13. lokakuuta 2011

Pöytä ja keittiövempaimia

Pidän suunnattomasti vohveleista ja niiden paistamisesta. On mukavaa istuutua pöydän ääreen ystäväin kera ja höpötellä höyryäviä vohveleita natustaen. Bryssel oli upea kaupunki: siellä sai vohveleita lukuisista pienistä kojuista, ja ne vohvelit olivat taivaallisia! Muistan aina rapsakan, brysseliläisen vohvelin tunnun ja ihanan makean maun kielelläni.

Lapsuuteni vohvelit puolestaan ovat aina koostuneet viidestä sydämestä. Brysseliläiset olivat usein tylsästi neliskulmaisia, eivät ymmärtäneet sydänten päälle. Huomasin tässä, että kulmikkuus on lyönyt itsensä läpi myös täkäläisten kauppojen hyllyiltä löytyvissä vohveliraudoissa. Vannoin itselleni, että kulmikkaita vohveleita ei minun taloudessani paisteta! Eikä nyt enää tarvitsekaan...

Ostin viime viikolla itselleni heräteostoksena vohveliraudan. Minulla on ollut tapana kurkistella vohvelirautojen kannen alle nähdäkseni paistopinnan, ja kun nyt tämän yksilön kitaan kurkkasin, siellä majaili viisi sydäntä sievästi odottamassa vohvelitaikinaa. Jotain, mitä en ollut nähnyt pitkään aikaan kaupassa. Ostopäätös syntyi hetkessä, ja hyvin äkkiä olin myös kassalla vohvelirautalaatikko sylissäni.

Näin talouteen liittyi OBH Nordican Profile -vohvelirauta. Jälkikäteen sain tietää, että niitä olisi ollut punaisenakin ja tasapainoilen hieman, käynkö palauttamassa valkoisen rautani kauppaan, kun sillä kerran on 14 päivän palautusoikeus. Taidan käydä, vaikka se nololta tuntuukin, kun kaikki on ihan oman typeryyteni ansiota.

Tänään oli melko kurja päivä. Kaikki aikataulut valskasivat, eikä mikään oikein ottanut onnistuakseen. Pakenin kurjuutta mummun luo, kuten usein teen. Mummu täpinöissään heti alkoi härnätä minua kertomalla, että oli ostanut minulle joululahjan. Mummun innostuksella ei ollut rajaa, joten vaikka hän kovasti yritti selitellä, että mahdanko minä malttaa jouluun asti, hän itse totesi, että pakko se on nyt näyttää, kun on niin hieno. Olihan se. Mummu oli löytänyt Prisman syntymäpäivätarjousten joukosta minulle unelmieni leivänpaahtimen, OBH Nordican punaisen, neljän leivän paahtimen. Ei mitään pieneltä mäyrältä näyttävää möhkälettä, jossa on kello, radio, kylpyamme ja solarium samassa ihmeellisessä paketissa! Vaan nätti, yksinkertainen ja linjakas. En ollut koskaan nähnytkään sellaista, ja olin aina kironnut, että miksei sellaista ole, kun juuri sellaisen haluaisin.


Väkertäessämme yhdessä mummun kanssa 1700-luvun pukuprojektiani hymyilimme vanhoille valokuville papan lapsuudesta ja jutustelimme tuttujen kuulumisia. Mummu kertoi, että hänen serkkunsa olisi luopumassa eräästä vanhasta kirjoituspöydästä, jota olen aina ihaillut. Pöytä on nykyään kuulemma tiellä pienessä kerrostaloasunnossa ja kaipaisi loppusijoituspaikkaa. Serkku oli mummulta kysellytkin, olisinkohan minä mahdollisesti kiinnostunut pöydästä. Niinpä minä tartuin puhelimeen ja rimpautin heti mummun taiteilijatarserkulle - ja hups vain, minulle luvattiin se ihana, ihana pöytä! Se on siro, tummapuinen, kauniisti sorvatut jalat ja pienet laatikostot. Minusta siinä on ollut aina jotain todella viehättävää. Lupasin mennä ensi keskiviikkona syyslomalla katsomaan pöytää. Voisin ottaa siitä silloin oikein valokuvan!

Ei kommentteja: