3. joulukuuta 2011

Ei mennyt ihan putkeen

Ehei, ei mennyt tosiaankaan ihan putkeen. Ennakkotarkastuslomakkeelle päätyi pitkät litaniat puutteita, virheitä ja huomautettavaa. Lisävalaisinpaikkoja ei oltu tehty, joten sanoinkin, että antaa niiden olla. En halunnut keskelle olohuoneen kattoa mitään epämääräisiä virityksiä tai pintavetoja. Toinen suurempi moka oli tehty eteisen kaapiston peiliovien kanssa: niitä ei ollut. Loppujen lopuksi oikeanlaisten ovien asentaminen olisi vaatinut kaapiston kaventamista henkarikelvottomaksi ja lattian jatkamista muutamalla sentillä - ei kiitos! Joten jouduin nyt tyytymään kompromissiratkaisuun.

Kaikenlaista pientä raapaletta ja raaputettavaa löytyi sieltä täältä. Tuntui jotenkin vähän ahdistavalta ajatella, että muuttaa pitäisi kolmen viikon kuluttua ja asiat olivat vielä niin levällään. Vaikka kai ne ovat ihan pieniä hommia ammattilaisille. Minä vain hermoilen. Olihan siellä kuitenkin ihan sievää.





 Ja niitä raapaleitakin piisasi kaikenlaisia...

Meillä ei silikoneja törsätä!

Koollako ei ole väliä?

Kerran jo oikein asennetun peilin tilalle
oli asennettu sittenkin peilikaappi...

Katossa reikä? Eikä! Naapurinsedän tirkistelyaukko?

"Listat parketin väriin sävytettynä" - kynnykset myös?

Se niin tarkkaa ole...
Marraskuisen aamun valaistus ei ollut oikein omiaan ennakkotarkastuksen tekemiseen, sillä valoahan ei juurikaan ollut kello kahdeksalta. Naarmujen ja muiden etsiminen oli varsin työlästä. Onneksi minulla oli terve silmäpari mukana näitä epäkohtia etsimässä. Valonpuutteen vuoksi kuvaaminenkin oli sangen mielenkiintoista. Kamera oli mukana toki fiilistelyn mutta myös dokumentoinnin puolesta. Onpahan nyt ainakin kuvattu kaikki kohdat, joissa mielestäni jotain vikaa oli - paitsi eteisen kaapistot. Valaistuksesta huolehti maaginen - ja mielestäni varsin kuvauksellinen ja jossain määrin hypnoottinenkin - raksavalopallo.

Raksavalopallo sai parketin näyttämään herkulliselta.


Mielenkiintoisena kommelluksena tulevien naapurien kanssa kerrottakoon, että hämmennyin sanattomaksi, kun vanha, parrakas setä aivan yllättäen, koputtamatta marssi olohuoneeseeni omine lupineen. Minä olen työmaalla liikkuessani kunnioittanut tulevien asukkaiden yksityisyyttä ja pidättäytynyt edes katsomasta muiden asuntoihin, vaikka ovet olisivat olleet sepposen selällään. Kerran jouduin hakemaan mummuni pois naapurin eteisestä. Joten olin todella kummissani, kun tämä mies porhalsi ovesta sisään parta tutisten ja pipa vinossa, vihreässä tuulipuvussaan, pällisteli ympärilleen, kurkisti jokaiseen huoneeseen ja sitten jäi tuijottamaan keittiöön. "Jaa, teillä on tämä sama juttu." "Anteeksi mikä?" "Tuossa liesituulettimen päällä on tollanen kolo." "Siihen on tulossa ensi viikolla peitelevy..." "Ai jaa." Teki mieli kysyä mieheltä, mitä hän teki olohuoneessani, mutta saman tien herra nosti kytkintä ja kaasutteli minun, äitini ja ihan yhtä hämmentyneen asiakasvastaavan ohi kapeasta eteisestä. Nitkutti vielä parkettia kengällään kuin kokeillakseen, onko se ihan oikea lattia, ja totesi "Jaa, sulla on tällänen lattia" ja häipyi niine hyvineen. Kailotti vielä mennessään: "Ritvaaaa, ei hätää! Meillekin tulee siihen sellanen peitelevy!" Rehellisesti sanottuna minun pisti vähän kiukuksi tuollainen tungetteleminen. Olin tullessani nähnyt saman pariskunnan aikaisemmin nuuskimassa läpi ykköskerroksen asuntoja, vaikka heidän asuntonsa ei ykkösessä ollutkaan. En edes tajua, miten sen miehen onnistui puskea kolmen ihmisen ohi eteisen läpi, vaikka kaikki seisoimme siinä blokkaamassa kulun varsin kätevästi ja kokonaisvaltaisesti kaapistoa pähkäillessämme.

Viikko on jo taas vierähtänyt. Jälkitarkastuksen ajankohdasta ei ole kuulunut mitään. Olen kävellyt sateessa Koskipuiston halki Tampellaan hakemaan parkettinäytettä, jota ei ole. Olen kävellyt tihkussa Koskipuiston läpi Tampellaan hakemaan parkettinäytettä, joka oli saapunut viimein toimistolle. No, ei ollut aivan se näyte, mitä oltiin ajateltu, mutta onhan iso aina parempi kuin pieni. Sateessa vaaleanpunaisen sateenvarjon alla oli ihana kävellä puiston poikki töihin. Olihan kosken partaalla toki vähän kylmää ja viluista, mutta tulin silti hyvälle mielelle.

Tänään oli taas Sotkasta soitettu. Soitin töiden jälkeen takaisin ja sain kuulla, että sänkyni oli saapunut. Väärän värisenä. Lähetyslistassa luki aivan oikein "ruskea", mutta varastossa oltiin huomattu, että sänky oli itse asiassa musta. Uusi sänky tulee kuulemma ensi viikolla. Onneksi tässä nyt on vielä aikaa se pari viikkoa.

Toivoisin, että kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti, sillä koulu ja työt painavat päälle oikein urakalla. Minulla ei yksinkertaisesti olisi aikaa setviä mitään väärinkäsityksiä ja oho-ja-hupsis -kömmähdyksiä. Nukun keskimäärin liian vähän, ja eilen keskiviikkona onnistuin nappaamaan jonkinlaisen kevyen ruokamyrkytyksen kanasalaatistani. Parin masua korvenneen päivän jälkeen olo on jo ihan ok, ja suurin helpotus oli ehdottomasti nenäkarvojen perinteinen happotrimmaus eilen illalla. Huh, kun kävinkin taas pohjilla, mutta nyt on jo parempi olo. Ruokakin pysyy taas sisällä.

Viikon päästä on firman Masquerade Party -pikkujoulut. Olisin tahtonut pukeutua rokokoopukuuni, mutta kun työkaverini livisti vanhojenpäiväpuvustaan ja osti pikkumustan, jäin vähän yksin "historiallinen neiti" -pukeutumiseni kanssa. Olen todella huono ostamaan vaatteita itselleni. Mielestäni minulla on hankala kroppa ja vielä hankalampi luonne, joten mekko-ostoksille menemistä olin taas lykännyt mahdollisimman pitkälle. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja marssin Haloselle, jonka ikkunassa olin nähnyt kivan mustan sifonkimekon jo keskiviikkona ennen kohtalokasta salaattituokiota. Sovitin mekkoa, ostin sen ja suorin ulos kaupasta. Olen edelleen todella tyytyväinen ostokseeni. Mekossa oli ainakin kolme asiaa, joiden epäilin saavan minut näyttämään pökkelöltä, mutta mekko toimi oikein kivasti. Sitten vain yhdistämään siihen jokin kiva koru ja venetsialaisnaamio varastoistani - voilà! Ei ole minun juttujani tämä muotibloggaaminen... Pikkujouluista on onneksi kyyti jo aikaisin illalla takaisin kotiin, ei tarvitse jäädä katsomaan työkavereiden nolailua ja juomista.

Ei näin, mutta sinne päin. Ilman rintamusröyhellystä.
Empire-leikkauksella ja huomaamattomalla vyöllä.

Ensimmäisen joululahjankin hankin tänään. Se kilisee kauniisti ja särkyy helposti. Kun vielä löytäisi jotain ihanaa paperia, voisin heti kouluhommien jälkeen aloittaa paketoimisen. Huomenna siis luvassa markkinointisuunnitelman vääntämistä varsin kokopäivätoimisesti. Voi olla, että viikonloppuohjelmani on aika pitkälti saneltu sen taholta.

Ai niin, ja maksoinhan minä jo tontin lunastusosuuteni. Kaikkea sitä. Kauhea määrä rahaa katosi tililtä. No, onneksi menen maanantaina pankkiin kerjäämään lisää ja jakamaan nimmareita lainapapereihin.

Ei kommentteja: