12. maaliskuuta 2011

Kaunista kotia odotellessa

Aamulla heräsin sekä raskaisiin hengitysvaikeuksiin että täydelliseen lattiakriisiin. Hain tukea matto-valaisinasiantuntijaltani, joka onnekseni kunnon ystävän tavoin neuvoi minua luottamaan vaistooni ja rauhoitteli.

On vaikeaa olla nainen, koska mieli muuttuu koko ajan. Mikä eilen vielä oli selvä juttu, oli tänään kaikkea muuta. Niinpä valkoiset keittiökaapit saivat kaverikseen rosterikoneiden sijaan valkoiset koneet ja pähkinänvärisen laminaattitason. Koska Tammi Granite oli luonnossa todella kaukana kaakaonruskeasta / pehmeästä rusehtavanharmaasta. Todellisuudessa kyseinen parketti oli hyvin kylmäsävyinen tummanharmaa. Se ei kutsunut loikomaan. Muidenkin muutostyökustannusten laskiessa totesin, että rohkeasti vain pähkinäparketti tammen tilalle.

Tiivistetysti: Hyvin pelkistettyä linjaa, ei tehosteseiniä, sillä niitä voi maalata itse jälkikäteenkin. Keittiössä tasaiset, mattavalkoiset ovet kantikkaalla teräksenvärisellä vetimellä, välitilan laatoitus valkoinen Plaqueta 10x30cm vaakaan. Kylppärissä seinälaattoina korkeakiiltoinen, valkoinen Blanco Brillo 20x30cm vaakaan ja lattiassa matta, harmaa Sicily Grey 10x10cm. Komerot keittiökaappien tavoin tavallista mattavalkoista samanlaisella rivalla (itse haluaisin kyllä pähkinäiset komerot, mutta se olisi mennyt tässä vaiheessa niin vaikeaksi, että katsoin parhaaksi siirtää ovien vaihtamisen tuonnemmaksi). Siis melko ajatonta, tylsää ja yksinkertaista, mutta ennen kaikkea muunneltavaa.

Kylppärin ja saunan lattiassa Sicily Grey 10x10cm

Kaikki muukin siis meni hyvin, valinnat saatiin pakettiin ja asiakasvastaavan kanssa oli taas todella kiva jutella, vaikka puhuminen minulle olikin ajoittain hieman haasteellista. Kotiin tulin tyytyväisenä valintoihini ja levollisena, kaunista kotia odotellen. Sain kaikessa rauhassa kaivautua lepäämään loppupäiväksi vilttien alle.

Nyt myöhemmin illalla mieleeni heräsi muuan epäilys. Asiakasvastaavalla ei ollut näyttää minulle Upofloorin Pähkinä Selectiä. Hän näytti jonkin toisen toimittajan pähkinäparkettia, joka oli hieman tasaisempi ja sävyisämmän ruskea, ei noin eläväinen ja voimakas kuin Upofloorin. Minä ihastuin siihen. Toisaalta, kun tutkin parkettia Floor Designerilla, ei se näytä yhtään pöhkömmältä.

Upofloor Pähkinä Select 3-sauva.

Ei kai auta kuin yrittää olla jännittämättä, tuleeko sieltä jotain niinkin rauhallista ja kaunista kuin yllä vai kohtaanko oven avatessani jotain sellaista kuin alla. Kyseessä on sama parketti. Alemman kuvan alta linkistä pääsee Pähkinä Selectin tuotesivulle, jolla on kolme kuvaa, joissa kaikissa parketti on aivan erinäköinen ja eroaa selvästi myös yllä olevasta kuvasta, jossa se on kerrassaan upean kaunis ja seesteinen. Toivon kovasti, että parkettini olisi kuin ylemmässä kuvassa, koska se antaisi niin hyvin tilaa ja mahdollisuuksia myös erilaisille sisustusvaihtoehdoille.

Melko hurja viidakkomeininki, Upofloor Pähkinä Select 3-sauva

Jäätyäni istuskelemaan toimiston aulaan odottamaan sovittua kyytiä kuulin, kuinka muutaman naisen ryhmä tutki Tampereen karttaa englanniksi. Ilmeisesti Tamperetta esiteltiin englanninkieliselle naiselle, mitä hän sitten ikinä toimistolla toimittikaan. Ilokseni hän sattui kysymään "vihreästä alueesta rannalla" ja toiset kaksi naista esittelivät hänelle heti auliisti Härmälänrantaa, johon vieras ihastui selvästi. Kehui viehättäväksi ja kauniiksi. Näytti kuulemma todella hienolta ja miellyttävältä. Kyseli, näkeekö rannasta vastarannalle, ja ihasteli toisella rannalla näkyvää kaupunkisilhuettia ja tuumi, että kaupungin valot mahtavat näyttää kauniilta. Istuin siinä hiljaa itsekseni lukemassa Härmälänrannan esitteitä ja olin vilpittömän onnellinen, että minulla on pian asunto tuolta hauskalta alueelta, joka jotenkin sopii minulle ja luonteeseeni kuin nappi nenään.

11. maaliskuuta 2011

Vihdoin materiaalivalintoja!

Ehdin jo tuudittautua siihen turvalliseen uskoon, ettei minun ehkä sittenkään tarvitsisi tehdä näitä vaikeita päätöksiä, mutta kuten tiesin, tulihan se aika vihdoin minunkin kohdalleni. Viime viikonloppuna katselin materiaalit kohdalleen ja ruksitin valintalärpäkettä. Ei se sitten ollutkaan niin kovin vaikeaa.

Keskiviikkona päädyin päivystyksen ja ensiavun kautta sairaslomalle, ja tapaaminen asiakasvastaavan kanssa on perjantaina. Onneksi voin kuulemma mennä sinne vähän kipeänäkin. Enkä minä onneksi ole enää niin kovin pahassa kunnossa flunssani kanssa, kun paha hengenahdistus saatiin kuriin.

Kuten osasinkin päätellä, en päätynyt kumpaankaan loppusuoran parketeista vaan siihen ensimmäiseen esittämääni vaihtoehtoon, Tammi Graniteen. Varsin harmaata, mutta kuitenkin minun silmääni vähemmän dominoivaa kuin Tammi Classic Brown ja levollisempaa kuin Pähkinä Select. Ja nyt, kun asiaa pohdin, alkoi se minua jälleen epäilyttää.

Ehkä raportoin sitten palaveeraamisen jälkeen, mihin lopulta päädyin. Tähän väliin kuitenkin iloinen löytö sipulikopasta keittiön puolelta. Muhkea sipuli oli takan muurin lämmössä alkanut pukata versoa. Nykyään sipuli saa asustaa mukavassa sillipurkkiyksiössään ikkunalla tervehtimässä aina vain kirkastuvia päiviä. Ainakin on sipulinversoa, jota laittaa joka ruokaan. Tämä urhoollinen sipuli ilahdutti minua suuresti versoillaan.

Kevään ensimmäisiä vihreitä versoja sipulikopassa.
Ai niin, ja ehtiväthän Skanskan kaikki Pirkanmaan rakennuskohteet olla lakossakin tässä tällä viikolla päivän verran luottamusmiehen kohtelun takia. Kaikkea jännää sattuu. Juu, ja yritinhän minä saada tänä keväänä ammattikoulusta rakennuspuolelta valmistuvaa veljeänikin hakemaan Skanskalle kesätöihin, jotta pääsisi rakentamaan rakkaalle siskolleen kotia. Ei jotenkin veikka oikein lämmennyt. Kumma juttu.

5. tammikuuta 2011

Valaisinvaihtoehtoja

Vaikka ihastuin aikoinaan Ikean Grundtal-valaisimeen ja se mielestäni edelleen onkin todella ihana valaisin, joka ei häikäise ja antaa silti kauniin ja tehokkaan valon, sen valitseminen keittiön valaisimeksi ei kuitenkaan ole mahdollista valaisintoimittajan takia. Enkä minä enää Grundtalia tahtoisikaan. Tein parikin löytöretkeä löytääkseni työtasovalaisimeni. Nokian Sähkötalossa mukava myyjä esitteli minulle parikin hyvää vaihtoehtoa ja kirjoitti ylös mallitiedot. Fiksuna tyttönä tietenkin hukkasin saamani paperin, ennen kuin ehdin esitellä ehdokkaat asiakkuusvastaavalle. Niinpä annoin Googlen laulaa ja etsiä karkulaiset puolestani.

Massive Cucina Juniper
© Talotarvike.com / M&M Visions Oy


Massive Cucina Mint
© Talotarvike.com / M&M Visions Oy

Kun vielä osaisin päättää, mitä haluan: spotteja vai loisteputkia? Epäilen, antavatko spotit tarpeeksi valoa, vaikka ne muuten olisivatkin enemmän minun mieleeni. Juniper olisi varma vaihtoehto, mutta myös hieman tylsä eikä se näyttäisi olohuoneen puolelle yhtä hyvältä. Vaikka joudunkin miettimään valaistusasioita näkövammani puitteissa, en haluaisi silti tinkiä tyylikkyydestä.

3. tammikuuta 2011

Parkettiehdokkaita

Kävin tänään illalla töiden jälkeen K-Raudassa katselemassa lattiavaihtoehtoja. Vaikka laminaateista olisin löytänyt tusinan verran täydellisiä värisävyjä, päätin kuitenkin pitäytyä parketissa. Viimeistään kaupassa kosketellessani eri näytepaloja ymmärsin, että parketti toden totta tuntuu tuhat kertaa paremmalta kuin laminaatti. Parketti ikään kuin veti puoleensa makoilemaan ja lekottelemaan näytekappaleidenkin päälle.

Kaksi parkettivaihtoehtoa kiri loppusuoralle:
Tammi Classic Brown, Forte Collection, Upofloor
Pähkinä Select, Forte Collection, Upofloor
Kummallakin on hyvät ja huonot puolensa, ja minut tuntien lähden vielä mustan hevosen matkaan jahka sellainen jostain ilmestyy.

19. joulukuuta 2010

Tryffelikeksejä

Vietin eilen rauhallista kotipäivää toljottamalla tv:stä Liviltä sisustusohjelmia, kuuntelemalla joululauluja, juomalla glögiä ja leipomalla glögin seuraksi tryffelikeksejä. Rehellisesti sanoen minulla ei ole mitään käsitystä, mitä tekemistä kekseillä on tryffelien kanssa, mutta ohjeen nimi kuitenkin sattui olemaan Tryffelikeksit. Samaisesta Suklaa-kirjasta kuin aiemminkin repäistyt ohjeet. Alla omin muokkauksineni. Totesin, että on vaikea leipoa yhtä järjettömästi kuin Ameriikassa.

Tryffelikeksit

1 dl sokeria
1¼ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
3 rkl kaakaojauhetta
25 g voita kuutioina
1 kananmuna
1 tl vanilliinisokeria
tomusokeria sihdattuna koristeluun

  1. Sekoita sokeri, voi, kuivat aineet ja suola. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi, melko jämäkäksi taikinaksi.
  2. Laita taikina jääkaappiin jäähtymään noin puoleksi tunniksi. 
  3. Pyörittele taikinasta palloja ja kieritä ne tomusokerissa. Asettele leivinpaperille pellille. Muista turvaväli: keksit leviävät paisuessaan!
  4. Paista 10-12 minuuttia 180-asteisessa uunissa. Maun mukaan voi vielä koristella tomusokerilla. 
Veljeni reaktio keksit nähdessään: "Mitäs paskakakkuja nää on?" Suorastaan viehkeän suorasukaista. Näytti kuitenkin maistuvan.