27. lokakuuta 2011

Kuparitalon vohvelikahvila

Olen holtittoman perso makealle, mutta mistään liian makeasta en pidä. Rakastan vohveleiden paistamista, mutta on niiden syöminenkin mukavaa. Parhaat vohvelini olen saanut Brysselissä: sitä kielellä sulavaa makua en unohda koskaan!

Viihdyn hyvin myös kahviloissa. Pidän ystävien tapaamisesta kaakaokupillisen äärellä, ja kun aikataulut eivät aina veny pitkiin illanviettoihin, kahvilassa on mukava piipahtaa vaihtamassa kuulumiset, höpöttää ja nauraa. Joskus sitä tulee vietettyä useita tuntejakin nurkkapöydässä jutustellen, ja tähän mennessä ehkä suurimmat luovat projektit, joissa olen ollut mukana, on ideoitu hyvin pitkälti parin eri kahvilan pöydässä.

Yksi lempikahviloistani Tampereella on Kuparitalon vohvelikahvila. Harmikseni on todettava, että aika moni muukin tamperelainen näyttää viihtyvän tässä pienessä kahvilassa, ja usein vohvelilla herkutteleminen jää vain haaveen tasolle, kun kurkistaa ikkunasta sisään ja näkee täpösen täydet pöydät. Kahvila on todella pieni. Pöytiä on muutama, kaikki erilaisia kiemuraisista sohvaryhmistä pieniin parvekepöytiin. Tunnelma on hieman ranskalainen, kuin väräjävä chanson rahisevalta savikiekolta, silti iloinen ja lämmin.

Valikoimassa on valinnanvaikeuteen asti suolaisia ja makeita vohveleita, erilaisia kahveja, kaakaota, teetä... Keittiö ei ole katseilta piilossa vaan yllättävän pieni keittiö pyörii siinä kaikkien silmien alla tiskin takana vohvelirautojen tiristessä ja jääkaapin ovien läiskyessä hyvin kodinomaisesti. Välillä tuleekin mieleen lapsuuden leikit: aivan kuin joku olisi keksinyt leikkiä kahvilaa ja tarjota ohikulkijoille herkullisia maistiaisia päivää piristämään.

Ehdoton suosikkini söpöydessä, melkein liian makeaa tälle herkkusuulle.

Astiatkin, etenkin teekupit, ovat tyylin mukaisia ja suloisia.

1 kommentti:

Muikkunen kirjoitti...

Myönnän, kuola valuu.