Kaunista kotia odotellessa

Aamulla heräsin sekä raskaisiin hengitysvaikeuksiin että täydelliseen lattiakriisiin. Hain tukea matto-valaisinasiantuntijaltani, joka onnekseni kunnon ystävän tavoin neuvoi minua luottamaan vaistooni ja rauhoitteli.

On vaikeaa olla nainen, koska mieli muuttuu koko ajan. Mikä eilen vielä oli selvä juttu, oli tänään kaikkea muuta. Niinpä valkoiset keittiökaapit saivat kaverikseen rosterikoneiden sijaan valkoiset koneet ja pähkinänvärisen laminaattitason. Koska Tammi Granite oli luonnossa todella kaukana kaakaonruskeasta / pehmeästä rusehtavanharmaasta. Todellisuudessa kyseinen parketti oli hyvin kylmäsävyinen tummanharmaa. Se ei kutsunut loikomaan. Muidenkin muutostyökustannusten laskiessa totesin, että rohkeasti vain pähkinäparketti tammen tilalle.

Tiivistetysti: Hyvin pelkistettyä linjaa, ei tehosteseiniä, sillä niitä voi maalata itse jälkikäteenkin. Keittiössä tasaiset, mattavalkoiset ovet kantikkaalla teräksenvärisellä vetimellä, välitilan laatoitus valkoinen Plaqueta 10x30cm vaakaan. Kylppärissä seinälaattoina korkeakiiltoinen, valkoinen Blanco Brillo 20x30cm vaakaan ja lattiassa matta, harmaa Sicily Grey 10x10cm. Komerot keittiökaappien tavoin tavallista mattavalkoista samanlaisella rivalla (itse haluaisin kyllä pähkinäiset komerot, mutta se olisi mennyt tässä vaiheessa niin vaikeaksi, että katsoin parhaaksi siirtää ovien vaihtamisen tuonnemmaksi). Siis melko ajatonta, tylsää ja yksinkertaista, mutta ennen kaikkea muunneltavaa.

Kylppärin ja saunan lattiassa Sicily Grey 10x10cm

Kaikki muukin siis meni hyvin, valinnat saatiin pakettiin ja asiakasvastaavan kanssa oli taas todella kiva jutella, vaikka puhuminen minulle olikin ajoittain hieman haasteellista. Kotiin tulin tyytyväisenä valintoihini ja levollisena, kaunista kotia odotellen. Sain kaikessa rauhassa kaivautua lepäämään loppupäiväksi vilttien alle.

Nyt myöhemmin illalla mieleeni heräsi muuan epäilys. Asiakasvastaavalla ei ollut näyttää minulle Upofloorin Pähkinä Selectiä. Hän näytti jonkin toisen toimittajan pähkinäparkettia, joka oli hieman tasaisempi ja sävyisämmän ruskea, ei noin eläväinen ja voimakas kuin Upofloorin. Minä ihastuin siihen. Toisaalta, kun tutkin parkettia Floor Designerilla, ei se näytä yhtään pöhkömmältä.

Upofloor Pähkinä Select 3-sauva.

Ei kai auta kuin yrittää olla jännittämättä, tuleeko sieltä jotain niinkin rauhallista ja kaunista kuin yllä vai kohtaanko oven avatessani jotain sellaista kuin alla. Kyseessä on sama parketti. Alemman kuvan alta linkistä pääsee Pähkinä Selectin tuotesivulle, jolla on kolme kuvaa, joissa kaikissa parketti on aivan erinäköinen ja eroaa selvästi myös yllä olevasta kuvasta, jossa se on kerrassaan upean kaunis ja seesteinen. Toivon kovasti, että parkettini olisi kuin ylemmässä kuvassa, koska se antaisi niin hyvin tilaa ja mahdollisuuksia myös erilaisille sisustusvaihtoehdoille.

Melko hurja viidakkomeininki, Upofloor Pähkinä Select 3-sauva

Jäätyäni istuskelemaan toimiston aulaan odottamaan sovittua kyytiä kuulin, kuinka muutaman naisen ryhmä tutki Tampereen karttaa englanniksi. Ilmeisesti Tamperetta esiteltiin englanninkieliselle naiselle, mitä hän sitten ikinä toimistolla toimittikaan. Ilokseni hän sattui kysymään "vihreästä alueesta rannalla" ja toiset kaksi naista esittelivät hänelle heti auliisti Härmälänrantaa, johon vieras ihastui selvästi. Kehui viehättäväksi ja kauniiksi. Näytti kuulemma todella hienolta ja miellyttävältä. Kyseli, näkeekö rannasta vastarannalle, ja ihasteli toisella rannalla näkyvää kaupunkisilhuettia ja tuumi, että kaupungin valot mahtavat näyttää kauniilta. Istuin siinä hiljaa itsekseni lukemassa Härmälänrannan esitteitä ja olin vilpittömän onnellinen, että minulla on pian asunto tuolta hauskalta alueelta, joka jotenkin sopii minulle ja luonteeseeni kuin nappi nenään.

Samaan aikaan toisella puolen lahtea

Seikkailin viime viikolla ystäväni ja kamerani kanssa toisella puolella lahtea. Härmälänranta piippuineen ja nostokurkineen jäi poukaman toiselle puolelle. Me samoilimme Hatanpään kartanon puistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa, missä ruska hiipi vaivihkaa lehvästöissä.

Valoa ja varjoja kartanon puiston rannassa.

Rannan partaalla.

Oli puistikon keskellä pikkuinen mökki...

...ja vähän isompi torppa.

Kutsu puiden siimekseen.

Kainosti piilossa katseilta.

Se on syksy nyt.

Kartano ja sen ruusutarha.

Käy, neito, ruusutarhoihini. Huku huumaaviin tuoksuihin.

Viattomat sinisilmät.

Omppuköynnöksiä? Mistä näitä saa?

Kesäkahvila vaahteran katveessa.

Loimotus.

Alla kirsikkapuun

Hopeasade sillalla

Punaisena julistamme syksyä.

Alppiruusujen kunniakuja

Tervetuloa Japaniin!

Kivikkopuutarhan kätköissä

Heleitä hetkiä

Hetki, jona unelmat toteutuvat.

Lumpukkalätäkkö

Jäävät taakse jylhät kotikonnut.

Paikallinen ankkalampi
a.k.a "Anna pullaa tai kuole!" -vyöhyke.

Berliozan lempipaikka puistossa

Piilopaikka kultainen, kotikolo suojainen keskellä kukkien.

Vastakohdat täydentävät toisiaan.
Jotkut pitävät vielä pintansa syksyä vastaan.

Yhdessä olemme monet syksyt nähneet, ystäväiseni.

Kurrella jäi lounas kesken.

Jälleen uutisellista

Tänäänkin Aamulehdessä kirjoitettiin Härmälänrannasta. Harmi vain, etten löytänyt kyseistä artikkelia ainakaan vielä Aamulehden sivuilta. Pariin taloon on valettu pohja, ei kylläkään minun torppaani. Pääasia, että jotain kuitenkin tapahtuu. Hieman jutussa valiteltiin, että työt ovat myöhässä ja enemmän on luvattu kuin tehty. Muun muassa jalkakäytävien tilaa surkuttelivat pari Satamawoudin asukasta. Hyvä vain, että asioista huomautetaan, niin ehkä jotain tapahtuukin. Toivottavasti piakkoin pohjaa tehdään minunkin kotiini.

Morossa kuitenkin oli juttu rannan historiasta. Kiehtovaa. Olisin niin riemuissani, jos alue kunnostettaisiin jonkinlaiseksi puistoalueeksi pahaisesta pusikosta. On harmillista, että paikalliset aina unohtavat kotinurkkiensa historian, koska "ainahan tuo tuossa on ollut, ei se kai mikään erikoinen juttu ole, romukasa". Tampereella on paljon kaunista historiaa, mutta harvoin sitä jaksetaan nostaa esille.

Näin Moro meille kertoo:
Härmälän ranta oli ennen mahtiperheiden kesäparatiisi

Taas uutisissa

Noh, noh! Kylläpäs sitä nyt on Härmälänranta uutisissa. Ensin järveen tuupattu urheiluauto ja nyt spekulaatiota tulevaisuudesta.

Aamulehti kertoo: Cargotec saattaa muuttaa pois Härmälästä

"Saattaa muuttaa"? Minulle on sanottu, että muuttaa. No, minua ei tuo tehdasalue varsinaisesti häiritse ja toisaalta uskon vakaasti, että ajan myötä, niin valitettavaa kuin se onkin, Härmälän tehdasalue katoaa asuintalojen tieltä. Mutta jäähän se kuitenkin historiaan eikä kukaan sitä sieltä muistoista ota pois. Lisäksi alueella on paljon suojeltavia rakennuksia, jotka on jätettävä maisemaan jälkipolville kertomaan tarinaansa. Muutos on väistämätöntä. Ei kukaan enää räyhää, että alue olisi aikoinaan pitänyt jättää lentovarikoksi ja toimintaa jatkaa, kun tehdas tuli kulmille.

PS. Lehtijutun kuvasta paikallistin omenatarhankin. Siellä se on punaisen ja keltaisen alueen mutkassa edustustalon nurkalla. 

Rauhaisaa idylliä?

Sain tänään pidätellä aamupuuroista epäuskon tyrskähdystä, kun luin Aamulehteä ennen töihin lähtöä. Härmälänranta ja Härmälänsaari olivat päässeet otsikoihin. Eivät tokikaan rakennettavana "rentona rantakaupunginosana" vaan lähinnä hieman kyseenalaisten tyyppien hengailureviirinä. Venesataman rampilta oltiin lykätty veteen punainen Toyota Supra -urheiluauto siirtokilvissä, lasi rikki. Aamu-uimarit olivat sen sitten löytäneet aalloista pilkistävän antennin ansiosta.

Aamulehden juttu aiheesta: Uimarit löysivät järvestä urheiluauton Härmälässä - poliisi etsii omistajaa

On se mukavaa, että on rauhallista aluetta. Kunhan lykkivät autojaan järveen ilman ihmisiä ja hiljaa, jotta minä saan nukkua... Vaikka kyllähän tuollainen pikkuinen saari varmasti on suosittu riekkumispaikka varsinkin näin kesäisin ja kera kuuluisan pussikaljan. Valitettavasti. Ehkä se siitä rauhoittuu, kun alue rakennetaan ja rantaan muuttaa väkeä.

Ehkä minun pitää vain maalaistyttönä tottua ajatukseen, että sellaista se sitten on kaupungissa. Kyllähän minua jo peloteltiin, että kuolaavat, kalmankalpeat hullut kroolaavat pakkopaidanriekaleissa järven yli ja kiipeävät syksyisen aamuyön koleina, utuisina tunteina parvekkeelleni, tunkeutuvat sisään ja äänettömästi ilmestyvät taakseni märkinä ja riutuneina tuijottamaan. Hienoa, minulla on siis jo oma mörkö tai muutama odottamassa, että hankin sängyn, jonka alle ne voivat majoittua, kun muutan luukkuuni.

Mansikkaviineri ja pari tuntia

Töissä aloin käydä levottomaksi siinä kahden maissa, kun tiesin, että lähteä pitäisi hieman ennen kolmea. Esiintymistä en jännitä, mutta kaikkea muuta mahdollista kyllä: sain ravata koko päivän vessassa.

Aurinko vyöryi kuumana päälleni, kun singahdin viilennetystä toimistosta vapaaseen ilmaan. Taivas oli heleän sininen eikä pilviä näkynyt missään. Ensin hymyilytti, sitten kuumuus muuttui tuskalliseksi, ja olin viimein kiitollinen, kun pääsin rakennusten varjoon ja rakennuttajan toimiston ovista sisään.

Välittäjä tuli minua aulaan vastaan, kättelimme ja siirryimme syömään mansikkaviinerit neukkarin puolelle. Juttelimme niitä näitä, ja jouduin itse asiassa kärsimättömyyttäni kysymään, milloin pääsisimme oikein asiaan. Niin se sitten vihdoin alkoi: kaikkien kaupantekoon liittyvien asiakirjojen kahlaaminen. Mapillinen papereita näyttää ja kuulostaa ehkä pelottavalta, mutta on kaikkea muuta. Ei edes pitkäveteistä tai ehkä minulla on sen suhteen kieroutunut tradenomin mielenlaatu, sillä lähestulkoon nautin sopimusteksteistä, pykälistä ja ehdoista. Minua lähinnä harmitti, ettei minun edes oletettu lukevan niitä kaikkia papereita tarkasti läpi. Pyysin kyllä kopioita tarkempaa tutustumista varten, ja välittäjä lupasi ne minulle toimittaakin. Lisäksi ajattelin tutustua asunto-osakeyhtiölakiin, jota välittäjä niin kovasti väitti monimutkaiseksi.

Mielenkiintoisen parituntisen jälkeen tultiin siihen vaiheeseen, että oli aika ottaa kynä kauniiseen käteen ja jakaa nimikirjoituksia papereihin. Minua hieman hirvitti sutaista allekirjoitukseni, kun en ollut saanut lukea kaikkia papereita pilkuntarkasti läpi kaikessa rauhassa. Välittäjä oli kuitenkin selostanut kaiken sen verran selkeästi ja ymmärrettävästi sekä vakuuttanut, ettei kukaan oletakaan, että olisin lukenut ne kaikki mapin paperit läpi ja opetellut ulkoa, että uskalsin nimeni kirjoittaa.

Ei siinä sitten ollutkaan mitään sen ihmeellisempää. Koko kaupantekotilaisuuden ajan olin ihan rauhallinen, minua ei edes jännittänyt. Jännitys jäi kai sinne työpaikan portaisiin tai viimeistään ulos, kun astuin sisään rakennuttajan toimistolle. Eikä olo ollut sen kummoisempi sittenkään, kun minulle ojennettiin kansio asiakirjoineen ja kaupantekijäislahjana HeiRolin suola- ja pippurimyllyt. Siinä sitä sitten oltiin, käteltiin ja kiiteltiin, lausuttiin hyvät kesät ja lomat ja toivoteltiin kuulumisiin.

Osakkeenomistajien kokous onkin sitten elo-syyskuussa. Mielenkiintoista. Näkee tulevia naapureitaan. Kyttääjien riemujuhlaa... Sitä ennen pitäisi saada Oman kodin valinnat -kansio, jossa on enemmän infoa muutostöistä ja materiaalivalinnoista sekä niiden aikatauluista. Heinäkuu taitaa olla melko hiljaista aikaa, mutta tapahtuu sitä kesälläkin, ihme kyllä.

Sain siinä kaupantekotilaisuudessa myös tietää, että asuntoalueen reunalla on vanha omenapuutarha, joka on aikoinaan ilmeisesti kuulunut jollekin rannan valitettavasti tuhotuista huviloista. Siellä on säilynyt teollisuusalueen liepeillä kaikki nämä vuodet. Kuulostaisiko keväinen huviretki omenankukkien katveessa hyvältä? Muutan keskelle satumaisia piknik-paikkoja! Omenatarha, Hatanpään kartanon kasvitieteellinen puutarha ja ruusutarha, Härmälänsaari nuotiopaikkoineen...

Kaupantekijäiskahvit on nyt juotu äidin ja mummun kanssa. En vieläkään aio kertoa muulle suvulle. Täytyy vähän odottaa, että tilanne rauhoittuu tädin putkiremontin ympärillä. Kaikki touhottavat sitä niin kovasti (ja syystä, onhan siitä saanut yksi jos toinenkin pahemmanlaatuisen päänsäryn). Eikä muutenkaan niin kiire ole kertoa. En minä oikeastaan tiedä, haluankokaan minä kertoa. Mikä hätä tässä nyt muka on... Puolitoista vuotta joudun itsekin odottamaan. Kärsivällisyyttä tämä kasvattaa, jos ei muuta.

Vinkki tupaantulijaisvieraille: ei maustemyllyjä, niitä on jo kaksi paria.

Valokuvausretki Tsernobyliin

Olisi ehkä ollut järkevämpää kirjoittaa ensin vaikka alueesta tarkemmin tai perehtyä sen jännittävään historiaan, mutta koska olen luonteeltani malttamaton, pidän kauniista asioista ja tahdon nähdä, miten kotini rakentuu vaihe vaiheelta, jaan mieluummin valokuvausretkeni tuleville kotikulmilleni. Kuvat ovat helatorstain satoa, ja sen jälkeen on tontille puskenut auringonkeltaisia kukkasaarekkeita, joista pidän kovasti. Harmi vain, että ne jyrätään viimeistään elokuussa, kun maanmuokkaustyöt alkavat, ja tuskin kukkasia enää sen koommin tontilla nähdään, kun siihen talo läjäytetään.

Mutta aloitetaan ensin retkellä luonnonhelmaan rannan järvi- ja saarimaisemiin. Tarkkasilmäinen voi mahdollisesti bongata Ratinan stadionin, Näsinneulan ja Viikinsaaren laivalaiturin. Sää ei ollut se aivan kirkkain, joten näkyvyyskin jäi vähän heikommanlaiseksi. Varmasti tulen kuitenkin viettämään vielä hetkiä kuvaten rantoja jonain kauniina ja kirkkaana päivänä, jolloin voin sitten esitellä noita vettentakaisia nähtävyyksiä.

Tässä kuitenkin rannan pieni venesatama.

Pienen Härmälänsaaren nuotiopaikkoineen mantereeseen yhdistää sympaattinen puusilta.

Lempipaikkani Härmälänsaaressa. Ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Miten viehättävä pieni polku ja tunnelmallinen (ja umpilaho) kaide käkkyräpuun kupeessa. Vaikka kaide on kuin tehty nojailemiseen ja järvituulen haistelemiseen, sitä kohti ei parane edes hengittää. Erehdyin koskettamaan sitä, ja tuokin hellä ele sain sen natisemaan ja kallistumaan lahonneisuuttaan. Kaunis se on siitä huolimatta, omalla ränsistyneellä tavallaan.

Rentukatkin kukkivat jo ensimmäisten lämminten päivien kunniaksi.

Samainen kaide alhaalta käsin. Rinne houkutteli kiipeilemään mitä suurimmissa määrin, mutta kameraa kanniskellen en tahtonut lähteä kokeilemaan. Sopii roomeon huhuilla heilalleen.

Näkymiä sillalta vastarannalle. Pyynikinharjua, Näsinneulaa ja Ratinaa ja hiirenkorvalle puskenut kesää enteilevä koivu.

Lisää rantakoivuja ja vettä.

Lentotukikohdan urheilukeskus eli tenniskenttä, joka äärimmäisen huonosti erottuu kuvasta. En uskaltanut mennä kuvaamaan lähempää, sillä kentällä oli joku huoltomies massakenttää tasoittamassa jyrän kanssa. Olisi vielä jyrännyt minutkin ja ryöstänyt kamerani. Ja ei sillä, että minä pelaisin tennistä, mutta kenttä nyt ainakin on sitten naapurissa...

Alueen ensimmäinen valmis talo, Satamavouti. Aivan rannassa, hinnat pilvissä - järvinäköalojen vuoksi tietenkin. Kuraisen lammikon täplittämälle nurmikentälle olisi tarkoitus ilmeisesti rakentaa lisää ökypistetaloja. Itse olisin pitänyt enemmän nurmikentästä ja kukkaistutuksista, mutta raha se tässä maailmassa puhuu ja sanelee. Kuvassa myös vanha piippu, jonka historiaa en vielä tiedä, mutta josta aion ottaa selvää. Piippu on suojelukohde, joten se tulee jäämään maisemaan kunnollisen kunnostuksen kera. Siihen on myös suunniteltu jonkinlaista toimintaa. Itse puhuisin pikkuisen vohvelikahvilan puolesta.

Vihdoin sitä aitoa Tsernobyl-tunnelmaa! Tuleva kotikatuni. Kuolevan teollisuusalueen viimeiset henkäykset ennen purkutuomion täytäntöönpanoa.

Käsittääkseni kukkulan päällä oleva rakennus on piipun tavoin suojelukohde. Monttuun rakennetaan pistetalo tai pari vuokrataloiksi, kovaa rahaa pelissä.

Vanha lentovarikkokin jää funkkistyyleineen tuomaan oman mausteensa alueen erikoiseen ilmeeseen. Kunnostuksen jälkeen tilaan suunnitellaan erilaista toimintaa, monitoimitiloista on ollut puhetta markkinointimateriaaleissa. Kunhan vain ostaja löytyisi...

Kalmarin vanha päärakennuskin saa uuden viran teollisuuden siirryttyä alueelta mm. Puolaan.

Sisu-aukio ja Berliozan tukikohdan pieni Potkuripoika, joka lienee sukua Brysselin Manneken Pisille. Potkuripoika on Unto Hietasen pronssinen muistomerkki ensimmäiselle tehdylle suomalaiselle moottorilentoyritykselle.

Potkuripojan vieressä komeilee Viima VI-1, josta kyltissä kerrotaan seuraavasti:

Parvekkeeni tienoilta otettu valokuva, joskin parvekkeeni on luonnollisesti toisella puolella katua. Parvekkeelleni siis näkyy sopivasti pala suomalaista ilmailuhistoriaa.

Ja sitten itse kruununjalokivi: tälle tontille minun kotini rakennetaan noin seitsemänkymmenen muun kodin kanssa. Jäljen voisi olettaa olevan suunnilleen samanlaista kuin aiemmin esitellyssä Satamavoudissa. Tätä kulmausta siis kytätään seuraavat 18 kuukautta. Kuten ystäväni ja luotettuni totesikin: "Käyt siellä ravaamassa ja touhotat, että nyt on jo tukirakenteet pystyssä toiseen kerrokseen asti!"