Puolitoista vuotta on pitkä aika, ja odottavan aika on vielä pitempi. Päätin perustaa tämän blogin jouduttamaan tuota kärsimätöntä odotusta - odotusta, joka päättyy omaan kotiin.
Olin jo pitkään etsinyt omaa asuntoa - välillä vuokraluukkua, välillä ihan omaa pesäkoloa - ja aloin käydä turhautuneeksi. Mitään järkevää ja kohtuullista, minun makuani miellyttävää ei ollut tarjolla. Vuokran maksaminen jonkun toisen taskuun ei houkutellut, ja toisaalta halusin olla täysin linnani herra. Samaan aikaan siipivälini oli kasvanut jo aivan liian suureksi lapsuudenkotiini. Vitkasteltuani muutaman unelmakohteen kanssa ja menetettyäni ne, itkettyäni käsistäni karanneita tarjouskauppakohteita, unelmakotejani ja stressattuani yöuneni asuntolainasta, jota ei vielä edes ollut, päätin repäistä. Kerran se vain kirpaisisi, ja onhan ihminen loppujen lopuksi hyvin sopeutuvainen olento.
Kaksi periaatetta minulla oli: ei uudiskohteita, ei Härmälästä. Arvata saattaa, millaisen asunnon oven väliin jalkani sain: uudiskohde Härmälästä. Tähän asti olen ollut kuitenkin vain tyytyväinen. Vielä on pitkä taival edessä varsinaisine kaupantekoineen, lainakilpailutuksineen ja -neuvotteluineen, paperitaistoineen ja kerran viikossa vaihtuvine sisustusideoineen. Mutta tietä on jo kuljettu ihan mukavasti, kunhan ensin vain uskalsin ottaa ne ratkaisevat ensimmäiset askelet.
En ole tempauksestani liiemmin lörpötellyt. En ole halunnut mainita asiasta, jotta välttyisin mahdollisimman pitkään kiusallisilta kysymyksiltä, kateellisilta katseilta ja ihmetteleviltä uteluilta. Ihmiset ovat nykyään niin kummallisen kateellisia... Toki olen melko nuori ensiasunnonostaja, vain 21-vuotias, ja ikäluokassani ja etenkin lähipiirissäni omistusasunto on suoranainen harvinaisuus, useimmille pelkkä kaukainen unelma, "sitten joskus, kun on vakituinen työ, perhe ja farmariauto". Siksi ratkaisuani ehkä kummeksutaan, mutta itse ajattelen, että jotkut ostavat asunnon aikaisemmin, jotkut myöhemmin, ja minä vain tein sen aikaisemmin.
Ei tästä helppoa tule, mutta olen valmis tekemään töitä unelmani eteen. Opintoni ovat vielä kesken, ja valmistun tradenomiksi arviolta 2,5 vuoden rankan pakertamisen jälkeen. Työharjoitteluni poiki minulle mahdollisuuden jatkaa osa-aikaisena taloushallinnon assistenttina opintojen lomassa, mistä olen enemmän kuin kiitollinen. Luvassa on siis ankaria ja pitkiä päiviä niin koulunpenkissä kuin sorvin ääressäkin. Mutta tämä taistelulentäjä on valmis!
2 kommenttia:
Toiset ostavat oman auton, toiset oman asunnon. Asunto on oikein hyvä sijoitus, auto ei. Olet siis ikäluokassasi fiksummasta päästä.
Toki autossakin on sijoituksena paljonkin itua. Se mahdollistaa vapaamman liikkumisen, ja esimerkiksi joissain työtehtävissä oma auto on välttämätön. On varmasti monia syitä, jotka puoltavat auton hankkimista.
Auto on kuitenkin lyhytikäisempi sijoitus eikä se säilytä arvoaan. Asunto puolestaan säilyttää arvonsa tai hyvällä tuurilla jopa kasvattaa sitä ajan myötä.
Itse olen ajatellut hankkia kulkupeliksi raa'alla lihasvoimalla sotkettavan kaupunkipyörän, jolla voin sulana kautena pyyhältää pitkin kaupunkia. Kurjalla ilmalla ja pitemmillä matkoilla turvaudun joukkoliikenteeseen. Ympäristöystävällinen kaupunkiasuminen ei kuitenkaan ole kovin vaikeaa. Eikä se yleensä aiheuta mitään kummoisempia kustannuksiakaan verrattuna vähemmän ekologiseen elämään, jos vain asenne on kohdallaan.
Lähetä kommentti