Historiahörhön loppiainen Tukholmassa

Kun kutsu Kristinehovs Malmgårdin loppiaistanssiaisiin Tukholmaan kävi, me olimme jo ystäväni kanssa valmiina pakkaamaan laukkumme. Kesän tanssiaisreissua varten varasimme aivan liian vähän aikaa, joten tällä kertaa vietimme lahden tuolla puolen viitisen päivää keskiviikosta sunnuntaihin. Tiedossa oli siis 1700-luvun tanssiaiset, kangasostoksia ja rutkasti museoita.

Herttainen Mariatorget

Yövyimme tutuksi käyneessä hotellissa, joka tosin oli vaihtanut nimensä Pensionat Odenista Hotel Hornsgataniksi. Pienen hotellin emäntä oli yhtä ystävällinen ja innokas kuulemaan hassusta harrastuksestamme historian parissa, tarjosi meille ylimääräisen aamiaisen ja varmisti kaikin puolin, ettei kaikki oli varmasti hyvin ja että viihdyimme. Pikkuinen hotelli oli hieman sovelletulla rokokootyylillään vienyt sydämemme: paksut lankkulattiat narisivat kotoisasti, kattokruunut loistivat ja jokainen huone oli erilainen. Saimme yöpyä samassa huoneessa kuin viimeksi, suuressa vaaleansinisessä huoneessa, ja olimme tälläkin kertaa oikein tyytyväisiä, vaikka alakerran ravintolasta kuuluikin möykkää öisin. Olimme niin väsyneitä, että se ei meitä liiemmin haitannut.

Huoneemme katto hohti kristallikruunun heijastuksista.

Muuten reissu painottuikin sopivien pukukankaiden ja nauhojen metsästämiseen, kun ravasimme pitkin Tukholmaa puodista toiseen. Suomesta on historianelävöittäjän todella vaikea löytää sopivia kankaita pukuihin, sillä Eurokankaalla on niin voimakas monopoliasema, eikä Eurokankaan valikoimissa ole hurraamista, mitä tulee sopiviin silkki-, puuvilla-, pellava- tai villakankaisiin. Sama juttu nauhojen kanssa. Suomesta on lähes mahdoton löytää aitoa silkkinauhaa. Tarjolla on lähinnä pelkkää luirua ja liukasta, rumasti kiiltävää satiininauhaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Niinpä ostosretki Tukholmaan harrastuksen merkeissä teki oikein hyvää ja sai taas haukkomaan henkeään, miten kauniita asioita maailmassa onkaan.

Kaikkialla palvelu oli mukavaa ja ystävällistä. Tuntui, että heti, kun kerroimme tekevämme historiallisia pukuja, kaikki innostuivat suunnattomasti ja tahtoivat auttaa parhaansa mukaan, jota löytäisimme etsimämme. Almgrenin silkkikutomossa pääsimme kaikessa rauhassa kutomon puolelle hipelöimään käsinkudottuja silkkinauhoja, joita kutoja nosteli meille kasoittain pienissä rasioissa, kun emme museokaupan puolelta olleet löytäneet sopivia nauhoja. Folckersin nauhapuodissa kalliitakin nauhoja mitattiin löyhällä kädellä asiakkaan eduksi ja pyöristeltiin summia alaspäin: ystäväni laskeskeli maksaneensa nauhoista ainakin 20 euroa vähemmän kuin hänen olisi oikeasti pitänyt. Kangaskaupoissa meihin suhtauduttiin kärsivällisyydellä, kun kuljimme tuntitolkulla pakkojen välissä pohtimassa ja sormeilemassa eri kankaita. Lopputuloksena rahtasin kotiin standardimittaisessa lentolaukussani yhden rokokoopuvun, paksun villaviitan ja arkivaatteiden ohella 19 metriä pukukankaita, kaakaokupin, C.M. Bellmanin antologian, antiikkiliikkeestä löydetyn strassirintarossin ja noin seitsemän metriä nauhaa. Käsimatkatavarasta lähes 18,5-kiloinen laukkuni ei kylläkään enää mennyt, mutta ruumaan se sujahti varsin kiltisti ja vikisemättä.

Reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti loppiaisaattoillan tanssiaiset Kristinehovin kartanossa Södermalmilla. Tanssiaisten järjestäjänä oli tuttuun tapaan Sällskapet Gustafs Skål, tukholmalainen historianelävöittäjäyhdistys, joka Kristinehovin kartanossa tiiviisti puuhailee. Joka kerta hieman kirpaisee ajatella, että Ruotsissa valtio on noin vain lahjoittanut 1700-lukuisen kartanon yhdistyksen käyttöön kunnostusta ja ylläpitoa vastaan niinkin keskeisellä ja kauniilla paikalla kuin Södermalmilla. Joka tapauksessa meidän on syytä olla vain kiitollisia kruunun moisesta suopeudesta, sillä saimme taas pynttäytyä tanssiaispukuihimme ja suunnata viettämään ikimuistoista iltaa tukholmalaisten ystäviemme kanssa, syödä, laulaa, nauttia musiikista ja tanssia myöhään yöhön. Tällä kertaa juhlat tuntuivat valitettavasti loppuvan aivan liian varhain, ja oli kovin haikeaa hyvästellä lahdentakaisia tuttuja taas pitkäksi aikaa.

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Puku 1740-luvun
mallin mukaan Watteaun laskoksilla.

Päivällispöytä pursusi sulkia, strasseja ja komeita kolmikolkkia.

Vieraita viihdytettiin laulukuvaelmalla
Joakimin viehkeästä Susanna-vaimosta.

Hameväki siirtyi yläkerran salonkiin ruoan jälkeen,
ja heidän seuraansa liittyi musikaalinen pariskunta.

Sitä intoutui herrasmies soittamaan ylösalaisin kuin Mozart.

Alakerran salissa pidettiin tanssimisesta
taukoa kuuntelemalla pari aariaa.

Tanssi oli illan kohokohta, ja hiki virtasi hyvin epähienostuneesti.

Vaikeimmat solatanssit eivät olleet kovin suosittuja, mutta
tehokaksikkomme uskaltautui silti kokeilemaan lennosta.

Yläkerran salonki kynttilöineen

Öinen Kristinehovin pihamaa. Oli aika lähteä kotiin.

Sivurakennuksen kesäkahvila
tuikutteli kutsuvasti pimeässä.

Tanssiaisten ja ostostelun lisäksi hyvin suuri osa ajasta kului museoissa. Kolusimme läpi ainakin kuutisen museota. Mitä siitä tulee, kun kaksi historianelävöittäjää päästää kiertämään museoita Tukholmassa? Kipeät jalat, polvet, selkä, niska, hartiat ja äärimmäisen innostunut olotila! Tutkimme Nordiska Museetin tekstiilinäytteitä jumiutumiseen asti, mutta pitsit ja kirjonnat olivat liian mielenkiintoisia. Toki oli niitä myös liian paljon, ja aivan kaikkia emme jaksaneet niin suurella autuudella syynätä. Parasta antia olivat silti erilaiset pukunäyttelyt etenkin Nordiskassa sekä Livrustkammarenissa. Pukujen ohessa ehdimme ihailla myös Turner-Monet-Twombly -näyttelyä sekä Nationalmuseumin kokoelmia. Löysin muutaman oikein inspiroivan maalauksen kauniista puvuista niin 1500- kuin 1700-luvuillekin. Onneksi on kankaat ja nauhat ostettuina...

Viuhkan mallia.

Pitsiä 1700-luvulta.

Neljäsosa Nordiska Museetin tekstiilinäytelaatikoista

Sokkoystävällisiä hipelöintinukkeja 1700-luvun vaatemuodista.

Renki ja herrasväki.

Kansallinen ruotsalainen naisen puku.
(Tuleva projektini.)

Korsetti 1700-luvulta.

Neidit 1800-luvulta.

Jos kukkahatut (1800-l.) ovat näin maukkaita,
minäkin tahdon olla kukkahattutäti!

1800-luvun nukkekodin tanssiaissali kavaljeereineen.

 

Nationalmuseumin puutarha.

Stockholms Stadsmuseum

Vanhankaupungin herkullisissa kätköissä.

Carl Michael Bellmanin kotitalo Södermalmilla

Saimme viimeiseksi yöksi hotelliin seuraksemme äänekkään venäläisseurueen, joka aiheutti palohälytyksen paistamalla kalaa retkikeittimellä huoneessaan. Respa kertoi ystävällisen painokkaasti, että alakerrassa on ravintola, jossa he voivat käydä syömässä. Me emme joutuneet turvautumaan retkikeittimeen vaan löysimme ihan mukiinmeneviä ravintoloita hotellimme kulmilta. Pientä iltapalaa saimme Hemköpistä, joka oli kätevästi aivan hollilla matkalla hotellille.

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut. Maaliskuussa olisi naamiaistanssiaiset, mutta ne taitavat jäädä tältä tytöltä väliin. Ei sitä nyt koko ajan voi Tukholmassa ravata! Pari kertaa vuodessa saa luvan riittää. Onneksi nyt ei tarvitse ostaa kankaita ainakaan pariin vuoteen.

Iloinen asia on tietenkin myös se, että tukholmalaiset tanssijat ovat tulossa keikalle Tampereella syyskuun lopulla. Illalla he saavatkin sitten nauttia meidän järjestämistämme tanssiaisista. Pääsen taas toiseksi tanssimestariksi johtamaan tanssiaisia, kivaa.

Rauhallinen ja rattoisa Riika

No hups, unohdin aivan kokonaan kirjoittaa selontekoa kesälomamatkastani Riikaan. Seikkailuyksikkö Tunida Peränpää otti elokuun alussa Ryanairin siivet alleen ja liiteli leppoisasti Baltiaan tutustumaan uuteen kaupunkiin. 3.6.-8. sujui mukavasti tutkaillen idyllistä Riian vanhaakaupunkia. Rauhallinen ja kiireetön loma onnistui oikein hyvin, vaikka emme kovin paljoa toimettomana olleetkaan. Kiertelimme nähtävyyksiä, söimme ja ihailimme maisemia.

Näkymiä Pyhän Pietarin kirkon tornista

Hotelli oli aivan taivaallinen. Yövyimme viiden tähden Radisson Blu Ridzenessä aivan Kansallisoopperan puiston tuntumassa suurlähetystöalueella. 2010 vuonna remontoitu ja uudistettu hotelli oli ollut ennen Neuvostoliiton aikainen luksushotelli, ja ulospäin tämä kyllä näkyi betonikuutiomaisessa arkkitehtuurissa ympäröivien jugend-talojen keskellä. Sisältä hotelli oli kuitenkin maltillista säihkettä, laadukasta bisnestyyliä. Aulan vesiputoukset, lasihissi, tyylikäs oleskelutila ja viihtyisä bisneslounge tietokoneineen ja nettiyhteyksineen loivat rauhaisan mutta jotenkin tehokkaan tunnelman. Etenkin bisneslounge oli meidän mieleemme, sillä pääsimme päivittämään matkablogiamme, kun emme olleet liian uuvuksissa, kunnon koneen äärestä ilmaiseksi.

Huone täytti kaikki odotukset. Huone oli siisti ja aivan tarpeeksi tilava kahdelle nuorelle naiselle. En muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat hotelliarvosteluissaan sitä, miten pieniä huoneet ovat olleet. Ei kai sinne matkalle ole lähdetty hotellihuoneessa olemaan? Meillä pienin huone on ollut sellainen komero, että ei saanut lentolaukkuja lattialle avattua ja hampaat sai pestä omalla sängyllä istuen ja lavuaari oli aivan sylissä, pöntöllä istuessa polvet olivat melkein suihkun puolella, ja ihan hyvin pärjäsimme. Nyt meidän ei tarvinnut kärsiä tällaisista erikoisolosuhteista. Huoneeseen astuessa tuli hyvin epäuskoinen olo, kun televisiosta alkoi soida musiikkia ja silmien eteen avautui sievä, siisti ja kauniisti kalustettu huone sänkyineen, kirjoituspöytineen ja ikkunasyvennys nojatuoleineen. Valaisimet olivat kauniita, ja valaistus hienosti säädettävissä. Kaappitilaa oli mainiosti. Oikein lokoisa majapaikka muutamaksi yöksi.

Viimeksi Tallinnan Savoy Boutiquessa yöpyessämme ihastelin upeaa kylpyhuonetta, mutta täytyy sanoa, että se jäi kirkkaasti kakkoseksi Ridzenen kylpytiloille. Tilaa oli mielin määrin: tilava, lasinen suihkukaappi ja kylpyamme, loistava valaistus, suuri peili, mustavalkoiset kaakelit hohtivat puhtauttaan... Koska kuplat kylpyveteen täytyi hankkia itse eikä pieniä pulloja löytynyt, meillä oli paljon kuplia.

Hotellin ravintola oli ihana! Sali oli kauniin lasipyramidin alla. Pyramidi näkyikin huoneemme ikkunaan. Sali oli valoisa, ja sen reunoille oli aseteltu orkideoja ja kynttilöitä koristekivillä täytettyyn altaaseen. Tarjoilijat olivat ystävällisiä, toivat kahvia ja teetä pöytään. Erityisesti pidimme hymyileväisestä suklaasilmäisestä nuorukaisesta, joka parina aamuna tarjoili meille: aivan käsittämättömän herttainen, ystävällinen ja kohtelias ihminen.

Ruoka- ja ravintolavalintamme osuivat jolteensakin napakymppiin lukuun ottamatta yhtä pientä pettymystä katupizzeriaan. Saimme nauttia hyvästä ruoasta niin tunnelmallisissa ravintoloissa kuin puistonpenkilläkin.

Broilerisalaatti, Pie Kristapas Kunga

Pie Kristapas Kungan kalalammikko ja kellariportaikko

Monterosso, ruokataivas

Herkuteltavaa ruokaa odotellessa

Pihvi rucolan ja juuston kätköissä

Kievinkanaa

Jätskiä jälkkäriksi...

...tai tiramisua?

Muuten tutuiksi tulivat eri museot, kirkot ja vanhankaupungin kadut. Kun pari kertaa poistuimme vanhastakaupungista, ei se oikeastaan ollut sen arvoista. Kävelykilometrejä kertyi mittariin, ja öisin uni maittoi.

 

Liiaksi räiskivä kesä

Heinäkuu lipuu kohti loppuaan ja ilma on aivan liian kuuma minulle. Onneksi syksy tulee pian. Kaipaan jo viilentäviä sateita, pimeitä iltoja ja kosteina kimmeltäviä katuja, kynttilöitä, vilttejä ja sitä syksyn omaa, raskasta hiljaisuutta. Kesä on liian täynnä elämää, ja vaikka loppukesälle onkin luvassa paljon hienoja retkiä ja seikkailuja, tavallaan jo toivon pääseväni takaisin syksyn tuomaan arkeen.

Kesälomani alkaa viimein ensi viikolla. Kun nyt vietän ensimmäistä kertaa pitkää kesälomaa töistä, ajatus siitä, että joku maksaa minulle siitä, etten tule töihin, tuntuu kummalliselta. Minulla on siitä jollain tapaa huono omatuntokin. Yritän vakuutella itselleni, että asioiden kuuluu mennä näin ja että minun ei tarvitse tehdä kesälomani tunteja edes osittain sisään. Ei sillä, olenkin jo melko lailla loman tarpeessa ja sen verran väsynyt, että ylitöihin unohtumisen vaara on katoavainen, ellen sitten nukahda heinäkuun hiljaiselon pitkästyttämänä työpisteelleni.

Kesälomasuunnitelmia minulla on ja ei ole. Lähden ystäväni kanssa Riikaan elokuun alussa muutamaksi päiväksi. Varasimme matkan hieman ex tempore: asiasta oli puhuttu alkukesästä, mutta se oli unohtunut ja matkan suunnittelu lykkääntynyt, kunnes oli pakko tempaista, jos reissuun vielä tänä kesänä aikoi. Meillä kävi vielä kohtuullinen tuurikin, mitä lentoihin ja majoitukseen tulee. Lennot sinne ja takaisin, kolme yötä Radisson Blu Ridzenessä tuli maksamaan per nuppi noin 210 euroa. Vanhakaupunki on kivenheiton päässä ja tiedossa kiireetöntä aikaa hyvässä seurassa. Riian-reissun lisäksi elättelen toiveita taidemuseoretkestä Mänttään, sukuni kotikulmille. Tahtoisin niin mielelläni päästä valokuvaamaan Serlachiuksen kauniita rakennuksia ja Mänttän maisemia.

Valokuvaamista on luvassa myös opinnäytetyöni puitteissa, kun tätitiimin kesken järjestämme fantasiahenkiset kuvaussessiot Riian-reissun jälkeen. Tuntuu oudolta ajatella, että opinnäytetyö alkaa hiljalleen totisesti olla työn alla. Alan jo jännityksellä odottaa ensimmäistä "projektitiimin" palaveria!

Kesälomani päättyy kutkuttavissa merkeissä. Lomani viimeisenä päivänä pääsen käymään ensimmäistä kertaa omassa kodissani. Runkorakennusvaiheen jälkeinen työmaavierailu päättää komeasti lomani, ja voin palata töihin intoa tursuten. Elokuun aikana on vielä luvassa harjannostajaisristeilykin Härmälänrannan satamasta.

Työmaavierailu kuitenkin kalvaa mieltäni, sillä puoli sukua on jo ilmoittanut kiinnostuksensa lähteä mukaani katsomaan uutta kotiani. Minä olen kohteliaasti ja raivokkaan epäkohteliaasti kieltäytynyt näistä tarjouksista ja ilmoittanut meneväni yksin. Jotenkin vain minusta tuntuu paremmalta, että menen ensimmäistä kertaa omaan kotiini yksin. Ei se ole mikään turistirysä vaan minun kotini. En halua sinne kälkättävää sukulaislaumaa ihmettelemään ja pällistelemään - tai sukuni tuntien arvostelemaan. En, vaikka heillä kuinka olisi kesälomaa ja kuolettavan tylsää, ei mitään kesälomaretkiä tai muutakaan aktiviteettiä. Minun kotini ei ole mikään retkikohde. Sitä paitsi työmaavierailujen ohjeistuksessakin mainittiin, ettei paikalle tarvitse tuoda ylimääräisiä pällistelijöitä. Tämä asennoitumiseni on aiheuttanut hienoisia hankaumia ja räiskettä etenkin perhepiirissä, mutta toivon, että tilanne rauhoittuisi eikä pilaisi koko kesälomaani.

Madeiralta maanantaihin

Eilinen meni nostatellessa taas lämpöä elävien kirjojen puolelle. Minulla on kumma tapa vajota 34 asteen pintaan kuumeilun sijaan, ja voin sanoa, ettei se tunnu yhtään 40 asteen kuumetta miellyttävämmältä. Tärinää, vapinaa, päänsärkyä ja sitä kirottua uneliaisuutta. Noin alhaisessa lämpötilassa ei uskalla nukahtaa, kun hengitys on valveillakin raskasta ja vaikeaa.

Tänään mentiin taas jo ihan reippaana luennoille ja töihin. Pyörähdin töissä pikaisesti laittamassa reskontraa hieman kuosiin ja suuntasin sieltä pikimmiten mummulaa kohti. Mummu palasi eilen Madeiralta, ja pitihän sitä käydä kuulemassa, millainen mummun ensimmäinen kunnollinen ulkomaanmatka etelän lämpöön oli ollut. Hienohan se, ja mummu oli pärjännyt todella hyvin. Lentämistäkin jännittänyt mummu totesi, että eihän se lentäminenkään ollut yhtään hullumpaa, kun niin tasaisesti mentiin, ja jossain vaiheessa uskaltautui jopa vähän uloskin kurkistamaan.

Minä sain tuliaisiksi mustan nahkaolkalaukun. Olen siitä niin kiitollinen. Olen jo monta vuotta etsinyt uutta laukkua vanhan laukkuni tilalle, mutta nykyinen säkkimäinen kainalolaukkumuoti ei minua sytytä. Vaikka tiedänkin, että mm. Kauppalehden 3 sivulla on julistettu, ettei etenkään naisten sopisi käyttää olan yli heitettävää "lähettilaukkua", joka sopii vain Viivin ja Wagnerin Viivin kaltaiselle hippi-viherpiiperö-telaketjufeministille, ei laisinkaan tyylikkäälle bisnesnaiselle, en suostu luopumaan olkalaukun käsittämättömästä tavaratilasta ja käytännöllisyydestä. Kun sen kerran heittää olalle, niin siinähän se sitten on, vaikka mitä tekisin molemmilla käsillä tai vaikka juoksisin bussiin pää kolmantena jalkana valtaisassa lumipyryssä. En ole vielä ehtinyt tutustua kaikkiin uutukaisen laukkuni ominaisuuksiin, mutta perusvarusteluun kuuluu ainakin vetoketjutaskullinen läppä, jonka alla lokeroitua tavaratilaa suojaa toinen vetoketju. Laukussa on juuri sopivasti oma paikka kaikelle tarpeelliselle, ja yleensä vielä vetoketjulla erotettuna. Läppäriäni tämä kaunokainen ei tule koskaan sisäänsä nielemään, jollen sitten joskus hanki miniläppäriä, joka tämän tilaihmeen uumeniin uppoaisi leikiten.

[tähän tulee kuva, kun sellaisen saan]

Toisena uutena kassina voisin tähän väliin esitellä Lontoon Heathrow'n Harrodsista mukaani tarttuneen kestokassin. Näin sen siellä myymälässä ja tiesin, etten voisi lähteä ilman sitä. Se oli aivan näköiseni. Vihreä kestokassi oli juuri sopiva ostoskassiksi. Eipähän tarvitse muovipusseja ostella. Viikonlopun tanssileirillä kassi astuikin ensimmäistä kertaa palvelukseen ja toimitti eväskassin virkaa. Matkan varrella se saattaa saada kuljetettavakseen myös tanssikengät tai muuta vastaavaa. Monikäyttöinen vehje.

[tähänkin tulee kuva] 

Jatkaakseni mummun Madeiran-tuliaisilla on mainittava lyhyt helminauha, joka on tehty Mallorcan helmistä. Ei siis ollenkaan aitoja helmiä, mutta kauniita joka tapauksessa. Lukkokin on todella kaunis, vaikkakin minusta vähän epäkäytännöllinen. Lisäksi sain nameja, marmeladia. Nam.

Erityisen iloinen olen siitä, että mummu on taas kotona ja että hän viihtyi matkallaan. Sitä kun jännitettiin niin kovasti etukäteen. Enkä vähiten minä, joka vähän epäilin, ettei tuo ulkomaanelämä ole meidän koko elämänsä kotikulmilla asunutta, hieman muukalaiskammoista mummua varten. Voi, mutta ihmiset olivat olleet niin kauniita ja ystävällisiä! Olen onnellinen, että mummu pääsi vähän katselemaan maailmaa. Ja taisi se halu päästä uudestaan ulkomaille jäädä vähän punttiin polttelemaankin...

Mitä tukikohtaani taas tulee, soitin tänään asiakasvastaavalle tiedustellakseni uutta aikaa tapaamisellemme. Tämä viikko ei ollut kummallekaan erityisen otollinen, joten meidän pitäisi vihdoin ja viimein tavata ensi maanantaina 15.11. klo 12.30. Hmm, 15.11. on muuten perustavanlaatuisten muutostöiden tarjouspyyntöjen deadline A-rappulaisille. Että sillä tavalla sitten. Taidan muistaa painokkaasti mainita, että minullehan ei ole annettu kohtuullista aikaa jättää tarjouspyyntöä asiakasvastaavan tapaamisen jälkeen, joten oletan, että minun ei tätä deadlinea tarvitse noudattaa, vaikka tarjouspyyntöni mahdollisimman pian pyrinkin jättämään. Sitä paitsi minussa on sen verran projektipäällikköä, että tiedän tuossa deadlinessa olevan hieman hätävaraakin laskettuna. Siis jos aikataulutuksen puikoissa on ollut yhtään projektinhallintaa opiskellut henkilö, kuten luultavasti onkin.

PS. Olin Rajattoman konsertissa Tampere-talossa, ja kivaa oli! Näin vanhoja ala-asteen opettajiani. Aikas ihania harmaahapsia ovat jo, niin herttaisia.

Lontoosta asiakasvastaavalle

Mitään varsinaista päivitettävää ei ole. Huomenna täytynee vain tehdä todellinen lista asioista, joista pitää asiakasvastaavan kanssa keskustella keskiviikkoaamuna, jottei käy niin, että unohdan jotain oleellista ja muistan sen, kun kävelen ulos toimistolta.

Tänään kuitenkin kaipasin pitkästä aikaa todella paljon omaa rauhaa ja koloa, johon käpertyä pimeyttä karkuun kynttilöiden keskelle, suuren kaakaokupillisen kera. Kaipasin omaa tilaa ja hiljaisuutta vauhdikkaan työpäivän jälkeen. Ensimmäiseksi lomanjälkeiseksi työpäiväksi päivä oli oikein mukiinmenevä, varsinkin maanantaiksi.

Berliozan terveiset Lontoosta

Lontoo oli yhtä ihana kuin viimeksikin. Ehkä vielä ihanampikin, kun jouduin itse hieman suunnistamaankin navigaattoriystäväni puuttuessa. Musikaalit olivat upeita, hotelli mukava ja Sarastro sisustukseltaan yhtä yliampuva kuin ennenkin.

Shoppailun tuloksena mukaan tarttui Oasiksen musta vekkihame toimistolle. Piipahdimme myös Harrodsilla, jonka jouluosasto oli sisäisen joulupervertikkoni taivas. Ostin sieltä itselleni helmiäisenvalkoisen joulupallon, jossa on lumihiutaleita koristeina. Toweristakin löysin itselleni joulukoristeita: kaksi äärimmäisen kaunista lintua ja pari palloa oksille roikkumaan. Toinen oli pakko ostaa sen takia, että se oli suomalaisen Weisteen valmistama. Kun kerran kotimaiseen vierailla mailla törmää... Whittard of Chelsea -teekauppa osoittautui toiseksi taivaaksi tee-, kaakao- ja kahvivalikoimineen. Lentolaukkuun sullottiin purkilliset Hot Mint Chocolatea, Dreamtime Hot Chocolatea ja Mango & Passionfruit -teejuomaa. Jäin haaveilemaan suurista, valkoisista Hot Chocolate-Cappuccino -printtimukeista lautasineen ja päätin hankkia ne kyseisen puljun nettikaupasta. Ensin en löytänyt niitä laisinkaan, ja nyt tarkistaessani löysin koko sarjan.

Script tableware collection
© Whittard of Chelsea

Suurin löytöni oli kuitenkin Lontoo-aiheinen juliste, joka päätynee seinälleni heti, kun pääsen muuttamaan ja löydän sopivat kehykset. Joskin sopivien kehysten etsiminen ei liene suuri operaatio: yksinkertaiset mustat ja korkeakiiltoiset uskon parittavani julisteen kanssa. Jos kyseessä ei ole täysin sama, niin ainakin hyvin samanlainen juliste kuin alla oleva. (Näin äkkiseltään vilkaistuna PopArtUK näyttää varsin vaaralliselta nettikaupalta, oikea houkutusten pesä.)

Red Double Decker Bus
© PopArtUK

Pakko vielä esitellä yksi lempipaikoistani Lontoossa. Nuoren tanssijan patsas Bow Streetin poikkikadulla.

Young Dancer