Käydessäni viime syksynä Sotkamossa ekologiystävääni tapaamassa ihastuin valkoisiin mansikoihin, jotka vielä syyskuun lopullakin puskivat runsasta ja mehukasta satoa niinkin pohjoisissa olosuhteissa. Marjat olivat melko pieniä ja maistuivat metsämansikoilta. Keräsin marjoja pienen pakastepussillisen, kiikutin kotiin ja lykkäsin pakastimeen odottamaan kevättä. Nyt oli viimein aika kaivaa mansikat pakkasesta ja puuhata pystyyn pieni koeviljelmä.
Eilen istuskelin kylpyhuoneen lattialla kylvämässä mansikoitani. En ole koskaan ennen kasvattanut mansikoita siemenestä, en varsinkaan pakastetusta mansikkamössöstä. Päätin edetä luovuudella ja rohkeudella ja mietin, miten asia luonnossa hoituisi. Otin jostain kaapin perukoille eksyneen laatikon, kippasin pohjalle vähän multaa ja päälle turvetta. Sitten vain pursottelin muusin pussista turpeeseen tekemiini vakoihin - kas näin!
Hieman tasoittelin mössöpaakkuja ja peitin vaot kevyesti turpeella. En kastellut, koska marjamössö itsessään oli jo niin kosteaa, enkä halua, että viljelmäni homehtuu. Kannoin iloisen kaoottisen koeviljelmäni olohuoneen ikkunan alle sivupöydälle aurinkoa ottamaan. Hieman jäi arveluttamaan, mitä mansikoistani tulee, mutta ekologiystäväni rauhoitteli, että heilläkin tutkimusasemalla oli agrologi unohtanut mansikat moneksi viikoksi ja ne olivat homehtuneet, kärsineet kuivuudesta ja kaikesta mahdollisesta ja silti pukanneet iloisesti tainta. Toivottavasti minullakin käy yhtä hyvä tuuri.
Tänä kesänä toivon saavani aikaiseksi edes taimia. Ei sadolla niin väliä. Tahdon vain taimet, jotta voin sitten ensi kesänä istuttaa ne parvekkeelleni ja nauttia empiirisistä mansikoista.
9. huhtikuuta 2011
8. huhtikuuta 2011
Uusi palveluvastaava
Postilaatikossa köllötteli taas tänään rakennuttajan kirjekuori. Tavanomainen tiedotehan se oli. Aikataulussa ollaan ja tulevaan kotiinsa pääsee tutustumaan sitten joskus. Harjannostajaiset ovat lomien jälkeen. Plus palveluvastaava vaihtuu taas.
Minua hieman harmittaa, että tämä on minulle jo kolmas palveluvastaava. Liiketaloutta opiskelevan korviin tämä tuntuu hieman omituiselta ja toisaalta töissä projekteja seuraava puoleni ymmärtää tämän täysin. Eihän tosielämässä kaikki mene kuin oppikirjojen maalailluissa teorioissa. Silti nyt asiakkaana koen, että asiakassuhdettani hieman heitellään vastuuhenkilöltä toiselle. Aina täytyy lähteä tutustumaan ja rakentamaan suhdetta uuteen vastuuhenkilöön, joka hoitaa asioitani.
Toisaalta ymmärrän, että varmasti näissä vaihdoksissa on pyritty ajattelemaan sekä asiakkaitten että rakennuttajan työntekijöiden parasta. Ainakin välillä minusta on tuntunut, että asiakasvastaavien työtaakka on vaikuttanut todella rankalta. Vaikka turhahan minun on spekuloida, mistä syystä tämä vaihdos johtui. Harmittaa vain, sillä tulin niin hyvin juttuun entisen vastaavani kanssa. Hän oli hauska, iloinen, suorasanainen ja reipasluonteinen. Pidin hänestä kovasti.
Ehkäpä tämä tästä taas lähtee porskuttamaan. Itusen olen hämilläni yhden avoimen tarjouksen suhteen, mutta kai minä vain lähetän sen sitten hyväksyttynä uudelle vastaavalleni.

7. huhtikuuta 2011
Keltaisia kummituksia
Keskiviikkona touhuttuani koululla neljä tuntia ensin omien koulutehtävieni parissa ja sompailtuani kolmisen tuntia SAP:n saksalaisen insinöörilogiikan ihmemaassa suorin Stockmannin kulmille odottelemaan ystävääni. Katsellessani akuutin kulutushysterian kourissa vellovaa ihmismassaa mietin, miksi ihmiset juoksivat kuin riivatut ja puristivat keltaisia kassejaan kuin suurinta aarrettaan. Eikä yksikään hymyillyt. Kaikki kuulostivat kireiltä ja pingottuneilta kulkiessaan vahtipaikkani ohi. Hetken jo ajattelin kääntyä takaisin ja jättää väliin Hulluille Päiville sukeltamisen.
Yksin en olisi siihen ryysikseen lähtenytkään. Olisin auttamatta eksynyt, hätääntynyt ja joutunut paniikkiin. En pidä suurista alennusmyyntitempauksista. En kestä sitä ihmispaljoutta ja poukkoilevia, arvaamattomia, verenhimoisia tätejä, jotka tahtovat vain ostaa, kun halvalla saavat. Siinä ei auta, vaikka valkoisella kepillä nilkoille kevyesti kolauttelisi. Nyt olen saanut melkein neljän viikon ajan vältellä aina jotain keskustan suurista aleista: Anttilan varastontyhjennysmyynti (vai mikä olikaan), Sokoksen 3+1 -päivät, Koskikeskuksen MiinusViirus ja nyt Stockmannin Hullut Päivät.
Tällä kertaa Hulluille Päiville minut kuitenkin ajoi kauan himoittu naulakko. Valkeakosken Asuntomessuilta lähtien metsästämäni Maze Interiorin Crown Hangerin takia keltaisten kummitusten ja villiintyneen tätilauman keskelle oli uskaltauduttava ensimmäistä kertaa elämässä. Onneksi mukanani oli Tuna, joka luovii alennusmyynneissä kuin kala vedessä ja pitää minutkin rauhallisena. Jo pääovista sisään astuessa kaikki näytti täysin kaoottiselta touhulta, mutta rohkeasti tyrskyjä päin!
En voisi kuvitellakaan meneväni enää toiste Hulluille Päiville. Tällainen uhkarohkeus saattaa tulla kysymykseen vain silloin, kun tarkalleen tiedän, mitä olen hakemassa. Jos minä jotain opin, niin Hulluille Päiville ei ole mitään asiaa ainakaan niiden ensimmäisenä päivänä hieman kello neljän jälkeen iltapäivällä.
Mutta pääasia on, että nyt muovipussissaan kuljetusta muuttokuormaan odottaa musta Crown Hanger -naulakko. Veljeä lahjottiin laatikollisella mokkasuukkoja.

5. huhtikuuta 2011
Kärsimätön viherpeukalo
Nyt näyttäisi (jälleen kerran) kevät tulleen jäädäkseen. Aurinko lämmittää jo niin selkeästi, ja lumi valuu viemäreihin. Kaduilla voi jopa paikoittain kävellä kastelematta kenkiään. Kyllä, onhan tämä nyt jo se aito ja oikea kevät, joka taittuu kauniisti kesäksi vastustaen takatalven viekoituksia? Jos on, niin kohta saan möyriä mullassa kyynärpäitä myöten. Vihdoinkin!
Koska jouduin perumaan ensi viikonlopun tanssileirin keuhkoputkentulehduksen jälkeen vielä jokseenkin kehnossa kunnossa olevien keuhkojeni takia - rohisen edelleen kuin Darth Vader, jos vähänkään rasitun - voin hyvin käyttää tämän ajan kylpyhuoneessa mansikoitani kylvien. Mieli tekisi myös kokeilla, lähtisivätkö auringonkukatkin. Ja rairuohoa, tahdon pitkästä aikaa rairuohoa. Oikeastaan minulle kelpaa kaikki, mikä puskee vihreänä mullasta ylös kohti valoa.
Onneksi keittiössä kuitenkin vihertää.

3. huhtikuuta 2011
Chillejä tassunaulakoita
Kun olin jo luopunut toivosta koskaan jäljittää elämäni naulakkoa, se lähes kirjaimellisesti kolahti postiluukusta maailmaani. Joskin kyseessä ei ollut minun postiluukkuni vaan Tunan, joka tänään minulle asiaa touhotti ja esitteli Hullujen Päivien kuvastoa. Siellähän se komeili: Maze Interiorin Crown Hanger. Hyllyversiota en valitettavasti enää edes Mazen kuvastosta löytänyt.
Hullujen Päivien sekä Mazen kuvastosta bongasin myös samaan sarjaan kuuluvan Branchin, joka voisi oikein hyvin sopia eteiseeni takkinaulakoksi. Se jatkaisi myös mukavasti samaa ripustinlinjaa Crown Hangerin alias tassunaulakon kanssa. Ongelmaksi saattaa muodostua eteiseni seinäpinta-alan vähäisyys: oksalle voisi olla vaikea löytää sopivaa paikkaa. Toisaalta kai siitä voisi aina saada parvekkeelle kiemurtelutuen kukalle.
Aamukin alkoi mukavasti, kun Aamulehdessä esiteltiin parveke-elämää neljän parvekesuunnitelman kautta. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat tehneet parvekesuunnitelmia Tampereen asuntomessuille, jos nyt muistan oikein. Sain hauskoja ideoita omaa parvekettani ajatellen, ja samalla ihmettelin, että nykyään parvekkeisiinkin ollaan valmiita panostamaan niin paljon. Suunnitelmat kun näyttivät lähinnä omakotitalojen terasseilta ja puutarhoilta pienoiskoossa kaikkine kivikäytävineen, sohvaryhmineen ja suihkulähteineen. Minun parvekkeelleni eivät taida sellaiset viritelmät mahtua, mutta eiköhän siitä varsin viihtyisä keidas kuitenkin luovuudella ja näpsäkkyydellä luoda.
Ai niin, torstaisen palkkapäivän kunniaksi kävin kantamassa Lamborghinille kotiin kaveriksi Kaaharin, saman sarjan sähkövatkaimen. Chilliys sen kuin leviää keittiössäni.
Kaaharin tuotetiedoista napattua: "Käynnistyskytkin: On" Olen helpottunut, saan siis sähkövatkaimen päällekin tarvittaessa. Ei tarvitse käsin sotkea.
| Crown Hanger © Maze Interior AB |

| Branch © Maze Interior AB |

| Keittiöni Kaahari, OBH Nordica Chilli Hand Mixer |
Kaaharin tuotetiedoista napattua: "Käynnistyskytkin: On" Olen helpottunut, saan siis sähkövatkaimen päällekin tarvittaessa. Ei tarvitse käsin sotkea.
Tunnisteet:
eteinen,
keittiö,
kylpyhuone,
parveke,
sisustaminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)