28. joulukuuta 2011

Välitilassa

En ole vieläkään päässyt muuttamaan. Alan olla melkoisen tympääntynyt tähän touhuun. Isä onneksi otti asioita hoitaakseen, kun itse en töiltäni ehdi. Luoja tietää, millaisessa pulassa olisin ison rakennuttajan kanssa, jos ehtisin soitella joskus ja jouluna korjaustöiden perään. Olen aivan rättiväsynyt ja korviani myöten täynnä koko Skanskaa.

Onneksi asiakasvastaavat ovat olleet aivan ihania, mutta eivät hekään kovin paljoa voi tehdä. Valitettavasti tuntuu siltä, että ylemmällä tasolla ei olla kiinnostuneita asiakastyytyväisyydestä ja ennen kaikkea - ihmisistä. Minusta on kamalaa, miten tällaisessa bisneksessä voidaan suhtautua näin välinpitämättömästi. Kyse on kuitenkin kodeista. Ei betonikuutioista ja pintamateriaaleista, teräsrakenteista. Koti on ihmisen tärkeimpiä asioita. Koti on ihmisen rakkaimpia asioita. En tiedä, miten Skanska on liiketoimintansa suunnitellut, mutta ehkä paketista on unohtunut kaksi tärkeää osaa: ihminen ja koti. Tänään en voinut katsoa Skanska Kotien nettisivuja ilman, että unelmiensa kotia etsinyt ihminen minussa ei olisi parahtanut itkuun ja taas sisäinen liiketalouden tradenomini nähnyt punaista tutkiessaan tuota kaikkea unelmien kotien markkinointimateriaalia, johon tuli höynähdettyä. Näin asiakkaana totean, että tällä hetkellä en millään muotoa koe eläväni unelmaa.

On raastavaa elää tällaisessa välitilassa. Postini tulee uuteen osoitteeseeni. Saan kaiken postini muutaman päivän viiveellä. Joudun ravaamaan asunnolla tarkastamassa postia. Laskuista hupenee kummasti aina muutama päivä maksuaikaa. Ehdin jo viedä pakastimeen marjoja ja muita pakasteita. Toivon vain, että pakastimen ja jääkaapin annetaan olla päällä koko ajan, etteivät pakasteet sula. Jääkaappia olen käynyt tyhjentämässä jo kerran. Evakuoin kaiken helposti pilaantuvan. Loppujen ruokien kohdalla totesin, että antaa olla. Jos ne sieltä lähtevät kävelemään, niin raksamiehet ottavat varmaan kiinni, ennen kuin pääsevät naapureita pelottelemaan. Turhauttaa muutenkin, kun asunnolla olisi sellaista tavaraa, mitä aina välillä kaipaa. Nyt minulla on kaksi majapaikkaa, jotka kummatkin kaikuvat puolityhjyyttään, eikä elo kummassakaan ole kovin mukavaa. Lisäksi jouduin ostamaan vielä muutaman kympin kalliimman seutulipun, jolla pääsen kulkemaan. Olin jo ajatellut, että tässä kuussa en tarvitsisi enää tätä kallista lippua vaan voisin ostaa halvemman Tampereen sisäisen kuukausikortin. Toki tässä ohessa myös juoksevat yhtiövastike ja muut asumiskustannukset, vaikka en ole vielä yhtäkään yötä koko luukussa nukkunut.

Tällä hetkellä en edes pääse sisään koko taloon, koska sähkölukon avainta ei ole vieläkään näkynyt, ei kuulunut. Minusta on aika säälittävää ja jossain määrin itsekunnioitustakin nakertavaa pyytää aina joku mukaan avaamaan minulle alaovi, jotta pääsen hakemaan postini. Aina ei viitsisi vaivata jotakuta. Asunnon ovesta sentään pääsen sisään. Varastokopilla en ole vielä käynyt, mutta minulla on pahat aavistukset sen suhteen.

Olin kutsunut pari ystävääni viettämään uutta vuotta luokseni. Tarkoitus oli saunoa, laittaa (paljon!) hyvää ruokaa, katsoa jokin mukava elokuva ja viettää rauhallinen ilta tyttöjen kesken, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Illanvietto siirtyi nyt sitten vanhempieni luo. Kävin hakemassa vieraspetini takaisin Härmälänrannasta, sillä jossainhan ystävieni on nukuttava. Jonkin verran tuli kirota pärryytettyä, kun yritin taiteilla luonnonvalkoisen rahin kanssa valot pois, ovesta pihalle, oven lukkoon, portaita alas ja ulos alaovesta kuraisessa säässä, sateessa ja tahrimatta rahin juuri muuttoa ennen pestyä päällistä. Näillä räpylöillä ja varsin vajaalla tarttumaotteella suoritus vaati jo jonkin verran akrobatiaa. Olo oli kuin sittisontiaisella, joka tarraa löytämäänsä aarteeseen kaikilla raajoillaan vain yrittäen suojella kalleintaan kuljettaessaan sitä pesäänsä. Onneksi edes vähän nauratti siinä touhutessani.

En enää jaksa oikein odottaa mitään. Minulla ei ole enää kalenteriin merkattua, oletettua muuttopäivää, jota odottaa. Kun minulta kysytään, jokos olen muuttanut, vastaan vain "en". Kun seuraavaksi tiedustellaan, milloin muutan, sanon muuttavani sitten joskus. Kyllähän sitä seisoo päällään vaikka mäskiämpärissä muutaman viikon, mutta se, että se on mahdollista, ei tee siitä silti mitenkään mukavaa.

Aikataulut vain venyvät. Keittiön työtason valaisinten piti olla asennettuna jo viikko sitten. Valaisimet ovat edelleen ruokapöydälläni. Ennen joulua piti olla parketti revittynä, mutta kun kävin hakemassa postia, vain lattialistat oli irrotettu. Tiistaina piti töiden alkaa ja laattamiestenkin saapua paikalle. Ei näkynyt eilen, ei tänäänkään. Lattialle oli jo ilmeisesti sentään tehty jotain.

Minusta tässä kurjinta on se, että ei ole rakennusmiesten syy, että kaikki on päin seiniä kuin kylppärini kaadot. Ongelma on paljon, paljon syvemmällä. Ahneus on tiettyyn rajaan asti pakollista ja välttämätöntä liiketoiminnassa: ei yksikään firma voi toimia tavoittelematta voittoa. Miksi tehdä paljon työtä, jos sillä ei saavuta mitään? Voiton erottamattomana parina kulkee aina riski: ne eivät voi esiintyä ilman toisiaan. Mitä suurempi riski, sitä suuremmat voittomahdollisuudet. Mitä suurempi voitonnälkä, sitä suuremmat riskit. Sitä ahneempia ollaan. Härmälänranta on kunnianhimoinen projekti, ja arvatenkin sen on tarkoitus sekä tuottaa toteuttajalleen rutkasti tuohta että kasvattaa mainetta. "Mulle kaikki heti nyt" ei kuitenkaan ole oikea asenne, jolla tällaiseen projektiin on lähdettävä. Näin tässä nyt vaikuttaa käyneen.

En tiedä, missä on mennyt pieleen, mutta epäilen vahvasti projektinhallintaa ja viestintää sekä liian kunnianhimoista suunnittelua. Alkujaankin resursseja on ollut liian vähän suhteutettuna työmäärään: liian vähän työntekijöitä, liian vähän aikaa. Moinen perusasetelma tuhoaa projektin kuin projektin jo alkutekijöistä lähtien. Minusta on lisäksi epäkunnioittavaa työntekijöitä kohtaan mahdottomalla aikataululla riistää oikeus ammattiylpeyteen ja hyvään laatuun, josta he voivat olla ylpeitä. Totta kai on kyettävä työskentelemään paineen alla ja aikataulujen rajoissa, mutta liika on aika liikaa.

Siitä olen ainakin varma, että jossain vaiheessa tiedonkulku muutostöitteni kohdalla katkesi. Sovitut muutokset eivät koskaan siirtyneet toteutukseen asti. Syynä saattoivat olla projektiorganisaation muutokset, joissa ihmiset siirtyivät tehtävistä toisiin kesken kiivaimman muutostyövaiheen keskellä. Kyse oli olosuhteiden pakottamasta muutoksesta, ja vaikka tiedottaminen muutoksista asiakkaille sujuikin moitteettomasti, sisäinen viestintä ja muutokset taisivat tökkiä pahemman kerran. Sisäinen viestintä on elintärkeää onnistumisen kannalta, ja aina se jätetään liian vähälle huomiolle.

Olen kuunnellut työmaalla miesten puheita, joissa on ollut kireä ja stressaantunut, ahdistunut sävy. Melkein jokainen, jonka olen kuullut puhuvan on sanonut, ettei enää palaa, kun hommat on tehty. Ei Skanskan leipiin. Syynä on aina ollut sama: jos ei ole aikaa tehdä töitä kunnolla, niin mieluummin sitten on tekemättä. Miehiä ei ole tarpeeksi. Ylemmän tahon yleinen asenne on piittaamaton: työn lopputuloksesta tai laadusta ei välitetä, asiakkaasta ei välitetä. Ei ole helppoa olla töissä, jos asenteet todella ovat tuollaisia. Serkkuni mieskin lähti aikoinaan Skanskalta samoista syistä työnjohdollisista tehtävistä, koska omien sanojensa mukaan "ei kestänyt sitä kusettamista". Henkilöstöjohtaja minussa kiristelee hampaitaan uskomatta, että työntekijöitä vielä nykypäivän työyhteisöissä kohdellaan näin.

Minusta on äärimmäisen valitettavaa, että kuulen näitä juttuja vasta nyt. Kertoessani allikostani kilpailevan rakennuttajan listoilla kesätöitä paiskineelle ystävälleni hän rakennuttajan nimen kuullessaan vain puuskahti, että "en yhtään ihmettele, kun on noita juttuja kuullut". Minusta yrityksen hälytyskellojen pitäisi jo tässä vaiheessa päristä ja lujaa, jotta maineesta olisi edes jotain pelastettavissa. Enää ei voi luottaa siihen, että huonot puheet hukkuvat suureen volyymiin. Ei enää sosiaalisen median ja tiiviin verkottoitumisen aikana. Tätäkään tekstiä ei enää netistä kokonaan pois saa, vaikka merkinnän joskus poistaisinkin tai blogin sulkisin. Minkä nettiin laittaa, se netissä pysyy. Eikä perinteinen puskaradio ole yhtään sen vähäisempi uhka yrityksen maineelle.

Skanskan markkinoinnista vastaavalle taholle täytyy kuitenkin antaa kiitosta. Hyvin kaikki nämä puheet oli onnistuttu lakaisemaan piiloon. Markkinointimateriaali on kaunista ja moniin kohderyhmiin vetoavaa. Lupaukset vetoavat tunteisiin: tunteistahan kodissa on kysymys. Ilme on raikasta, ilmavaa, tunnelmallista, pirteää mutta asiallista ja nykyaikaista. Kotipaneeli ja Kodit-lehti ovat asiakkaalle mukava lisä, joiden kautta voi niin vaikuttaa kuin saada lisää tietoakin. Markkinoinnin ja mekaanisen asiakassuhteen ylläpidon puolesta minulla ei ole ollut missään vaiheessa mitään valitettavaa: olen ollut todella tyytyväinen asiakas siltä osin.

Huolestuttavinta on, että vaikka miten yrittäisi potkia asioita eteenpäin, mitään ei tunnu tapahtuvan. Onhan nyt tietenkin pakkaa sotkemassa joulu, välipäivät ja uusi vuosi, mutta kun asioita on luvattu jo elokuussa ja pitkin syksyä tapahtuvaksi. Mitään ei ole tapahtunut. Ei, vaikka asiakasvastaavat ovat tehneet kovasti töitä. Missä tässä nyt oikein mättää? Ei johtoporraskaan voi loputtomiin sulkea korviaan ongelmilta. Tai asiakkailta. Ymmärtääkseni minä en ole ainoa, joka taloyhtiössä on tyytymätön uuteen kotiinsa.

Minä totisesti pidän pienestä luukustani, ja minua harmittaa, etten vieläkään ole päässyt nauttimaan omasta kodistani. Tänään kuitenkin huomasin ajattelevani, että parasta olisi päästä koko asunnosta mahdollisimman nopeasti eroon. Kun nyt on nähnyt, millaista työtä asuntonikin kohdalla on tehty, aloin pohtia, onko koko rakennus rakennettu samalla "kunhan kasassa pysyy" -mentaliteetilla alusta lähtien. Minua ei huvittaisi nuorena asuntovelallisena jäädä loukkuun kamalan ongelmapesäkkeen kanssa: En halua, että muutaman vuoden päästä aletaan löytää virheitä ja puutteita rakenteista, tai että remontti toisensa jälkeen seuraa toistaan. Ostin uuden asunnon siksi, ettei minun tarvitsisi olla huolissani tulevista remonteista ja saisin elää huolettomasti siistissä, hyvin rakennetussa kodissani.

1 kommentti:

Saarikoski kirjoitti...

Hei!

Eksyin blogiisi, kun googletin Skanskan nimeltä. Aloitin oman blogin pitämisen pari postausta sitten ja tarkoitukseni on siinä keskittyä omiin karvaisiin kokemuksiini Skanskan tekemästä laadusta. Valitettavasti ongelmamme ovat todella vakavia mm. kantavissa väliseinissä. En halua pelotella sinua, mutta on hyvä tiedostaa nämä asiat. Ei voi olla hyväksyttävää, että kalliilla hinnalla myydään asiakkaille sutta ja sekundaa.