Hallinnonluovutuskokous

Huh huh, mikä ilta! Olisi ehkä pitänyt ottaa omat popcornit mukaan ja illan räiskintäjännäri olisi ollut valmis viihdepläjäykseksi. Paitsi että yhtiökokouksessa ei ollut mitään hauskaa.

Tyytymättömiä, tyytymättömiä osakkaita ja Skanska Kotien vastuunsa edessä kiemurtelevat edustajat, joista ainoastaan kohteen rakennusaikainen isännöitsijä, nuori nainen osasi puhua suoraan ja ymmärsi osakkaiden tuskan ja turhautumisen. Häneltä me saimme vastauksia, kun herra johtoporras piiloutui pinkin paitansa dynaamisen julkisivun taa. Ei kunnollista anteeksipyyntöä, ei kattavia selityksiä, ei mitään konkreettisia lupauksia toimenpiteistä... "Nämä asiat hoidetaan henkilökohtaisesti osakkaiden kanssa", meille tolkutettiin.

Tosiasia kuitenkin on, että mitään asioita ei hoideta henkilökohtaisesti osakkaiden kanssa, mikäli osakas ei jaksa sitä jatkuvasti vaatimalla vaatia. Tällainen krooninen tarve muistuttaa Skanska Koteja yhä edelleen huoneistoissa esiintyvistä ongelmista viestii mielestäni siitä, että yhtiö kuvittelee ongelmien katoavan, kun se ummistaa silmänsä ja korvansa, "unohtaa" asian. Ehkä nämä virheet eivät kuulu siihen markkinointimateriaalin avulla luotuun valheelliseen todellisuuteen, jossa yrityksessä eletään: kaikilla on kivaa, kohteet rakentuvat ajallaan ja virheettöminä, asiakas saa unelmiensa kodin juuri sellaisena kuin haluaa ja Skanska Kodit saa lämpimiä kiitostaputuksia selkäänsä vuotavaisten kehujen kuorruttamana. "Oi, kiitos, te annoitte minulle unelmieni kodin!" Olisi aika herätä tähän todellisuuteen.

Ensinnäkään se, että vakuutetaan, että ongelmista on opittu ja on tehty suuria organisaatio- ja henkilöstömuutoksia, ei poista olemassa olevia, jo sattuneita virheitä, jos yritys ei käsittele niitä aktiivisesti, oma-aloitteisesti ja vuorovaikutteisesti asiakkaan kanssa. Näin ei ole ollut ainakaan minun kohdallani Skanska Kotien kanssa. Kun ongelmia alkoi ilmetä, minun on ollut pakko nyhtää väkisin jokainen kontakti yritykseen, jotta asioille oltaisiin tehty jotain. Tällöinkin yksikin kontakti vaati useita, useita yhteydenottoja, kun vastassa oli vain varattua tuuttaava luuri tai puhelinvastaaja tai vastausta vaille jäänyt sähköposti. Kukaan ei ilmoittanut sähköpostia vastaanotetuksi, informoinut asian käsittelyn etenemisestä tai viitsinyt antaa pitäviä aikatauluarvioita, milloin minun sopisi tiedustella asiaa uudestaan tai milloin saisin vastauksen. Jos tällainen aika-arvio annettiin, se poikkeuksetta petti. Samat tiedot asunnon virheistä sai toimittaa aina vain uudestaan. Jos korjaustöistä sovittiin, niitä unohdettiin (kuten nyt vaikka sähköturvallisuuteen liittyen tiskikaapin valuma-altaan asentaminen, mikä teki keittiöstäni hengenvaarallisen kahden kuukauden ajaksi). "Kyllä tämä hoidetaan" alkoi tarkoittaa "Korjataan, jos muistat koko asiaa vielä kuukauden päästä - me emme muista - ja jaksat silloin potkia meihin vauhtia uudemman kerran". "Avoimesti myönnämme kaikki virheemme" sai kaiun: "Sanomme tämän mieliksesi, jos vaikka lopettaisit valittamisen ja korjaustöiden vaatimisen ja paijaisit päätämme kuin vahingossa, tahattomasti maitoa läikyttäneen pikkupojan päätä paijataan".

Yhtiökokous oli nerokkaasti johdettu. Kaikki kiivaimmat kommentit katkaistiin, hyssyteltiin "nämä hoidetaan sitten myöhemmin kahden kesken" -kommenteilla ja pyydettiin, että asioita käsiteltäisiin vasta yhtiökokouksen agendan päätteeksi kohdassa "Muut asiat". Tämä "Muut asiat" -kohta oli lisäksi sijoitettu esityslistalla kohdan "Kokouksen päättäminen" jälkeen, mikä teoriassa tarkoittaa sitä, että kokouksen päättämisen jälkeen esitettyjä kommentteja ei tarvitse kirjata pöytäkirjaan. Valitettavasti huomasin tämän vasta, kun esityslista oli jo hyväksytty kokouksen työjärjestykseksi. Muussa tapauksessa olisin ehdottomasti esittänyt, että muut asiat siirretään käsiteltäväksi ennen kokouksen päättämistä. Kun viimein pääsimme muihin asioihin, kokous oli virallisesti päätetty ja takana oli lähes kaksi tuntia asunto-osakeyhtiön hallinnonluovutukseen liittyviä asioita, kokousväki eli osakkaat olivat täysin uupuneita ja liian väsyneitä enää tuomaan esiin kohtaamiaan ongelmia. Mielestäni kokouksen puheenjohtaja hyvin tietoisesti pyrki katkaisemaan keskustelun Skanska Kotien toiminnasta johtuvista ongelmista ja rakennusvirheistä ja siirtämään tämän keskustelun ajankohtaan, jolloin kaikki olisivat liian väsyneitä enää avaamaan suutaan. Sanomattakin selvää, etten arvosta tällaista toimintaa tippaakaan. Tämä oli tietenkin helppo tapa herra johtajan päästä pälkähästä, vaikka hän hyvin tehokkaasti heittikin alaisensa susien suuhun. Ominaisuus, jota en myöskään arvosta esimiestehtävissä toimivissa ihmisissä. Jos ei ole selkärankaa vastata itse, on silti raukkamaista käyttää alaisiaan ihmiskilpinä. Ei ansaitse kunnioitustani. Olen nähnyt useita hyviä johtajia ja esimiehiä, eikä sellainen todellakaan käyttäydy näin.

Olin hämmästynyt siitä, kuinka paljon tyytymättömiä asukkaita taloyhtiössämme on. Minusta on surullista, että niin moni omaa, ihanaa kotia odottanut on joutunut pettymään. Turhaumus ja katkeruus kuulsivat ihmisten äänestä ja puheenvuoroista, samoin kuin epätietoisuus, lannistuneisuus ja pettymys. Skanska Kotien reaktio näihin asiakkaiden tunteisiin: "Älkää meille itkekö, tämä on bisnestä, ei meitä kiinnosta." Melko kylmäkiskoinen suhtautuminen ottaen huomioon, että kyse on asiakaspalvelusta, joka liittyy suureen elämänmuutokseen, uuteen kotiin.

Kokouksen jälkeen kävelin kiukkuisena ja pettyneenä Tampere-talon aulan poikki. Valkoinen keppi viuhui kaaressa edestakaisin kärttyisesti. Olin väsynyt, aivan lopussa ja toivoton. Tullessani pääoville tuntematon herrasmies avasi minulle oven ja huikkasi: "Tulkaa täältä, avaan teille oven!" Olin jo ärjäistä, että suksisi kuuseen ja antaisi minun olla, kiitos vain, avaisin itse omat oveni, mutta onneksi yllättävä kohteliaisuus sulatti minut ja annoin ihmisten hyvyydelle mahdollisuuden. Kävelin tämän vanhemman, hyvin pukeutuneen herran kanssa ulos ja portaita alas. Luulin, että hän oli myös tulossa yhtiökokouksesta, joten aloitin keskustelun puuskahtamalla, että olipahan ollut ilta. Mies tiedusteli, mitä tarkoitin, missä olin ollut. Nolostuin tajutessani, että mies ei ollutkaan osakkaita. Selitin kuitenkin pääpiirteittäin, missä olin ollut ja mistä koko soppa juontui, kuka oli rakennuttaja ja miten tilanteeseen oltiin päädytty.

Yllätyksekseni mies tarjosi minulle kyytiä Keskustorille tiedusteltuaan, missä asuin ja miten menisin sinne. Tässä kohtaa äidin ääni päässäni muistutti: "Ei saa ikinä nousta vieraiden miesten kyytiin!" Sekunnin murto-osan mietin, löytäisinkö itseni jostain Tesoman perukoilta raiskattuna ja paloiteltuna ja millaisia otsikoita iltapäivälehdet siitä repisivät, mutta totesin, että enpä minä tässä mitään häviäisikään: jos mies yrittäisi käydä käsiksi, olisin valmis puolustautumaan, valkoinen keppi olisi hyvä lyömäase eikä mies ehtisi edes huomata, mikä häneen iski, niin täynnä kiukkuista adrenaliinia olin, suorastaan tärisin raivosta jo valmiiksi yhtiökokouksen jäljiltä. Niinpä jatkoimme matkaan miehen auton luo ja jutustelimme Keskustorille asti.

Tämä tuntematon herrasmies osoittautui asianajajaksi. Selostettuani tilanteeni hän kertoi hyvin yksioikoisesti, että tapauksessa oli edellytykset kaupan purkamiselle. Yrityksen olisi kannettava vastuunsa. Kyse olisi sopimusrikkomuksesta. Yritin väittää vastaan, mutta tajusin toki, että tietoni juridiikasta häviäisivät kirkkaasti kokeneelle asianajajalle. Keskustelimme asuntokauppalaista, sen vahingonkorvauspykälistä, valheellisesta ja harhaanjohtavasta markkinoinnista ja markkinointia koskevista laeista ja säännöksistä sekä hyvästä liiketavasta. Valitettavasti Skanska Kodit ei saanut kovin hyvää ainetta liittyen mihinkään näistä keskustelunaiheistamme. Keskustorilla kiitin miestä, nousin autosta ja suuntasin bussipysäkille.

Päästyäni kotiin tapasin rappukäytävässä naapurini samasta kerroksesta. Vanha, herttainen pariskunta kertoi omista ongelmistaan asuntonsa kanssa, ja minun kävi heitä sääliksi. Rouva kertoi, miten hän oli alkanut ihmetellä makuuhuoneen maakellarimaista hajua ja haistellut rannalla pestyä villamattoa, josko haju lähtisi siitä. Ei, matto tuoksui aivan normaalille. Rouva oli lopulta paikallistanut hajun makuuhuoneen ulkoseinässä olevaan halkeamaan, josta tulvi märän betonin löyhkä. Samaisesta raosta kävi myös veto, jonka rouvan puoliso oli todennut pitelemällä kynttilään halkeaman edessä: liekki oli lepattanut voimakkaasti poispäin halkeamasta vedon mukana. Kun asiasta oli ilmoitettu Skanska Kodeille, halkeama oli tultu korjaamaan: se oli kitattu ja maalattu päälle. En tiedä, miten halkeama olisi pitänyt korjata, mutta valistunut arvaukseni on, että pelkkä kitti ja maali tuskin tosissaan korjaavat moista halkeamaa. Samaisesta asunnosta oli löytynyt myös toinen halkeama toisen makuuhuoneen nurkasta. Vanha pariskunta tuntui olevan jo todella väsynyt jatkuvaan valittamiseen, jotta saisivat asuntonsa kuntoon. Unelma täydellisestä elämän illan lintukodosta taisi tässä tapauksessa muuttua aivan toisenlaiseksi.

Minua suuresti ihmetyttää myös se, miten Skanska Kodit on suhtautunut asuntosijoittajiin. Asuntosijoittajathan ovat vähän kuin yrittäjiä: tahtovat sijoitukselleen tuottoa. Aivan kuten Skanskankin odottaisi haluavan. Ajattelisin, että raha osaa puhua rahan kanssa ja että raha ymmärtäisi rahaa, mutta näin ei taida sittenkään olla. Itsekin olen harkinnut asuntosijoittamista, mutta nyt mietin ainakin kaksi kertaa, ostanko joskus tulevaisuudessa sijoitusasuntoni Skanskalta vai joltain muulta yhtiöltä. Ainakin tässä kohteessa sijoittajat, joiden on ollut tarkoitus myydä asunto suoraan eteenpäin, ovat jääneet loukkuun sijoitustensa kanssa, kun asunnot eivät ole valmiita, niissä on huomattavia puutteita tai rakennustyön laatu on ala-arvoista. Näytöissä ei ole käynyt ihmisiä tai jos on käynyt, he ovat hyvin nopeasti lähteneet, kun esitelty kohde ei vastaakaan heidän odotuksiaan "uudesta asunnosta". Näin sijoittajien rahat ovat jumissa, ja sijoitukselle kertyy koko ajan tuottamattomia kuukausia, jotka voidaan nähdä myös tappiona. Tässä nähdään, ettei se kova raha aina keskustele sujuvasti keskenäänkään.