Evakossa, osa 1

Aika outoa asua taas saman katon alla vanhempien kanssa. Ei niin yhtään omaa rauhaa, ja ruoka vain ilmestyy nenän alle. Todella kummallista. Viikonloppu nyt vielä menee, mutta pitemmän päälle voi alkaa pinnaa kiristää. Lisäksi työmatka monimutkaistui huomattavasti, sillä täältä korvesta ei todellakaan kulje busseja samoin kuin lentotukikohdan pysäkiltä. En tiedä, miten huomenna selviän töihin, kun en voikaan herätä seitsemältä ja vain kävellä pysäkille luottaen siihen, että kyllä siihen aina jokin bussi karauttaa muutaman minuutin sisään. Täältä kun pääsee pois vain pari kertaa tunnissa, parhaimmillaan.

Sain viimeinkin hankittua parvekekalusteet. Muuten parveke on vain teknisesti ottaen parveke; se ei ole sitä sanan syvemmässä merityksessä juuri ollenkaan. Ihan hyväkin, ettei ollut vielä ennen remonttia. Epäilen, että istutuksilleni olisi ainakin käynyt huonosti. Se olisi ollut minun tuuriani.

En ehtinyt asentaa pöydän lasilevyn alle vielä kunnon jarrupaloja silikonista, ja nyt vähän jänskättää, miten
mahtaa lasilevyn käydä, kun pöydälle lastattu kasa tempaistaan toisaalle. Lasilevy kun tuppasi liukumaan ihan yksinkertaista aamiaistakin kattaessa jonkin verran, jos ei ollut varovainen.

Valaisimen sijoittaminen parvekkeen betonilattialle ilman mitään sen kummempaa suojausta vähän ihmetytti. Luulisi, että karkealla betonilla valaisin voi naarmuuntua ja saada vähän kosteuttakin. Tämä kerättiin parempaan talteen ja tuotiin vanhemmille.

Muuten sainkin ihmetellä kylpyhuoneeseen jätettyjä valoja, jotka olivat palaneet siellä perjantai-iltapäivästä asti. Samoin makuuhuoneen tuuletusikkuna oli jätetty auki, ja onneksi suljin sen, sillä suunnatessani takaisin evakkoon alkoi sataa oikein kunnolla ja koko loppupäivän onkin vain satanut iloisesti. Myös keittiön ikkuna oli jätetty auki, mutta koska se aukeaa parvekkeelle, ei sillä ole niin väliä sateen kannalta. Ilmeisesti kämpässä on ollut melko kuuma, kun ikkunat on tarvinnut avata. Ihan fiksuakin, sillä lämpiminä päivinä länteen antava asunto kyllä lämpiää ihan kiitettävästi, ja jos luukussani touhuaa parikin äijää remonttitamineissa, niin kyllä siellä kuuma tulee.

Kävin taas kuolaamassa Bauhausissa ihania liuskekivijäljitelmäkukkaruukkuja. Tällä kertaa mukaan tarttui kuitenkin vain kasa lautoja parvekkeen lattiaa varten. Vaikka betonia kuinka pidettäisiin puutarhan trendimateriaalina, niin minä en siitä paljaan jalan alla pidä. Hipelöityä tuli myös tyynyjä ja sen sellaista mukavaa pehmeää. Jotenkin alan hiljalleen uskoa, että ehkä minä vielä pääsen tänä kesänä parvekkeelleni. Onneksi olen enemmän tunnelmallisia syysihmisiä myös parveke-elämän suhteen. Vaikka kyllä kesäisen aamiaisen nauttiminen parvekkeella vain oli poikaa tällä viikolla, kun kerrankin tuli herättyä ajoissa työaamuna viime minuutin sijaan.

Mitään remonttiin tulee, niin tällä hetkellä aika-arvioni on 2-3 viikkoa. Hei hei siis juhannusjuhlille.

Tyttö ja valkoinen laatikko

Kävin keskiviikkona katsomassa tulevaa kotiani. Se toi mukanaan yllätyksiä ja odottavaa jännitystä: mistä tästä vielä tulee? Oli omituista kävellä fyysisesti olemassa olevaan paikkaan, valkoiseen laatikkoon, josta tulisi kotini. Se tuntui niin tutulta, aivan kuin olisin käynyt siellä monta kertaa ennemminkin. Ja olinhan minä, malttamattomissa ajatuksissani. Oikeastaan paikassa ei ollut minulle mitään uutta. Siinä se vain oli.

Toki pikkuisessa päässäni mittasuhteet olivat hieman eläneet omiaan, ja 58 neliötä oli aavistuksen pienempi kuin olin kuvitellut. Luulen tämän pienuusvaikutelman johtuneen olo- ja makuuhuoneen kapeudesta: olin kuvitellut huoneet ehkä hieman leveämmiksi. Missään katastrofaalisessa harhakuvitelmassa en ollut onneksi elänyt, mutta jotkin sisustusratkaisut täytynee laittaa tarkemman tarkastelun alle ja sovellettaviksi.

Onnekseni parveke oli suurempi kuin olin osannut odottaa. Katsellessani keittiön ikkunasta likaisen suojamuovin läpi parvekkeelleni olin tyytyväinen tulevaan keitaaseeni. Sinne mahtuisi ainakin vähän kukkiakin. ehkä enemmänkin kaikenlaista, jos olisi vain kekseliäs ja käyttäisi mielikuvitustaan.

Jep, kävin kotona ja kyllä siitä vielä oikea koti tulee. Kuukauden päästä pääsee taas katsomaan. Silloin pitäisi olla valkoisessa laatikossa jotain muutakin kuin pelkkää valkoista, valkoista kaikkialla.

Koeviljelmä pystytetty

Käydessäni viime syksynä Sotkamossa ekologiystävääni tapaamassa ihastuin valkoisiin mansikoihin, jotka vielä syyskuun lopullakin puskivat runsasta ja mehukasta satoa niinkin pohjoisissa olosuhteissa. Marjat olivat melko pieniä ja maistuivat metsämansikoilta. Keräsin marjoja pienen pakastepussillisen, kiikutin kotiin ja lykkäsin pakastimeen odottamaan kevättä. Nyt oli viimein aika kaivaa mansikat pakkasesta ja puuhata pystyyn pieni koeviljelmä.

Eilen istuskelin kylpyhuoneen lattialla kylvämässä mansikoitani. En ole koskaan ennen kasvattanut mansikoita siemenestä, en varsinkaan pakastetusta mansikkamössöstä. Päätin edetä luovuudella ja rohkeudella ja mietin, miten asia luonnossa hoituisi. Otin jostain kaapin perukoille eksyneen laatikon, kippasin pohjalle vähän multaa ja päälle turvetta. Sitten vain pursottelin muusin pussista turpeeseen tekemiini vakoihin - kas näin!

Hieman tasoittelin mössöpaakkuja ja peitin vaot kevyesti turpeella. En kastellut, koska marjamössö itsessään oli jo niin kosteaa, enkä halua, että viljelmäni homehtuu. Kannoin iloisen kaoottisen koeviljelmäni olohuoneen ikkunan alle sivupöydälle aurinkoa ottamaan. Hieman jäi arveluttamaan, mitä mansikoistani tulee, mutta ekologiystäväni rauhoitteli, että heilläkin tutkimusasemalla oli agrologi unohtanut mansikat moneksi viikoksi ja ne olivat homehtuneet, kärsineet kuivuudesta ja kaikesta mahdollisesta ja silti pukanneet iloisesti tainta. Toivottavasti minullakin käy yhtä hyvä tuuri.

Tänä kesänä toivon saavani aikaiseksi edes taimia. Ei sadolla niin väliä. Tahdon vain taimet, jotta voin sitten ensi kesänä istuttaa ne parvekkeelleni ja nauttia empiirisistä mansikoista. 

Chillejä tassunaulakoita

Kun olin jo luopunut toivosta koskaan jäljittää elämäni naulakkoa, se lähes kirjaimellisesti kolahti postiluukusta maailmaani. Joskin kyseessä ei ollut minun postiluukkuni vaan Tunan, joka tänään minulle asiaa touhotti ja esitteli Hullujen Päivien kuvastoa. Siellähän se komeili: Maze Interiorin Crown Hanger. Hyllyversiota en valitettavasti enää edes Mazen kuvastosta löytänyt.

Crown Hanger © Maze Interior AB

Hullujen Päivien sekä Mazen kuvastosta bongasin myös samaan sarjaan kuuluvan Branchin, joka voisi oikein hyvin sopia eteiseeni takkinaulakoksi. Se jatkaisi myös mukavasti samaa ripustinlinjaa Crown Hangerin alias tassunaulakon kanssa. Ongelmaksi saattaa muodostua eteiseni seinäpinta-alan vähäisyys: oksalle voisi olla vaikea löytää sopivaa paikkaa. Toisaalta kai siitä voisi aina saada parvekkeelle kiemurtelutuen kukalle.

Branch © Maze Interior AB

Aamukin alkoi mukavasti, kun Aamulehdessä esiteltiin parveke-elämää neljän parvekesuunnitelman kautta. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat tehneet parvekesuunnitelmia Tampereen asuntomessuille, jos nyt muistan oikein. Sain hauskoja ideoita omaa parvekettani ajatellen, ja samalla ihmettelin, että nykyään parvekkeisiinkin ollaan valmiita panostamaan niin paljon. Suunnitelmat kun näyttivät lähinnä omakotitalojen terasseilta ja puutarhoilta pienoiskoossa kaikkine kivikäytävineen, sohvaryhmineen ja suihkulähteineen. Minun parvekkeelleni eivät taida sellaiset viritelmät mahtua, mutta eiköhän siitä varsin viihtyisä keidas kuitenkin luovuudella ja näpsäkkyydellä luoda.

Ai niin, torstaisen palkkapäivän kunniaksi kävin kantamassa Lamborghinille kotiin kaveriksi Kaaharin, saman sarjan sähkövatkaimen. Chilliys sen kuin leviää keittiössäni.

Keittiöni Kaahari, OBH Nordica Chilli Hand Mixer

Kaaharin tuotetiedoista napattua: "Käynnistyskytkin: On" Olen helpottunut, saan siis sähkövatkaimen päällekin tarvittaessa. Ei tarvitse käsin sotkea.

Parvekepuutarha

Löysin Blogilistan kautta vallan viehättävän parvekepuutarhurointiprojektia seuraavan blogin nimeltä Mimosan Kasvihuone. Ihastuin oikopäätä kirjoittajan kirjoitustyyliin, jossa tunnistin jossain määrin itseni. Viimeinen niitti oli ehdottomasti kasvien nimeäminen ja niiden kasvun humoristinen kuvailu kuin suurena tosi-tv:n selviytymiskilpailuna, ja blogi oli pakko nostaa Tukikohdan luettavien joukkoon. Päivityksiä ei blogissa ole ollut sitten 2007 syyskuun, mikä on hyvin, hyvin harmillista, mutta blogi kertoo yhden vaiheikkaan kasvukauden tarinan lasitetun parvekkeen kasviyhdyskunnasta. Tätä olisin lukenut mielelläni lisääkin, ja toivottavasti kirjoittaja on yhä viherharrastuksensa parissa. Olisi kiinnostanut tietää, mitä vihdoin ja viimein taimiksi kasvaneille mansikoille tapahtui seuraavassa jaksossa.

En tiennytkään, millainen tuuri minua potkaisi, kun vietin viikonlopun Sotkamossa lähes autiolla, koeviljelmien ympäröimällä tutkimusasemalla keskellä ei-mitään. Olin pelloista, kasvipenkeistä ja ympärille laajana levittäytyvästä luonnosta lähes yhtä iloinen kuin mukana ollut nelikuinen koiranpentu, joka kirmaili ja pomppi kuin sähköiskun saaneena ympäriinsä. Ekologiystäväni perehdytti meidän pienen seurueemme monen herkullisen maanantimen saloihin. Tutuiksi tulivat muun muassa valkoiset mansikat sekä punaiset, keltaiset ja valkoiset porkkanat, eri vadelmalajikkeet sun muut. Vielä tähän aikaankin, kesän jo kadotessa syksyn syleilyyn, mansikat, herukat, vadelmat, karviaiset ja kumppanit puskivat mehukasta satoa. Minä olin kuin Liisa Ihmemaassa. "Tahtoo tämän kaiken mukaan!" pieni ääni päässäni hihkui onnellisena. Olisin voinut kökkiä pellossa varmaan tuntitolkulla, jos olisi ollut jotain muutakin tekemistä kuin verottaa suojarivistöjen satoa.

Mukaani sainkin jotain tuosta ihmeellisestä paikasta: pienen pussillisen valkoisia mansikoita, jotka muussautuivat kuuden tunnin junamatkan aikana varsin tehokkaasti ällöttäväksi mössöksi laukussani. Se ei haitannut kuitenkaan yhtään, sillä marjojen olikin tarkoitus päätyä suorinta kyytiä pakastimeen odottamaan ensi kevättä. Kun aurinko vihdoin murtautuu kaamoksen vankilasta ja antaa keväälle voimaa, minä kaivan mansikkamössöni pakastimesta ja kylvän sen ystäväni ohjeiden mukaan turpeeseen itämään. Sato-odotukseni ensimmäiseltä vuodelta ovat olemattomat; toivon vain, että siemenet säilyisivät talven yli ja puskisivat turpeesta kesän aikana edes muutaman taimen, jonka siirtää sitten seuraavana kesänä parvekkeelleni mansikoita kantamaan. Tuolloin tavoitteet sadon suhteen ovat jo olemassa, sillä kehuihan ystäväni tätä runsassatoiseksi lajikkeeksi, joka tekee satoa aina alkukesästä syksyn kynnykselle asti - ja näemmä vähän ylikin. Sitä paitsi valkoiset mansikat ovat todella hyviä!

Täytyy vain toivoa, ettei kukaan heitä mansikoitani pois ennen kevättä. Laitoin kyllä niihin lapun, että kyseessä on valkoinen koemansikkani ensi kevään kylvöä varten - "Älä koske!"

Syksyn punahattuiset herrat Sotkamossa.

Sadonkorjuuta ryytimaalla

Kesä alkaa olla siinä vaiheessa, että kasvimaa pursuilee yli äyräidensä. Oli aika nostaa sipulit maasta ja katsastaa sato. Sipulien kukat keräsivät puoleensa ällistyttävän määrän pörriäisiä, jotka lähes maanisen lailla hyörivät kukkien kimpussa. Mahtavatko sipulinkukat todella tuoksua niin hyvältä? Joka tapauksessa sipuleita niputtaessani ja pyykkinarulle kuivamaan nostaessani mietin, että tästä kaikesta minun pitää luopua, kun jätän vehreän kotipihan taakseni ja vaihdan sen pieneen parvekekoppiin. Hieman haikea oli olo. Onneksi tämä ei ole sentään viimeinen kesä, ja olen aina tervetullut möyrimään äidin ryytimaalle sydämeni kyllyydestä.

Mietin yhä kuumeisesti, mitä saisin parvekkeelleni kasvamaan. Aina parempi, jos sen voi syksyllä - tai mikseipä jo kesälläkin - syödä pois. Yrttejä tulee ehdottomasti, mutta mitä mahtaisivat sanoa tomaatit, sipulit tai kurpitsat parvekeasumisesta? Voisivat ruukuissaan olla ihmeissään.

Aurinkoisen päivän piristykseksi pari kuvaa tämän vuoden saaliista, jo korjatusta tai vasta kypsyvästä.

Punasipulimöllyköitä.

Tomaatteja.

Haaveita parveketyynyistä

Minuun on iskenyt käsittämätön käsityöinnostus. Tänään olen vain kuolannut erilaisia kirjontamalleja ja alkanut haaveilla parvekkeen sisustamisesta. Tyynyt kuuluvat ehdottomasti parvekkeelle, ja kun ne siellä ovat suojassa lasien takana, niin mikä estäisi minua kirjomasta muutaman (jos nyt ensin yhdenkin) tyynynpäällisen? Voihan nuo kallisarvoiset tyynyt laittaa sitten tarpeen tullen suojaan vaikka arkkuun/laatikkoon. Parvekkeestani kuitenkin tulee lämmin ja pehmoinen paikka syysiltojen ihmettelemiseen.