, ja uusi periodikin alkaa koulussa heti Lontoon jälkeen, joten sekin kysyy huomiota ja energiaa. Samoin kuin tanssileirikin. Täytynee tässä alkaa tosissaan pohtia asioita ja värkätä tarjouspyyntöä. Onneksi olen jo aikaisemmin käynyt kirjeenvaihtoa välittäjän ja muutosinsinöörin kanssa, ja jonkinlaiset tarjoukset minulla onkin sähkötöistä.

Toinen todellinen yllätys oli loppujen materiaalivalintojen takaraja: 14.1.2011! Sissus, sehän on ihan justiinsa! Aikaisemmin minun tietoisuuteeni on kantautunut vain ympäripyöreä "sitten joskus keväällä/kesällä 2011". Olen tämän aavistuksen kanssa elänyt ja ollut vielä sen suurempia stressaamatta lattioista, kaakeleista ja kalusteista sun muista. Tämä taitaa tarkoittaa sitä, että on ryhdyttävä kiertelemään liikkeitä ja tutkimaan vaihtoehtoja. Kääks.

Tällaisissa tunnelmissa tällä kertaa. Teki tänään mieli pyörähtää Härmälänrannan kautta kotiin tullessa, mutta kun paikka ei oikein osu matkan varrelle, ei kipeänä viitsinyt lähteä sompailemaan. Nyt mustaviinimarjamehua nassuun ja viltin alle pötkölleen. Illalla voisi sitten katsella niitä sähköjä ja muita akuutteja muutoksia.

Ensimmäistä kertaa tuntuu, että aika loppuu käsiin. Muuttohan on ihan pian!
...vaikka siihen on yli vuosi.

Edit: En saa aikaiseksi kuin syvän ahdistuksen tuijotellessani pohjapiirrosta ja sähkökuvaa. Eniten tökkii keittiö, joka on yksi suuri murheenkryyni. Kunpa tietäisinkin, miten keittiöni järjestyy, niin olisi sähköt ja putketkin helpompi miettiä.

Yhteydenotto?

Asiakasvastaavan piti ottaa minuun yhteyttä tällä viikolla, mutta eipä ole kuulunut. Katson, että tuskin kuuluukaan, kun on perjantai ja toimistoaika on päättynyt yli tunti sitten. Ehkä hän soittelee sitten ensi viikolla sopiakseen sen tapaamisen. Eihän minulla tässä mikään kiire ole, kunhan tämä ei mitenkään ratkaisevasti lykkää tapaamista tai lyhennä jotain päätösaikaani.

Jos nyt voittaisin lotossa sen 7,2 miljoonaa euroa, pohdin aamulla, en tiedä, vaihtaisinko kaksiotani pois. Ehkä kolmioon, niin saisin työhuoneen erikseen. Ehkä rantataloihin. Ehkä vähän ylemmäs. En tiedä. Oikeastaan tällä ajatuksella leikitellessäni huomasin vain, miten kiintynyt jo olen omaan pikku tukikohtaani. Ei yksi ihminen vie määräänsä enempää tilaa. Suuremmassa asunnossa olisi vain autiuden ympäröimä. Vaikka vaatehuone voisi kyllä olla plussaa. Kattoterassilla kasvattaa kunnon viidakkoa. Onneksi en lottoa.

Kuva: Säästötörppöni, johon aina satunnaisesti tyhjennän kolikoita lompakostani. Säästöä se on pienikin säästö. Olen silti iloinen, että tämä ei ole se ainoa oljenkorsi. Motivoiva se on silti.

Kirjattu kirje

Kusti oli polkenut - tai paremminkin kaasutellut - minulle ilmoituksen kirjatusta kirjeestä, joka odottaa ihan vain minua postikonttorin yksinäisyydessä. Viitteistä päätellen se on kutsu osakkeenomistajienkokoukseen. Vihdoinkin tuo kirje siis on tullut. Aloin olla sen suhteen jo hieman kärsimätön. Kokoushan luvattiin pitää syyskuun tienoilla.

Koska olen koko huomisen päivän menossa ja syrjäkylän postimme aukeaa vasta, kun minun pitäisi jo istua kaupungissa markkinointijuridiikan luennolla, täytin ilmoituksen toisella puolella olleen valtakirjalomakkeen ja valtuutin siten isäni kuittaamaan kirjeen. Koska meillä on ollut lieviä konsensusongelmia mitä postisalaisuuteen tulee, painotin, että kyseessä on kirjattu kirje ja toivon sen myös olevan suljettu kirje, kun illalla tulen kotiin.

Uuden kotinne valinnat -kansio

Keskiviikkona soi taas puhelin kesken työpäivän. Kuuntelin vastaajaan jätetyn viestin, ja kiiruhdin Skanskan toimistolle. Olin aamulla typeryyksissäni laittanut jalkaani kävelykengät, jotka kalvoivat kantapääni hetkessä verille. Olin yltä päältä tuskanhiessä ja tukka tuulen tuivertama, kun pääsin perille. Sain materiaalikansion, joka oli elokuun alkuun luvattukin.

Selailin kansiota ja totesin, että valinta tulee olemaan vaikea. Edelleenkään mikään valmiista kokonaisuuksista ei miellytä minua. Onneksi sentään materiaalivaihtoehtoja oli esitelty lisää, ja niiden joukosta on luultavasti mahdollista valita mieleiseni. Ehkä. Tahtoisin nähdä materiaalit livenä, osana jotain kokonaisuutta, jotta voisin varmistua niiden toimivuudesta. Paperisesta kuvastosta on niin vaikea hahmottaa, miltä jokin laatta tai työtaso näyttää ja tuntuu oikeasti. Onneksi materiaaleihin on mahdollisuus tutustua, mutta senkin tahtoisin tehdä rauhassa, en pikavisiittinä odottavien, tarkkailevien silmien alla.

Kai tästä nyt syntyy melkoinen tarjouspyyntö-tarjousrumba. Ainakin saan harjoitusta tarjouspyyntöjen kirjoittamisesta ja tarjousten käsittelemisestä. Huhheijaa. Taitaa tulla tässä lomalla vielä lähtö lattioita ja keittiöitä katselemaan. Välittäjä kun laittoi sähköpostia, että materiaaleihin liittyen otetaan yhteyttä elo-syyskuussa. Varmaankin alustavasti, koska valintojen pitää olla tehtynä keväällä-kesällä 2011 kansion ohjeistuksen mukaan. Katsellaan, katsellaan. Tästä tulee joka tapauksessa jännää. Ja pelottavaa. Valitsenko sittenkin väärin? Tuleeko kodistani sittenkin ruma?

Muistaakseni välittäjä puhui kaupantekotilaisuudessa, että osakkeenomistajienkokouskin olisi tässä joskus elo-syyskuun tienoilla. Hmm, kutsua odotellessa.

Tässä parin viikon lomallani ennen koulun alkua aion kiertää myös kirpputoreja, josko löytäisin itselleni yöpöydän. Äiti aikoinaan puhui, että tahtoisi taas kunnostaa huonekaluja, ja minä laitoin heti tilaukseen yöpöydän ja eteisen lipaston tai pöydän. Toivottavasti puuhastelun yhteydessä vietetään mukavaa äiti-tytäraikaa eikä tapella ja kinastella koko ajan siitä, millaisen pöydän haluan ja mihin nurkkaan sen kodissani sijoitan. Tahtoisin uskoa, että se alkaisi jo pikkuhiljaa onnistua. Toivon mukaan kirppareilla onnistaa ja löydän edes yhden aarteen. Kirpputorivinkkejä? Missä on hyvä huonekalutarjonta Tampereen seudulla?

Nyt Valamossa levännein hermoin ja sieluin voin keskittyä pähkäilemään materiaaleja ja siemailemaan Lintulan luostarin Iltahetki-yrttiteetä Lintulan hunajan kera. Iso kuppi teetä ja sateinen syyskesän ilta. Tulee vain hyvä mieli.

Rauhaisia iltahetkiä yrttiteen parissa.

AsuntoHypoPankki

Eilen pöydällä lojui postin mukanaan tuoma kirjekuori Suomen Hypoteekkiyhdistyksen tytäryhtiöltä, Suomen AsuntoHypoPankilta. Sain onnittelut uuden kodin ostamisen johdosta ja lyhyehkön sepustuksen siitä, mikä AsuntoHypoPankki on ja miksi minun tulisi olla siitä kiinnostunut. Ei varsinaisesti mitään uutta tietoa, mutta onhan postia aina mukava saada. Toki lapuska avarsi käsitystäni AsuntoHypoPankin tarjoamien palveluiden suhteen enkä pidä ollenkaan huonona vaihtoehtona kilpailuttaa asuntolainaani myös AHP:lla.

Helle on niin läkähdyttävä, ettei edes huvita pitää konetta yhtään pitempään auki. Kuuma on ilman koneenkin hönkää.

Kohta se on varmaa

Välittäjä soittelikin lupauksensa mukaan heti tiistaina. Nähdessäni puhelimeni vilkkuvan tuota nimeä keskellä varsin kehnoa työpäivää, tavoistani poiketen vastasin puhelimeen töissä ja vetäydyin tyhjillään olleeseen johtajan toimistoon puhumaan. Työkaverini hapan ilme kertoi kaiken.

Siinä toimistoa edestakaisin mittaillessani sovimme kaupantekotilaisuudesta, joka pidetään juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Kun se oli sovittu, vatsanpohjaan tuntui tipahtavan raskas, puristava möykky: minä oikeasti ostaisin asunnon! Se tunne oli sekoitus jännitystä ja kammoksuttavaa pelkoa. Ensimmäinen ajatus oli: "Miten minä tästä selviän?" Ehkä tämä tästä... Ensimmäinen erä erääntyy maksuun heinäkuun puolivälin kieppeillä. Huh huh.

Ankeanharmaita raha-asioita iloisempiin sfääreihin. Kävin valaistuseksperttini kanssa Sokoksella kiertelemässä valaisinosastolla. Ei siellä varsinaisesti mitään ollut enkä minä vielä mitään haluaisi ostaakaan, kun ei ole asuntoakaan olemassa. Ihastuin kuitenkin suloiseen minimyrskylyhtysarjaan, joka olisi aika hauska parvekkeella tuulisina syysiltoina. Hintakaan ei päätä huimannut, mutta täytyy nyt katsoa, saanko pidäteltyä itseäni. Toinen kaunis ilmestys oli kromattu oksa, jossa kilvan loistivat led-valot ja pienet kristallit (taisivat kyllä olla lasia). Siron huurteinen olemus sopisi loistavasti helmikuisiin pakkaspäiviin oksilla kimmeltävän kuuran seuraksi. Minullehan tuollaiset krumeluurit ovat vähän liikaa, vaikka kauniita ovatkin.

Jos minä jotain lamppuosastolla ymmärsin, niin sen, miten vaikeaa valaisinten valitseminen tulee olemaan. Hyväkin sisustus menee pilalle huonossa valaistuksessa. Hyvällä valaistuksella taas voi pelastaa vähän kehnommankin sisustuksen.

Hyviä uutisia

Kauheassa kiireessä teen tilannepäivityksen. Pitäisi jo nukkumaan mennä, että jaksaisi taas aamulla pompata virkkuna pystyyn tienaamaan neliöitä.

Kiinteistövälittäjä soitti minulle taas tänään ja ilmoitteli keskustelleensa muutosarkkitehdin kanssa toivomistani muutoksista. Hän lupasi lähettää minulle arkkitehdin kommentit ja soitella huomenna uudestaan, kun olen vain ehtinyt niihin perehtyä. Hyviäkin uutisia oli, etten joutunut sittenkään maksumieheksi ovi- ja lukitusmuutosten osalta, mutta niistä lisää ehkä myöhemmin, kun on aikaa kirjoittaa ja ehdin perehtyä asunto-osakeyhtiölakiin. Siinä kun on muutamia mielenkiintoisia kiemuroita mm. vastuukysymyksistä.

Kaiken kaikkiaan tulin hyvälle tuulelle saamastani puhelusta, koska asiat tuntuvat rullaavan sen verran hyvin. Tänään on ollut kertakaikkisen oiva maanantai: ei ollenkaan tyypillinen Karvis-maanantai, jolloin kaikki menee päin mäntyä ja mieli tekee potkaista Oskua. Odottelen välittäjältä taas uutta puhelua huomenissa kuuden kieppeissä. Toivottavasti ehtii soittaa, ennen kuin lukkiudun tanssikoulun ovien taa loppuillaksi tavoittamattomiin.