Ulkona myrskyää kesämyrsky, ja minä istun sisällä sitä katselemassa. Pulssi on viimein tasaantunut. Heräsin yhtäkkiä tajuamaan, etten ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan mitään. Yrittäessäni kirjautua sisään huomasin unohtaneeni tilini käyttäjätunnuksen. Olin jo vaipua epätoivoon, kun olin hakannut tunnuskenttään kaiken keksimäni ja yrittänyt turhaan etsiä sähköpostistani palautustietoja. Mietin, miten saisin tänne tiedon, että blogi siirtyy uuteen osoitteeseen ja uusille tunnuksille muistini tehtyä tepposet, kun yhtäkkiä selainta suruissani sulkiessani tunnus pompsahti mieleeni aivan kirkkaana ja selkeänä. Niin, että täällä sitä taas ollaan.
Loppukevät oli kiireinen, eikä kesä näytä sen enempää rauhalliselta. Kaikenlaista ohjelmaa on ollut ja vielä enemmän on luvassa. Tanssiporukkamme kanssa meillä on kuutisen keikkaa syyskuun alkuun mennessä, ja aika kuluu hyvin pitkälti töissä käydessä, treenatessa ja vähän historiassa seikkaillen. Niinpä aikaa asuntoasioiden miettimiselle ei ole jäänyt kovinkaan paljoa.
Tällä hetkellä tiedossa on kuitenkin kaksi tärkeää päivämäärää: työmaavierailu sekä harjannostajaiset. Häpeäkseni olen hukannut työmaavierailuista kertoneen tiedotteen jonnekin enkä ehtinyt kirjoittaa aikaa ylös, joten en ole asiasta aivan satavarma. Elokuuta tuo kuitenkin oli. Harjannostajaisia vietetään 17.8. M/s Tammerkoskella, joka starttaa risteilynsä Härmälänrannan satamasta.
Aikas jännää. Muuttoonkaan ei ole enää kuin puoli vuotta. Lopultakin alan tajuta, että todellakin muutan tämän vuoden puolella. Oikeastaan jo ihan pian.
23. kesäkuuta 2011
14. huhtikuuta 2011
Kun sukkanauhat katkeaa
Eilisilta lunasti kaikki odotukset. Pitkästä aikaa sain oikein pukeutua teatteriin, ja olo oli kieltämättä ihan sievä. Se tekee välillä hyvää. Seurakin oli kovin viehättävää ja ennen kaikkea ratkiriemukasta ainakin siitä päätellen, miten vatsalihakset olivat kipeinä nauramisesta tänään aamulla. Kun vielä sai nauttia hyvästä musikaalista näyttämön täydeltä, lähes täydellinen teatteri-ilta oli plakkarissa. Jäin kaipaamaan vain hetken yhteistä istuskelua lasillisen tai kaakaon äärellä jossain mukavassa, rauhallisessa paikassa.
Tampereen Työväen Teatterin Chicago oli tuttua TTT-laatua. Vaikka näinkin Chicagon syksyllä Cambridge Theatressa Lontoon West Endissä, TTT kesti vertailun todella hyvin. Onneksi esitysten tyylit erosivat niin paljon toisistaan: Cambridge Theatren versio oli selvästi hämyisempi ja kapakkamaisempi, kun taas TTT oli kirkkaampi ja kevyempi sekä visuaalisesti uskollisempi elokuvalle (sekä hyvä että huono asia).
Suomenkielinen käännös oli ihan onnistunut siinä mielessä, ettei se mitenkään särähtänyt pahasti korvaan. Yhtä iskevä se ei ollut kuin alkuperäiskielellä, mutta sisälsi silti muutamia ihan nokkelia ja nappaavia rivejä. Koska olen tutustunut musikaaliin englanniksi ja osaan laulut suunnilleen ulkoa alkuperäiskielellä, musikaalin seuraaminen suomeksi tuntui aavistuksen omituiselta ja vaati aktiivista kuuntelemista. Silti arvostin käännöstyötä, jossa niinkin hieno musikaali oli taivutettu kauniille äidinkielellemme.
TTT vain on niin huikea musikaaleissaan. Ainoa kouriintuva miinus tässä tuotoksessa oli Hintsanen, jota en voi sietää. Kyseisen herran olemus on jotenkin liian muovinen ja teennäinen, showpellemäinen (myös Chicagon ulkopuolella), etten jaksa katsella tai kuunnella häntä laisinkaan. No, nämä ovat makuasioita, joista olen jo kiistellyt Hintsasta jumaloivan ystäväni kanssa riittämiin. Ymmärrän, miksi jotkut pitävät Hintsasesta, mutta henkilökohtaisesti minut on näyttämöllä koulittu ihailemaan ja tavoittelemaan aivan erilaista tyyliä. Hieman sama juttu, kun ratsastajat eivät tahdo ratsastaa entisillä ravureilla, vaikka ravuritkin hyviä hevosia ovat. Onneksi Petra Karjalainen auttoi minua keskittymään johonkin muuhun kuin Hintsaseen. Mutta olipahan hassua katsella Anastasian ääntä näyttämöllä taas pitkästä aikaa!
Syksylle voisin varata toiset liput ja käydä katsastamassa Chicagon uudestaan. Chicago tarinana puhuttelee ja kiehtoo minua aina vain. Ja se jazz!
Tampereen Työväen Teatterin Chicago oli tuttua TTT-laatua. Vaikka näinkin Chicagon syksyllä Cambridge Theatressa Lontoon West Endissä, TTT kesti vertailun todella hyvin. Onneksi esitysten tyylit erosivat niin paljon toisistaan: Cambridge Theatren versio oli selvästi hämyisempi ja kapakkamaisempi, kun taas TTT oli kirkkaampi ja kevyempi sekä visuaalisesti uskollisempi elokuvalle (sekä hyvä että huono asia).
Suomenkielinen käännös oli ihan onnistunut siinä mielessä, ettei se mitenkään särähtänyt pahasti korvaan. Yhtä iskevä se ei ollut kuin alkuperäiskielellä, mutta sisälsi silti muutamia ihan nokkelia ja nappaavia rivejä. Koska olen tutustunut musikaaliin englanniksi ja osaan laulut suunnilleen ulkoa alkuperäiskielellä, musikaalin seuraaminen suomeksi tuntui aavistuksen omituiselta ja vaati aktiivista kuuntelemista. Silti arvostin käännöstyötä, jossa niinkin hieno musikaali oli taivutettu kauniille äidinkielellemme.
"Minulla on motto:Jäin ehkä kaipaamaan lisää sähäkkyyttä, jazzahtavaa kissamaisuutta ja rohkeutta. Etenkin tanssi olisi voinut olla parempaa, ja valitettavasti tanssijat jäivät kirkkaasti kakkosiksi lontoolaisille kollegoilleen. Cambridge Theatressa nähtiin näyttämöllä todella palavaa tanssia ja hengästyttävää akrobatiaa. Vauhtia kyllä riitti TTT:nkin näyttämöllä, mutta koreografiat olisivat voineet olla hieman selkeämpiä ja toisaalta päästää tanssijat näyttämään parastaan. Joskin pidin hyvin paljon All I Need Is Loven ja Razzle Dazzlen koreografioista.
Maman hommat tee.
Varmemmin kuin lotto
Mama palkitsee!"
TTT vain on niin huikea musikaaleissaan. Ainoa kouriintuva miinus tässä tuotoksessa oli Hintsanen, jota en voi sietää. Kyseisen herran olemus on jotenkin liian muovinen ja teennäinen, showpellemäinen (myös Chicagon ulkopuolella), etten jaksa katsella tai kuunnella häntä laisinkaan. No, nämä ovat makuasioita, joista olen jo kiistellyt Hintsasta jumaloivan ystäväni kanssa riittämiin. Ymmärrän, miksi jotkut pitävät Hintsasesta, mutta henkilökohtaisesti minut on näyttämöllä koulittu ihailemaan ja tavoittelemaan aivan erilaista tyyliä. Hieman sama juttu, kun ratsastajat eivät tahdo ratsastaa entisillä ravureilla, vaikka ravuritkin hyviä hevosia ovat. Onneksi Petra Karjalainen auttoi minua keskittymään johonkin muuhun kuin Hintsaseen. Mutta olipahan hassua katsella Anastasian ääntä näyttämöllä taas pitkästä aikaa!
Syksylle voisin varata toiset liput ja käydä katsastamassa Chicagon uudestaan. Chicago tarinana puhuttelee ja kiehtoo minua aina vain. Ja se jazz!
12. huhtikuuta 2011
Mukavia asioita odottaa mielellään
Minusta on tullut kyselyhiiri, selvästi. Taas kolahti Kodit-lehti postiin, ja totta kai lehden luettuani klikkailin itseni nettiin antaakseni mielipiteeni lehdestä, kun sitä kerran kysyttiin. Ehkä liiketalouden opintojen ohessa on tullut tavallaan oltua pöydän toisellakin puolella tutkimassa ja kehittämässä, ja kun oma tutkimusprojektimme kaatui vastausten vähyyteen (ja toimeksiantajan heikkoon yhteydenpitoon, jolla tutkimuksen kaatuminen olisi voitu mahdollisesti välttää), totesin, etten itse tahdo olla havaintomatriisissa se kaivattu ja kirottu puuttuva rivi. Myönnän kyllä, että minua jäi kaivamaan se, etten jättänyt kyselyyn mitään kehitysideoita tai juttuehdotuksia. Oli muka niin kiire ja vaikea keksiä mitään, kun juuri oli palannut lenkiltä. Varmasti olisin keksinyt, jos vain olisin viitsinyt ajatella. Mutta kuten äidinkielen lehtori lukiossa totesi: "Ajatteleminen on aina raskasta, kun siihen ei ole tottunut."
Olin hieman pettynyt, kun kannessa isolla mainostettu juttu yrttipuutarhasta keittiössä tai parvekkeella ei ollutkaan varsinainen artikkeli. Olisin niin mielelläni lukenut syvemmänkin jutun kerrostalopuutarhuroinnista. Sen sijaan tutustuin lähinnä mainosmaisesti esiteltyihin Herb:ieen ja Vihervitriiniin enkä oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi.
Lehti itsessään oli taas täynnä herkullisia kuvia, jotka kyllä synnyttivät vielä mehevämpiä mielikuvia ja saivat taas oman kolon kaipuun leimahtamaan. Miksi pitää odottaa vielä kahdeksan kuukautta? Onneksi sain katsella lehden sivuilta, miten tulevat kotikulmani kylpivät kesäauringossa. Tiedä häntä, auttoiko se sitten mitenkään tähän malttamattomaan odotukseen...
Ehkä onnistun viimeistään huomenillalla unohtamaan lentotukikohtani hetkeksi, kun suuntaan Tampereen Työväen teatteriin katsomaan Chicagoa. Kävin tänään noutamassa eilen varaamani liput ja olen aivan innoissani, kun viimeinkin pääsen yhtä lempimusikaaleistani katsomaan kotikaupungissanikin. Näinhän minä toki syksyllä Chicagon Lontoossa, mutta kun kerran kotikaupungissa ja mielestäni musikaalien osalta ehdottomasti Tampereen parhaassa teatterissa pyörii Chicagon kaltainen maailmanluokan hittimusikaali suomeksi, kyllähän se pitää nähdä. Eihän täällä kukaan koskaan tee mitään suuria musikaaliproduktioita, jos kukaan ei käy niitä katsomassa!
Sain tänään mukavan puhelunkin. Sain tietää, että saan vihdoin ja viimein olla morsiusneitona. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaason pesti oli jo mennyt, enkä minä olisi kaasoksi halunnutkaan. Miksi olla kaaso, kun voi olla morsiusneito? Ah, unelmieni täyttymys, vihdoinkin. Pääsen viimein eroon lapsuuden traumastani, kun en saanutkaan olla morsiusneito kummitätini häissä. Toki ilmoitin heti, että en pue ylleni vaaleanpunaista röyhelöunelmaa säästääkseni muut vieraat visuaaliselta tuskalta, ja toivoin, että bridezillaamisen sijaan tuleva morsian ottaisi ennemmin bridechilling-asenteen. Muuten tämä hieman isompi morsiusneito voi täräyttää kukkakorilla kaaliin, jos ei morsmaikkua muin keinoin saada rauhoittumaan, sillä olisihan häiden tarkoitus olla kivat juhlat - ei stressin ja eripuran aihe. Häitä odotellessa.
Olin hieman pettynyt, kun kannessa isolla mainostettu juttu yrttipuutarhasta keittiössä tai parvekkeella ei ollutkaan varsinainen artikkeli. Olisin niin mielelläni lukenut syvemmänkin jutun kerrostalopuutarhuroinnista. Sen sijaan tutustuin lähinnä mainosmaisesti esiteltyihin Herb:ieen ja Vihervitriiniin enkä oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi.
Lehti itsessään oli taas täynnä herkullisia kuvia, jotka kyllä synnyttivät vielä mehevämpiä mielikuvia ja saivat taas oman kolon kaipuun leimahtamaan. Miksi pitää odottaa vielä kahdeksan kuukautta? Onneksi sain katsella lehden sivuilta, miten tulevat kotikulmani kylpivät kesäauringossa. Tiedä häntä, auttoiko se sitten mitenkään tähän malttamattomaan odotukseen...
Ehkä onnistun viimeistään huomenillalla unohtamaan lentotukikohtani hetkeksi, kun suuntaan Tampereen Työväen teatteriin katsomaan Chicagoa. Kävin tänään noutamassa eilen varaamani liput ja olen aivan innoissani, kun viimeinkin pääsen yhtä lempimusikaaleistani katsomaan kotikaupungissanikin. Näinhän minä toki syksyllä Chicagon Lontoossa, mutta kun kerran kotikaupungissa ja mielestäni musikaalien osalta ehdottomasti Tampereen parhaassa teatterissa pyörii Chicagon kaltainen maailmanluokan hittimusikaali suomeksi, kyllähän se pitää nähdä. Eihän täällä kukaan koskaan tee mitään suuria musikaaliproduktioita, jos kukaan ei käy niitä katsomassa!
Sain tänään mukavan puhelunkin. Sain tietää, että saan vihdoin ja viimein olla morsiusneitona. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaason pesti oli jo mennyt, enkä minä olisi kaasoksi halunnutkaan. Miksi olla kaaso, kun voi olla morsiusneito? Ah, unelmieni täyttymys, vihdoinkin. Pääsen viimein eroon lapsuuden traumastani, kun en saanutkaan olla morsiusneito kummitätini häissä. Toki ilmoitin heti, että en pue ylleni vaaleanpunaista röyhelöunelmaa säästääkseni muut vieraat visuaaliselta tuskalta, ja toivoin, että bridezillaamisen sijaan tuleva morsian ottaisi ennemmin bridechilling-asenteen. Muuten tämä hieman isompi morsiusneito voi täräyttää kukkakorilla kaaliin, jos ei morsmaikkua muin keinoin saada rauhoittumaan, sillä olisihan häiden tarkoitus olla kivat juhlat - ei stressin ja eripuran aihe. Häitä odotellessa.
9. huhtikuuta 2011
Koeviljelmä pystytetty
Käydessäni viime syksynä Sotkamossa ekologiystävääni tapaamassa ihastuin valkoisiin mansikoihin, jotka vielä syyskuun lopullakin puskivat runsasta ja mehukasta satoa niinkin pohjoisissa olosuhteissa. Marjat olivat melko pieniä ja maistuivat metsämansikoilta. Keräsin marjoja pienen pakastepussillisen, kiikutin kotiin ja lykkäsin pakastimeen odottamaan kevättä. Nyt oli viimein aika kaivaa mansikat pakkasesta ja puuhata pystyyn pieni koeviljelmä.
Eilen istuskelin kylpyhuoneen lattialla kylvämässä mansikoitani. En ole koskaan ennen kasvattanut mansikoita siemenestä, en varsinkaan pakastetusta mansikkamössöstä. Päätin edetä luovuudella ja rohkeudella ja mietin, miten asia luonnossa hoituisi. Otin jostain kaapin perukoille eksyneen laatikon, kippasin pohjalle vähän multaa ja päälle turvetta. Sitten vain pursottelin muusin pussista turpeeseen tekemiini vakoihin - kas näin!
Hieman tasoittelin mössöpaakkuja ja peitin vaot kevyesti turpeella. En kastellut, koska marjamössö itsessään oli jo niin kosteaa, enkä halua, että viljelmäni homehtuu. Kannoin iloisen kaoottisen koeviljelmäni olohuoneen ikkunan alle sivupöydälle aurinkoa ottamaan. Hieman jäi arveluttamaan, mitä mansikoistani tulee, mutta ekologiystäväni rauhoitteli, että heilläkin tutkimusasemalla oli agrologi unohtanut mansikat moneksi viikoksi ja ne olivat homehtuneet, kärsineet kuivuudesta ja kaikesta mahdollisesta ja silti pukanneet iloisesti tainta. Toivottavasti minullakin käy yhtä hyvä tuuri.
Tänä kesänä toivon saavani aikaiseksi edes taimia. Ei sadolla niin väliä. Tahdon vain taimet, jotta voin sitten ensi kesänä istuttaa ne parvekkeelleni ja nauttia empiirisistä mansikoista.
Eilen istuskelin kylpyhuoneen lattialla kylvämässä mansikoitani. En ole koskaan ennen kasvattanut mansikoita siemenestä, en varsinkaan pakastetusta mansikkamössöstä. Päätin edetä luovuudella ja rohkeudella ja mietin, miten asia luonnossa hoituisi. Otin jostain kaapin perukoille eksyneen laatikon, kippasin pohjalle vähän multaa ja päälle turvetta. Sitten vain pursottelin muusin pussista turpeeseen tekemiini vakoihin - kas näin!
Hieman tasoittelin mössöpaakkuja ja peitin vaot kevyesti turpeella. En kastellut, koska marjamössö itsessään oli jo niin kosteaa, enkä halua, että viljelmäni homehtuu. Kannoin iloisen kaoottisen koeviljelmäni olohuoneen ikkunan alle sivupöydälle aurinkoa ottamaan. Hieman jäi arveluttamaan, mitä mansikoistani tulee, mutta ekologiystäväni rauhoitteli, että heilläkin tutkimusasemalla oli agrologi unohtanut mansikat moneksi viikoksi ja ne olivat homehtuneet, kärsineet kuivuudesta ja kaikesta mahdollisesta ja silti pukanneet iloisesti tainta. Toivottavasti minullakin käy yhtä hyvä tuuri.
Tänä kesänä toivon saavani aikaiseksi edes taimia. Ei sadolla niin väliä. Tahdon vain taimet, jotta voin sitten ensi kesänä istuttaa ne parvekkeelleni ja nauttia empiirisistä mansikoista.
8. huhtikuuta 2011
Uusi palveluvastaava
Postilaatikossa köllötteli taas tänään rakennuttajan kirjekuori. Tavanomainen tiedotehan se oli. Aikataulussa ollaan ja tulevaan kotiinsa pääsee tutustumaan sitten joskus. Harjannostajaiset ovat lomien jälkeen. Plus palveluvastaava vaihtuu taas.
Minua hieman harmittaa, että tämä on minulle jo kolmas palveluvastaava. Liiketaloutta opiskelevan korviin tämä tuntuu hieman omituiselta ja toisaalta töissä projekteja seuraava puoleni ymmärtää tämän täysin. Eihän tosielämässä kaikki mene kuin oppikirjojen maalailluissa teorioissa. Silti nyt asiakkaana koen, että asiakassuhdettani hieman heitellään vastuuhenkilöltä toiselle. Aina täytyy lähteä tutustumaan ja rakentamaan suhdetta uuteen vastuuhenkilöön, joka hoitaa asioitani.
Toisaalta ymmärrän, että varmasti näissä vaihdoksissa on pyritty ajattelemaan sekä asiakkaitten että rakennuttajan työntekijöiden parasta. Ainakin välillä minusta on tuntunut, että asiakasvastaavien työtaakka on vaikuttanut todella rankalta. Vaikka turhahan minun on spekuloida, mistä syystä tämä vaihdos johtui. Harmittaa vain, sillä tulin niin hyvin juttuun entisen vastaavani kanssa. Hän oli hauska, iloinen, suorasanainen ja reipasluonteinen. Pidin hänestä kovasti.
Ehkäpä tämä tästä taas lähtee porskuttamaan. Itusen olen hämilläni yhden avoimen tarjouksen suhteen, mutta kai minä vain lähetän sen sitten hyväksyttynä uudelle vastaavalleni.
Minua hieman harmittaa, että tämä on minulle jo kolmas palveluvastaava. Liiketaloutta opiskelevan korviin tämä tuntuu hieman omituiselta ja toisaalta töissä projekteja seuraava puoleni ymmärtää tämän täysin. Eihän tosielämässä kaikki mene kuin oppikirjojen maalailluissa teorioissa. Silti nyt asiakkaana koen, että asiakassuhdettani hieman heitellään vastuuhenkilöltä toiselle. Aina täytyy lähteä tutustumaan ja rakentamaan suhdetta uuteen vastuuhenkilöön, joka hoitaa asioitani.
Toisaalta ymmärrän, että varmasti näissä vaihdoksissa on pyritty ajattelemaan sekä asiakkaitten että rakennuttajan työntekijöiden parasta. Ainakin välillä minusta on tuntunut, että asiakasvastaavien työtaakka on vaikuttanut todella rankalta. Vaikka turhahan minun on spekuloida, mistä syystä tämä vaihdos johtui. Harmittaa vain, sillä tulin niin hyvin juttuun entisen vastaavani kanssa. Hän oli hauska, iloinen, suorasanainen ja reipasluonteinen. Pidin hänestä kovasti.
Ehkäpä tämä tästä taas lähtee porskuttamaan. Itusen olen hämilläni yhden avoimen tarjouksen suhteen, mutta kai minä vain lähetän sen sitten hyväksyttynä uudelle vastaavalleni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)